Pesäpäivät

 

Vanha kansa on puhunut kolmesta »pesäpäivästä», joilla tarkoitetaan vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla. Niiden aikaan aurinko saavuttaa »pesänsä» eli vuotuisen kulkunsa korkeimman kohdan, minkä jälkeen päivät jälleen lyhenevät sydäntalveen saakka. Sanottiin, että »aurinko kääntyy loppuvuodeksi rengin puolelle, joulusta taas isännän puolelle». Päivän seisominen juhannusviikolla vaikutti myös ihmisten elämään. Sanottiin, että silloin ei pitänyt aloittaa mitään sellaista työtä, jonka piti edistyä pitkään.

Auringon seisomisen aikaan istutetut kasvit eivät vättämättä kasvaneet hyvin. Toisaalta pesäpäivien sanottiin olevan parhainta aikaa lanttujen, kaalien ja tupakantaimien istuttamiseen. Syynä tähän oli juhannuskasteen voimakas ja hedelmällinen vaikutus. »Juhannuskaste se lantut kasvattaa», sanottiin. Myös kaskinaurista on istutettu maahan hieman ennen juhannusta kastetta odottamaan. Nauriskaski piti polttaa hyvissä ajoin juhannusviikolla, jotta multa ennätti jäähtyä juhannukseksi.

Suomalaisessa etnisessä uskonnossa auringonjumalatar eli »Päivätär» on ollut myönteinen, lämpöä ja hedelmällisyyttä antava hahmo. Päivättärestä ei ole muutamia rukouksia ja kansanrunoja lukuun ottamatta säilynyt kovin paljon merkkejä kansanuskossa. Tämä johtuu siitä, että kotoperäisen auringonjumalattaren korvasi keskiajalla rahvaan uskonnollisuudessa Neitsyt Maria. Maarialla oli kansan keskuudessa pitkään suuri suosio parantajana, auttajana ja äitiyden suojelijana.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.