Simon päivä

Simon eli Simunan päivä (28.10.) tuo kekrin jo ovelle. Vanha vuosi on lopuillaan, mutta uusi ei ole vielä alkanut. Joidenkin uskomusten mukaan vanha vuosi päättyy jo Simunan päivänä, jolloin alkaa »jakoaika» eli »kekriviikko» vuosien välissä. Kekriviikon aikaisilla teoilla uskottiin olevan kohtalonyhteys ihmisten tulevan vuoden onneen.

Tähän aikaan vuodesta päivät hämärtyvät vauhdilla, kun lähestytään talven pimeintä aikaa. Auringon sanotaan menevän Simunan päivänä Otavan silmille, Kaisan päivänä kaulalle ja jouluna kokonaan pois. Pimeän talven selkä alkaa taittua vasta tammikuussa.

Simon jälkeen maa ja pienet vedet alkavat lopullisesti jäätyä. Loka-marraskuun mittaan saatiin käyttöön kulkemista helpottavia jääteitä. Sanottiin, että »Simo siltoja tekee, Martti maita vahvistaa, Antti aisoilla ajaa». Simunan keleistä pääteltiin myös kevätkylvöjen säätä.

Simon aikaan siian, muikun ja kutulohen kalastus oli parhaassa käynnissä. Kalastajilla oli silloin tapana järjestää omia kokoontumisiaan ja pieniä juhliaan. Taloissa teurastettiin Simon päivänä sika kekrimakkaroita varten ja valmistauduttiin muutenkin tulevaan juhlaan.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.