Seminaari kokosi pyhien paikkojen tutkijoita Turkuun

Perinteisten pyhien luonnonpaikkojen tutkimus on ollut Suomessa melkoisessa marginaalissa viimeiset vuosikymmenet. Aihetta käsittelevä vähäinen tutkimus on sekin useimmiten tyytynyt toistamaan aiheesta jo sanottua. Aihepiirin ympärillä on kuitenkin nähtävillä pieniä...

lue lisää

Taivaannaula mukana Hiiden väen tunnustamistilaisuudessa

Maavalla Koda, Hiite Maja -säätiö sekä Tarton yliopiston luonnontilaisten pyhien paikkojen keskus järjestivät kymmenettä kertaa Hiiden väen tunnustamistilaisuuden Tartossa Viron kansallismuseossa 2. joulukuuta 2017. Taivaannaulaa edusti paikan päällä sukukansavastaava...

lue lisää

Suomen ensimmäinen hiisikyltti pystytettiin Pirkkalaan

Suomen ensimmäinen hiisikyltti on pystytetty! Taivaannaulan Hiisi-hanke pystytti tänään kyltin Pirkkalan Neulalähteelle yhteistyössä Pirkkalankylän kyläyhdistyksen ja maanomistajan kanssa. Neulalähteen kyltti pystytettiin sopivan kunnioittavan välimatkan päähän,...

lue lisää

Tilaa Suomen pyhät luonnonpaikat 2017-2018 -kalenteri

Tiesitkö että pyhät luonnonpaikat kuuluvat myös suomalaiseen kansankulttuuriin? Suomen pyhät luonnonpaikat -kalenteri esittelee suomalaisia perimätiedon tuntemia pyhiä luonnonpaikkoja niiden vuodenkierron mukaisessa asussa. Kalenteri Taivaannaulan verkkokaupassa...

lue lisää

Kuvia Laurinpäivän tapahtumasta 2017

Tässä muutama kuvia viime lauantailta Laurinlähteeltä. Janakkalan Laurinmäellä on entisaikaan järjestetty suuret Laurin päivän juhlat ja markkinat. Pidoissa annettiin lahjoja pyhälle lähteelle, josta on myöhemmin löydetty muun muassa vanhoja rahoja ja neuloja. Kirkon...

lue lisää

Perimätietoa juhannuksen vietosta Turun Muhkurinmäellä

Pyhät luonnonpaikat, erityisesti kokkokalliot ja lähteet, ovat osa perinteistä juhannuksen viettoa. Taivaannaulan aktiivit Anssi Alhonen ja John Björkman vierailivat Turun Muhkurinmäen hiidessä, johon liittyviä nuorison juhannusperinteitä paikallinen kirjoittaja on...

lue lisää

Marilaiset viettävät toukojuhlaa sunnuntaina

4. kesäkuuta 2017 Joshkar-Olan lähistöllä, Tumer oton pyhässä hiidessä järjestetään marilaisen perinneuskon kevätpalvelus – Agavairem. Kaupungin marilaiset sekä lähialueiden asukkaat ovat järjestäneet kyseistä vuotuisjuhlaa jo vuodesta 1991. Vuoteen 2003 saakka...

lue lisää

Kuvia toukojuhlasta Tuomarlan tilalta

Taivaannaulan toukojuhlaa vietettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Tuomarlan tilalla Valkeakoskella. Puitteet keväiselle juhlalle olivat kunnossa, sillä Kärjenniemen kylän kulttuurimaisemassa sijaitseva Tuomarla on Sääksmäen emäpitäjän vanhimpia maatiloja....

lue lisää

Haapajärven kylällä puhuttiin hiisistä

Taivaannaulan paikallisryhmille on tullut useita puhuja- ja vierailupyyntöjä Hiisienpäivän yleisötilaisuuksien seurauksena. Näin myös Savo-Karjalassa. Lappeenrannan Haapajärven kylätalolla käytiinkin eilen innostunutta keskustelua, kun Taivaannaulan puheenjohtaja...

lue lisää

Hiisienpäivä kiinnosti eri puolilla maata

Tänä vuonna jo neljättä kertaa vietetty Hiisienpäivä keräsi runsaasti kiinnostusta eri puolilla Suomea. Tänä vuonna Taivaannaula järjesti päivään liittyen kolme paikallista tapahtumaa. Tämän lisäksi Hiisi-hankkeen aktiivit antoivat lukuisia haastatteluita radioon ja...

lue lisää

Hiisienpäivää edeltävällä viikolla tapahtuu

Ensi tiistaina 28. maaliskuuta vietetään jälleen valtakunnallista Hiisienpäivää! Juhlapäivän tarkoituksena on kunnioittaa kansanperinteemme mukaisia pyhiä luonnonpaikkoja. Pyhät luonnonpaikat ovat tärkeä osa kansankulttuuria. Näillä paikoilla on sukupolvien ajan...

lue lisää

Hiisienpäivänä tapahtuu eri puolilla Suomea

Suomalaisia perinteisiä pyhiä luonnonpaikkoja kunnioittavaa Hiisienpäivää vietetään 28. maaliskuuta jo neljännen kerran. Luvassa on aikaisempien vuosien tapaan useita tapahtumia, mutta nyt tapahtumia on ripoteltu myös Hiisienpäivää edeltävälle viikolle. Tässä lyhyt...

lue lisää

Mustalähde

Kuopion Mustalähde on vanha uhrilähde, josta kerrotaan monia tarinoita. Lähteeseen tiedetään uhratun vielä 1900-luvulla ja sen vettä on käytetty kansanparannuksessa. Lähteen haltijalle eli »vetiäiselle» vuoltiin hopeaa kiitoksena parantavasta vedestä. Kuuluisan...

lue lisää

Taivaannaula – Pyhyyttä luonnosta, voimaa perinteistä

Jo vuosikymmenen ajan Taivaannaula ry:n tehtävänä on ollut pitkäikäisen perinnekulttuurin ja henkisen perinteen säilyttäminen ja elävänä pitäminen. Valtteri Repo kulki Taivaannaulan ihmisten matkassa syksyllä 2016. Tähän videoon on taltioitu yhteisön tunnelmia ja toimintaa noilta kuukausilta.

lue lisää

”Kun suojelemme hiisiä, suojelemme myös itseämme”

Viime viikonloppuna Tartossa pidettiin vuotuinen Hiidenystävän palkitsemistilaisuus, jossa jaettiin tunnustuspalkinto Viron hiisien suojelussa ansioituneelle henkilölle. Tilaisuudessa palkittiin myös vuosittaisen Hiisien kuvakilpailun parhaat kuvat. Taivaannaula oli...

lue lisää

Kekri 2016: Kuvia juhlista

Tunnelmia Taivaannaulan kekrijuhlista viime viikonlopulta! Pidoissa syötiin perinteisiä kekriruokia, vierailtiin hiidessä, lämmitettiin sauna »pyhille miehille» sekä tietenkin leikittiin, laulettiin ja tanssittiin.

lue lisää

Kuvia Koskenpään kesäleiriltä

Taivaannaulan kesäleiriä vietettiin tänä vuonna Jämsän Koskenpään kylässä. Metsähenkisellä leirillä päästiin muun muassa tutustumaan paikallisiin hiisiin ja yli kymmeniin savusaunoihin. Leiri huipentui Orimattilassa järjestettyyn uralilaisten kansojen yhteispalvelukseen. Tässä muutamia kuvia noilta aurinkoisilta päiviltä.

lue lisää

Osallistu Hiisien kuvakilpailuun!

Kansainvälinen Hiisien kuvakilpailu vuodelle 2016 on avattu. Valokuvakilpailun tavoitteena on lisätä pyhien luonnonpaikkojen tunnettuutta sekä kunnioittaa henkistä perintöä ja luonnonperintöä. Kilpailun pääpalkinto on 1000 euroa.

lue lisää

Vapaaehtoiset kokoavat kesän ajan uutta tietoa hiisistä

Hiisi-hanke aloittaa jälleen juhannuksena perinteisten pyhien luonnonpaikkojen kartoitukset ja kuvaukset. Hiisiä kartoitetaan nyt toista kesää peräkkäin. Tietoja kootaan hankkeen tietokantaan, jota voidaan tulevina vuosina hyödyntää hiisiä koskevan tiedon jakamisessa – esimerkiksi koko maan kattavana verkkopalveluna.

lue lisää

Luonnonperintösäätiö ja Taivaannaula yhteistyöhön

Hiisienpäivän kunniaksi meillä on ilo kertoa, että Taivaannaula aloittaa yhteistyön Luonnonperintösäätiön kanssa. Yhteystyön tarkoituksena on suojella suomalaista kulttuuriperintöä ja luonnonperintöä hankkimalla hiisipaikkoja Luonnonperintösäätiön omistukseen.

lue lisää

Hiisienpäivän retket 2016

Taivaannaula ry juhlistaa 28.3. vietettävää hiisienpäivää järjestämällä retkiä kansanperinteen tuntemille pyhille luonnonpaikoille eli hiisiin.

lue lisää

Taivaannaulan hiisivideo Kokkolan kaupunginteatterissa

Taivaannaulan uutta hiisivideota on mahdollista ihastella helmikuussa Kokkolan kaupunginteatterissa. Jussi Alaraasakan koostamaa videota esitetään Miehemme hiidella -esityksen yleisölämpiössä ennen varsinaista esitystä. Kaupunginteatterin päänäyttämöllä esitettävä...

lue lisää

Taivaannaulan hiisivideo julkaistu

Taivaannaulan Hiisi-hanke kartoittaa ja suojelee suomalaisia hiisiä sekä niihin liittyviä perinteitä. Tässä videossa esitellään hankkeen vapaaehtoisten kuvaamia kohteita. Video on katsottavissa kokonaisuudessaan Hiisi-hankkeen sivulta.

lue lisää

Ohjaaja Rein Maran palkittiin Virossa hiisielokuvistaan

Tämän vuoden Hiidenystäväksi on valittu Virossa elokuvaohjaaja Rein Maran. Maran tunnetaan useiden Viron hiisiä ja hiisiperinteitä käsittelevien elokuvien ohjaajana. MMaranin hiisiaiheisia töitään ovat muun muassa Hiite lummus (Hiiden lumous) ja Looduslikud pühapaigad...

lue lisää

Pyhä vuori

Perimätieto tuntee Suomesta monia pyhiä mäkiä ja kallioita. Erityisesti Savossa esiintyy lukuisia hiiteen eli pyhään luonnonpaikkaan viittaavia mäkien nimiä. Aina kuitenkaan hiisi-sanan sisältävä nimi ei ole merkki paikan pyhyydestä, sillä se voi viitata myös...

lue lisää

Hiisien maastokartoitukset aloitettiin

Taivaannaulan Hiisi-hanke aloitti juhannuksena kansanperinteen tuntemien pyhien luonnonpaikkojen kartoitukset ja kuvaukset. Tarkoituksena on kartoittaa mahdollisimman monta kohdetta syyskuun loppuun mennessä. Näin saatavat tiedot ja kuvat tulevat osaksi koko maan...

lue lisää

Hiisien kuvakilpailu ikuistaa kansojen henkistä perintöä

Virossa on avattu tämänvuotinen Hiisien kuvakilpailu. Kilpailuun toivotaan kuvia hiisistä ja muista pyhistä luonnonpaikoista niin Virosta kuin ulkomailtakin. Hiisien kuvakilpailun järjestävät Maavallan Koda, Hiisien Maja -säätiö sekä Tarton yliopiston luonnontilaisten...

lue lisää

Uusi elokuva kuvaa virolaisia hiisiperinteitä

https://www.youtube.com/watch?v=PAcXbuFng_k Lauantaina 23. toukokuuta esitettiin Viron televisiossa ohjaaja Rein Maranin uusin elokuva Helluntai Tammealusella (Suvisted Tammealusel). Elokuva kuvaa helluntaihin liittyviä yhteisöllisiä hiisiperinteitä ja avaa niiden...

lue lisää

Hiisienpäivän kuvia

Valtakunnallista Hiisien päivää vietettiin viime viikonloppuna kolmatta kertaa. Taivaannaula järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa tapahtumia kahdella paikkakunnalla, Lempäälässä ja Laitilan Untamalan kylässä. Edes kolea sää ei haitannut antoisaa tutustumista...

lue lisää

Hiisienpäivä kunnioittaa pyhiä luonnonpaikkoja

Kansanperinnettä jatkava Taivaannaula ry juhlistaa hiisienpäivää jo kolmatta kertaa lauantaina 28.3.2015. Hiisienpäivä kunnioittaa suomalaisten etnisen luonnonuskon pyhiä paikkoja, joita yhdistys kartoittaa ja pyrkii sitä kautta suojelemaan. Kuva: Tuija Wetterstrand...

lue lisää

Hiisien kuvakilpailun voittajat valittu

Taivaannaulan virolaisen yhteistyöjärjestön Maavalla Kodan järjestämän Hiisien kuvakilpailun voittajat valittiin tällä viikolla. Palkittujen kuvien joukossa on kuvia myös Suomesta. Sukukansat toivat tänä vuonna jo seitsemättä kertaa Virossa järjestettyyn kilpailuun...

lue lisää

Taivaannaula retkeili Sastamalassa ja Vesilahdella

Taivaannaulan pirkanmaalaiset jäsenet järjestivät paikallistapaamisen ja retkeilyn Sastamalan ja Vesilahden seudulla 20.-21. syyskuuta. Lauantaiaamu alkoi sumuisena, kun kokoonnuimme Kiskokabinetilla Karkussa. Täältä suuntasimme ensimmäiseen kohteeseemme Karkun...

lue lisää

Tammealusen hiiden 25-vuotinen uusi taival

Taivaannaulan väkeä osallistui helluntaiviikonloppuna Virumaalla Tammealusen hiiden uudelleen käyttöön ottamisen 25-vuotisjuhlaan ja Viron maauskoisten suvistepyhään. Tammealusen hiisi on yksi monista Viron pyhistä luonnonpaikoista, jotka on palautettu alkuperäiseen...

lue lisää

Maavallan Kodan Hiisien kuvakilpailu avattu

Viron omauskoisten järjestö Maavallan Koda on avannut vuosittaisen Hiisien kuvakilpailun. Seitsemättä kertaa järjestettävään valokuvakilpailuun voi osallistua lähettämällä kuvia pyhistä luonnonpaikoista mistä tahansa maailmasta - myös Suomesta. Kilpailun tavoitteena...

lue lisää

Hiisienpäivää vietetään jo toista kertaa

Taivaannaula ry:n ensimmäistä kertaa viime keväänä juhlistamaa hiisienpäivää vietetään jälleen perjantaina 28.3.2014. Hiisienpäivä kunnioittaa suomalaisten etnisen luonnonuskon pyhiä paikkoja, joita yhdistyksen käynnistämä Hiisi-hanke pyrkii suojelemaan ja tekemään...

lue lisää

Karsikko

Karsikko on etenkin savolaisalueilta tunnettu karsittu puu, joka omistettu yhdelle tai useammalle vainajalla. Karsikoilla voidaan tarkoittaa kokonaista karsikkopuiden muodostamaa metsää, yksittäistä puuta tai jopa huoneen seinällä olevaa karsikkolautaa. Karsikoksi...

lue lisää

Hiisistä Yle Puheen ohjelmassa

Viikonloppuna Yle Puheen toimittajat kävivät Turussa jututtamassa Taivaannaulan aktiiveja. Perttu Häkkisen ja Panu Hietanevan toimittamassa ohjelmassa käsitellään kattavasti muun muassa kotoperäisen luonnonuskon pyhiä paikkoja ja Taivaannaulan Hiisi-hanketta. Perttu...

lue lisää

Kuvia Hiiden väen tapahtumasta Tartosta

Lauantaina 23. marraskuuta Tartossa järjestettiin Maavalla Kodan toimesta Viron luonnonmukaisten pyhien paikkojen suojelusta kiinnostuneiden vuosittainen Hiiden väen tapahtuma. Tapahtumassa valittiin tämänvuotisen kuvakilpailun voittaja ja palkittiin vuoden...

lue lisää

Maavallan hiisien kuvakilpailun voittajat valittu

Kuudetta kertaa tänä vuonna järjestetty Maavallan Kodan hiisien kuvakilpailu muodostui varsin suomalais-ugrilaiseksi. Suuri osa seitsemän eri valtion alueella kuvatuista pyhistä paikoista oli taltioitu Venäjällä elävien sukukansojen parista. Kilpailun pääpalkinto meni...

lue lisää