Ukonvakat

Ukonvakat

 

Kevätkesällä kylvöjen aikaan tai kuivuuden uhatessa vietettiin kylissä ukonvakkoja. Pidot suunnattiin Ukolle, jonka antaman sateen turvin ruis ja ohra saattoivat kasvaa.

Suomalais-karjalaisessa perinteessä Ukko oli tärkeä jumala, joka takasi kaskiviljelyksille välttämättömän sateen. Sään ja maanviljelyksen hallitsemisen lisäksi Ukon uskottiin myös auttavan ihmisiä monenlaisissa toimissa ja tuovan rauhaa ja terveyttä.

Vakkoja vietettiin ainakin Karjalassa, Savossa ja Hämeessä. Juhlapaikkana oli usein järvenranta, vuori, mäki tai saari. Vakka-nimi viittaa todennäköisesti Ukolle uhrattuun osuuteen juhlan ruuista. Kansanrunoudessa vakoilla viitataan alkujaan uskonnollisiin juominkeihin ja pitoihin.

Ukonvakoissa laulettiin, rukoiltiin ja juotiin Ukon malja. Vakkaolut valmistettiin sateen kastelemista maltaista ja se pyhitettiin loitsuilla. Maljaa ei juotu niinkään Ukon kunniaksi, vaan sen tehtävänä oli yhdistää ihmiset samaan väkevään voimaan.

Kuvauksessa Hauhon kylästä vuodelta 1662 kerrotaan, että kyläläiset varustautuivat toimitukseen yhdeksällä kannulla olutta. Pidot järjestettiin järven rannalla, jonne tultuaan kaikki asettuivat piiriin. Menoja johtanut Sigfrid Antinpoika rukoili oikeuden pöytäkirjan mukaan vyötäisiään myöten vedessä.

Inkerissä vakoissa laulettiin Ukkovirttä, joka alkoi:

»Pyhä Ukko armollinen,
tule meille vierahisin,
anna maillesi makua,
pelloillesi pehmitystä!»

Rukousten jälkeen vakoissa syötiin, juotiin hyvää olutta ja iloittiin. Lopuksi arvottiin seuraavien vakkapitojen järjestäjä. Valituksi tuleminen oli talolle suuri kunnia.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.