Karhujuhla 2008

Maastollisista ja ajankäytöllisistä syistä johtuen kaikkia riittejä ei voitu toteuttaa juhlassa aivan tässä kuvaillussa muodossa.

Tulostettavan version laulujen sanoista voit ladata tästä.

Karhun synty

Lyhyesti: Lauletaan karhun syntyruno ja asetetaan ruokauhri ennen ruokailua.

Merkitys: Suomalaiset riittirunot ovat sidottuja suomalaiseen maisemaan, ne nousevat näistä metsistä, kallioista ja sinisistä järvistä. Runot ovat kautta aikojen antaneet väkeä ja suojelusta niille, jotka ne taitavat. Esi-isämme ovat kantaneet näitä sanoja mukanaan ikiajoista saakka.

Muinaissuomalaisille sanojen ja tapahtumien välillä oli erottomaton yhteys. Sanat muovaavat todellisuutta. Kun Väinämöinen tarvitsi veneen, hän lauloi itselleen sellaisen. Syntyrunolla jonkin olennon tai asian perimmäinen olemus voidaan tuoda läsnäolevaksi tähän hetkeen.

Karhun synnyistä merkittävin kertoo Ohdon syntyneen taivaissa, Otavaisen olkapäillä, josta hän syntyi karhun ruumiiseen metsän siimeksessä. Sukulaiskansojen karhurunot kertovat, että Ohto on taivaanjumalan poika. Myös suomalaisissa runoissa mainitaan karhun vanhemmat, "Ilmarinen on isäsi, Hongatar emäsi". Karhu sielu eli perimmäinen olemus on taivaallinen, mutta karhun ruumis syntyy maan päälle karhupesässä, Hongattaren maakohdussa.

Laulamalla karhun synnyn Ohdon olemus ja väki tuodaan läsnäolevaksi juhlaan. Sitä symboloi pieni patsas. Ruokauhrin jakaminen osoittaa ihmisten ystävyyttä ja kunnioitusta Ohtoa kohtaan.

Tapahtuma: Valmistetaan ensin Ohdolle lautasellinen/vakallinen ruokaa; marjoja, hirvenlihaa, hunajaa jne. Täytetään juomasarvi juomalla.

Osallistujat järjestäytyvät kulkueeksi. Nainen kantaa kärjessä Ohto-patsaan metsän siimeksestä juhlapaikalle. Yksi kantaa ruokavakkaa, yksi juomasarvea. Muut kulkevat perässä kanteleita, munniharppuja ja karhupilliä soitellen, laulaen karhun syntyä.

Kussa on ohto tuuditeltu
mesikämmen käännytelty?
Luona kuun, tykönä päivän
otavaisen olkapäillä
kultaisessa kätkyessä
sieltä on maahan laskettuna
kultaisissa ketjusissa
vitjoissa hopeaisissa
tuonne synkkähän salohon
mustan maan sisähän
mesimättäiden nenähän.

Synty lauletaan niin monta kertaa kuin matkan aikana ehtii. Kantaja asettaa patsaan kiven päälle, suuren hongan viereen, alttarille tai muulle sopivalle paikalle. Kulkue asettuu puoliympyrään paikan ympärille. Juomasarven kantaja asettuu laitimmaiseksi oikealle puolelle, patsaan kantaja ja ruokauhrin kantaja toiseen laitaan. Soitinten soidessa ruokauhrin kantaja asettaa uhrilautasen/vakallisen ruokaa patsaan viereen.

Laitimmainen kohottaa juomasarven kohti Ohdon kotipaikkaa — taivaita, ja juo siitä [hyvin vähän]. Sarvi kiertää tämän jälkeen myötäpäivään. Tarkoitus on, että sarvessa olisi vielä jotain jäljellä sen ehtiessä toiseen reunaan. Täällä patsasta kantanut uhraa viimeiset pisarat Ohdolle.

Hetken hiljentymisen jälkeen osallistujat siirtyvät itse nauttimaan juhlaruuista.

Ohdonhäät

Lyhyesti: toistetaan riitillä ihmisen ja karhun liitto.

Merkitys: Ajatus ihmisen ja karhun lähisukulaisuudesta on ikivanha. Vienan Karjalassa karhun lihaa ei syöty 1900-luvun alussa, koska karhu on ihmisen sukua. Koltat nimittävät itseään karhun veljiksi. Karhua on Suomessa pidetty älykkäänä ja sielukkaana olentona. Karhu oli muinaissuomalaisissa metsäihminen ja suvun kantavanhempi. Alkuaikoina karhun ja ihmisnaisen liitosta syntyi karhun kansa. Karhunpeijaiset olivat paitsi karhun hautajaiset, myös Ohdon hääjuhla, jossa tuo vanha liitto vahvistettiin.

Taivaannaulan helajuhlassa teemana oli uudistuminen ja puhdistautuminen kohti omia pakanallisia juuria. Karhujuhla jatkaa tätä lähentymistä. Nyt tehdään rauha suvun kantavanhemman, Ohdon, kanssa. Riitissä lauletaan laulu Karhun ja metsästäjän sovinto (kuuntele laulu tästä). Laulu kertoo karhun ja metsästäjän saavuttamasta sovusta ja yhteisymmärryksestä. Laajemmalla tasolla sen voi ymmärtää sovintona koko karhun kansan ja karhun välillä, jonka kautta juurilleen palaavat ihmiset saavat elämäänsä taas karhun siunauksen ja väen.

Riitissä esiintyy luku yhdeksän, koska se toistuu monissa suomalaisissa loitsuissa pyhänä lukuna yhdessä kolmen kanssa (yhdeksän eli kolme kertaa kolme). Osallistujat jakaantuvat riitin ajaksi mies-nainen -pareiksi. Tässä parissa mies symboloi alkuaikojen karhua ja nainen ihmisnaista, samalla mies symboloi karhun isää taivaanjumalaa (Ilmarinen) ja nainen karhun emoa, Hongatarta.

Tapahtuma: Osallistujista valitaan 9 miehen ja naisen muodostamaa paria. On toivottavaa, että laulu- ja soittotaitoiset eivät kuulu pareihin, vaan jäävät laulamaan ja soittamaan. Laulajista kootaan kaksi ryhmää (1 & 2).

Parit asettuvat kohtuullisen matkan päähän toisistaan kasvot vastakkain, miehet siis omaan riviinsä ja naiset omaansa. Rivin etummaiset ovat pienen matkan päässä karhupatsaasta ja uhriateriasta. Soittajat ja laulajat ovat taustalla (toki paritkin voivat laulaa, jos osaavat sanat ulkoa). Laulajat laulavat Karhun ja metsästäjän sovintoa, soittajat säestävät. Ideaalitilanteessa miespuolisten tulisi laulaa alkuosa, mutta se ei taida onnistua.

Laulajaryhmä 1 laulaa metsästäjän sanat:

En mie keihäillä ajellu
Enkä jousin pyytänytkään
Itse sie vierit vempeleeltä
Hairahit havosen päältä
Puhki luisen kylkiluusi
Läpi marjasen mahasi

Laulajaryhmä 2 laulaa karhun sanat:

Eipä jousilla otettu
Eikä keihäillä ajeltu
Itse hairahin havolta
Lepän lengolta putosin
Miehen etsijän etehen
Miehen etsijän etehen

Kaikki laulajat laulavat seuraavan. Samalla parit kävelevät lähemmäs toisiaan.

Harvoin yhtehen yhymme
Harvoin yhtehen yhymme
Sen torumme tappelemme
Sen torumme tappelemme

Seuraavaa osaa laulettaessa parit ottavat toisiaan käsistä kiinni.

Anna nyt kätösen kättä
Anna nyt kätösen kättä
Sormilla sulosovinto
Sormilla sulosovinto

Parit ovat nyt "parijonossa", etummainen pari lähellä karhualttaria. Soittajat (erityisesti rummuttajat) nopeuttavat tahtia. Parit nostavat kätensä ylös muodostaen kunniakujan.

Takimmainen pari kulkee toistensa käsistä kiinni pitäen kunniakujaa alttarin luo. He katsovat alttariin, kääntyvät kasvokkain, mies kumartaa ja nainen niiaa. Pari kääntyy kumpikin omalle puolelleen paririviä ja kävelee takaisin alkuasetelman riveihin kasvot vastakkain.

Muut tekevät samoin kunnes koko jono on purkaantunut ja kaikki seisovat samoissa alkuriveissä.

Yhteislaulu alkaa uudestaan ja pari lähestyvät toisiaan.

Harvoin yhtehen yhymme
Harvoin yhtehen yhymme
Sen torumme tappelemme
Sen torumme tappelemme

Ja ottavat taas käsistä kiinni.

Anna nyt kätösen kättä
Anna nyt kätösen kättä
Sormilla sulosovinto
Sormilla sulosovinto

Vapaamuotoinen soitto jatkuu.

Karhun kotiinpaluu

Lyhyesti: Saatetaan Ohdon sielu takaisin taivaisiin.

Merkitys: Karhunpeijaisissa karhun ruumis syötiin ja se toi väkeä ihmisille. Juhlan lopuksi karhun sielu saatettiin takaisin kotiinsa taivaisiin. Karhun kallon maailmanpuuta symboloivaan kallohonkaan asettaneet muinaissuomalaiset toivoivat, että taivaasta alas laskeutunut karhu nousisi takaisin elämään. Peijaisnäytelmä uudisti alkuaikojen myyttisen tapahtuman ja vahvisti silloin määräytyneen elämän järjestyksen, luonnossa tapahtuvan kiertokulun.

Taivaannaulan karhujuhlassa ei ole surmattu karhua, mutta syntyrunolla paikalle laulettu karhun sielu voidaan saattaa takaisin kotiinsa kiitoksin. Karhujuhla on täyttänyt tehtävänsä, jos se on lähentänyt osallistujia karhun kansan kantavanhempaan. Ohdon voima suojelee omiaan.

Tapahtuma: Osallistujat järjestäytyvät kesäisessä illassa kulkueeksi. Sama naiskantaja kantaa kulkueen kärjessä Ohto-patsasta. Kulkijat soittavat ja laulavat.

Nouse pois, nokinen poika
Nokiselta nuotijolta
Havusilta vuotehilta
Pihkasilta pään aloilta
Tummilta tuli sijoilta.

Nouse, kulta, kulkemahan
Hopea, vajeltamahan
Raha, rannan kierräntähän
Kultaista kujoa myöten
Hopejaista tietä myöten
Maata maksan karvallista!

Hongatar, hyvä emäntä
Katajatar, kaunis vaimo
Vestä pilkat pitkin puita
Rastit vaaroihin rapaja
Josta näkis' vieras tiensä
Uros outokin osaisi!

Ej tästä etää viiä,
viiään mäntyyn mäellä,
petäjääseen pellon päähän;
siihen tuuli turvan tuopi,
aalto ahvenen ajaapi,

Sivuillas on siika salmi,
luonais on lohi apaja,
juot vettä viereltäis,
syöt tuoretta kaloo,
siun on hyvä ollakseis,
armas paikoillais.

Patsas kannetaan metsän suuren hongan juurelle. Laulua lauletaan niin kauan kuin riitti kestää. Kantaja kohottaa patsaan kohti taivaita ja aurinkoa. Soitto ja laulu jatkuvat vielä hetken.