Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemaa perinnetietoutta. Artikkelit on jaoteltu aihepiirin mukaan.

Keskeisimmistä kirjoituksista vuosilta 2010-2013 on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.

Sivuilta löytyy myös kokonaan omat osionsa hiisille ja vuodenkierrolle.

Palautetta kirjoituksista voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.

Taivaannaula mukana Hiiden väen tunnustamistilaisuudessa

Maavalla Koda, Hiite Maja -säätiö sekä Tarton yliopiston luonnontilaisten pyhien paikkojen keskus järjestivät kymmenettä kertaa Hiiden väen tunnustamistilaisuuden Tartossa Viron kansallismuseossa 2. joulukuuta 2017. Taivaannaulaa edusti paikan päällä sukukansavastaava...

lue lisää

Luonto

Kaski on tulen ja maan liitto

On arveltu, että kaskiviljely on saanut alkunsa salaman sytyttämien metsäpalojen jäljittelystä. Kaskitaloudessa tulen ja maan liitto antoi ihmisille leivän. Kasken sytyttäminen oli tärkeä toimitus, joka erosi tavallisen tulen tekemisestä. Ennen sytyttämistä kaskialue...

lue lisää

Hämähäkin surmaaminen

Vanhat ihmiset kertoivat, että kodin hämähäkin surmaaminen tuo huonoa onnea. Lainaus teoksesta Sana ei sammaloidu - Hämeen vanha kansa muistelee: »Kyllähän ne sanovatte että ku hämähäkin tappoo nin tuota, siitä tullee semmosta että ei mänestys se ihmise elämä, vanhaa...

lue lisää

Pihapuut

Pihamaan haltijapuulla uskottiin olevan kohtalonyhteys talonväen vaiheisiin ja onneen. Tämä osoittaa puun merkityksen yhteisön jatkuvuuden vertauskuvana. Eero Salmelainen on kuvannut erästä tällaista tapausta kansankertomuksiin perustuvassa artikkelissaan vuodelta...

lue lisää

Kansanrunous

Romaniloitsuja

Suomen romaniväestön keskuudesta on tallennettu jonkin verran loitsuperinnettä. Romaneilta kerätyt loitsut ovat hyvin samanlaisia kuin valtaväestön vastaavat: verenseisautuksia, eläinten loihtimisia, parannuksia, kateen lukuja, loitsuja kipuja vastaan ja synnytyksen...

lue lisää

Tanssin synty

Synnyt ovat tärkeä osa kansanrunoutta. Syntyruno kertoo jonkin asian myyttisen alkuperän ja paljastaa samalla sen luonteen kertomuksen muodossa. Kun ilmiöiden alkuperä tunnettiin, niitä saatettiin hallita paremmin. Syntyrunoja onkin käytetty muun muassa...

lue lisää

Tavat, taidot, uskomukset

Korppi

Talon vanhaemäntä oli kuollut. Raihnaista oli ollut hänen elämänsä jo pidemmän aikaa. Ikäkin painoi. Nyt oli kaikki ohitse. Siihen aikaan, 1940-luvulla, seudulla oli sellainen tapa, että kylän naiset riensivät surutaloon avuksi käytännön askareisiin. Niissä merkeissä...

lue lisää

Video syystalven juhlaperinteistä

Miten kekri liittyy perinteiseen jouluun? Miten riimukalenteria luetaan? Mikä on jakoaika? Taivaannaulan uusi video antaa lisävalaistusta näihin ja moniin muihin syystalven juhlia koskeviin kysymyksiin. Joulu tunnetaan vuoden suurena juhlana, kun taas kekri, sen...

lue lisää

Sukukansat

Taivaannaula mukana Hiiden väen tunnustamistilaisuudessa

Maavalla Koda, Hiite Maja -säätiö sekä Tarton yliopiston luonnontilaisten pyhien paikkojen keskus järjestivät kymmenettä kertaa Hiiden väen tunnustamistilaisuuden Tartossa Viron kansallismuseossa 2. joulukuuta 2017. Taivaannaulaa edusti paikan päällä sukukansavastaava...

lue lisää

Sukukansavastaavan puhe Hiiden väen tilaisuudessa 2017

Maavalla Koda, Hiite Maja -säätiö sekä Tarton yliopiston luonnontilaisten pyhien paikkojen keskus järjestivät kymmenettä kertaa Hiiden väen tunnustamistilaisuuden Tartossa Viron kansallismuseossa 2. joulukuuta 2017. Taivaannaulaa edusti paikan päällä sukukansavastaava...

lue lisää

Haastattelut

Vapun ja kevään perinteistä Helsingin Sanomissa

Vappuun liittyy monia vanhoja perinteitä, nykyään tutumpien kaupunkilaisten tapojen lisäksi. Etelä-Suomen rannikolla on jopa poltettu maaseudulla vappukokkoja helavalkeiden tai juhannuskokkojen sijaan. Helsingin Sanomien uudessa artikkelissa kevään juhlinnasta kertoo...

lue lisää

Joulun tavoista Helsingin Sanomissa

Taivaannaulan aktiivin John Björkmanin pitkä haaastattelu jouluperinteistä on julkaistu tänään Helsingin Sanomien verkkoversiossa. Nykyihmisen näkökulmasta yliluonnollisilta tuntuviin olentoihin ja jopa tuonpuoleiseen oltiin yhteydessä monin tavoin, mutta erityisesti...

lue lisää