Mitä on suomenusko?

Lataa kirjoituskokoelma suomalaisesta uskomusperinteestä (pdf)
Suomenusko Facebookissa
Hiitola-foorumi

Suomenusko on kotoperäistä luonnonuskoista perinnettä. Suomenuskoa ei ole koskaan perustettu vaan se on kasvanut ja kehittynyt itsestään lukemattomien sukupolvien aikana. Kehitys on tapahtunut yhteisvaikutuksessa paikallisen luonnon ja elämäntavan kanssa.

Suomenuskon alkuperä on itämerensuomalaisessa mytologiassa ja laajemmassa mielessä uralilaisessa luonnonuskossa. Luonnonuskoinen perinne on elänyt Itämeren alueella rahvaanuskon eri muodoissa vuosituhansia; se on säilynyt meidän päiviimme osana suomalaisten, karjalaisten, vepsäläisten, virolaisten ja muiden lähikansojen elämää.

Suomi on ollut pitkään kristillinen maa. Kuitenkin luontoon, vuodenkiertoon ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvästä kansanperinteestä on mahdollista erottaa kotoperäinen luonnonuskonnon maailmankuva. Tämä etnisen uskonnon maailmankuva on kristillisestä teologiasta erillinen. Maailmankuva on säilynyt sirpaleisina tapoina ja uskomuksina osana maaseuturahvaan elämää aina 1900-luvulle saakka.

Perinteisen luonnonuskoisen maailmankuvan piirteitä ovat muun muassa itämerensuomalainen mytologia, haltijausko, luonnontilaisten pyhien paikkojen kunnioittaminen sekä käsitys tuonpuoleisessa elävistä vainajista. Monien vuodenkierron merkkipäivien taustalla vaikuttavat vielä tänäkin päivänä vahvasti esikristilliset uskomukset.

Muinaisen maailmankuvan mukaan ihminen ei ole maailmassa yksin, vaan hänen ympärillään on näkymätön sielullinen väki: vainajat, jumalat, luonnonhenget. Sielu on tähdillä, kuulla, auringolla, ilmalla, vedellä, tulella, kivillä, maalla ja ylipäätänsä kaikella, mikä on.

Myös ihminen on sielullinen olento. Näkymätön väki on vahvimmin läsnä pyhillä paikoilla. Luonto on täynnä tällaisia pyhiä paikkoja kuten kiviä, lähteitä, vuoria ja lehtoja. Tällaisia pyhiä paikkoja on kutsuttu hiisiksi.

Suomenuskon kantava voima on ihmisen tasapainoinen suhde luontoon, aikaisempiin sukupolviin ja yhteisöön. Kaikissa näissä suhteissa tavoitellaan suotuisaa elämää – onnea, terveyttä, kiitollisuutta, rauhaa ja hyvinvointia.

Suomenusko on enemmän kuin uskonto. Voisi sanoa, että suomenusko on Suomessa sitä mitä shintolaisuus Japanissa: etnistä luonnonuskoista perinnettä ja kulttuuria vailla virallista perustajaa tai pyhää kirjaa.

Suomenuskoisilla ei ole uskontunnustusta, mutta jos sellainen pitäisi määritellä, niin yksi vaihtoehto voisi olla seuraava.

Pidän pyhänä esivanhempien alkuperäisperintöä ja luontoa sekä noudatan mahdollisuuksieni mukaan vanhoja rahvaanuskon tapoja.

Miten suomenusko näkyy ihmisen elämässä?

Suomenusko ei ole oppeihin sidottu elämänkatsomus, vaan se ilmenee ihmisen elämässä tapoina ja arvomaailmana. Suomenusko alkaa teoista, ei uskontunnuksesta. Ihmiset korostavat usein hieman erilaisia tapoja, mutta ylipäätään tapojen tarkoituksena on taata elämän suotuisa kulku kunnioittamalla luonnon väkiä ja vainajia. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi toimien ajoittamista kuunvaiheiden mukaan, metsänväen muistamista uhripuun luona tai varjeluksen pyytämistä suvun vainajilta.

Tapojen noudatetaan erityisesti vanhan kansan vuotuisina merkkipäivinä, jotka seuraavat luonnonkiertoa. Suomenuskon näkökulmasta tärkeitä ovat monet samat juhlat kuin valtakulttuurissakin, mutta juhliin liitetään vanhoista uskomuksista nousevia syvempiä merkityksiä ja perinteisiä tapoja. Esimerkiksi juhannuksena on tapana kantaa sisätiloihin metsästä hedelmällistä onnea tuovaa väkeä täynnä olevia kukkia ja lehviä. Ovenpieleen saatetaan pystyttää maailmanpuuta symboloiva aattokoivu. Vuotuisjuhlissa myös pyhitetään juhlasauna, joka puhdistaa ihmisen ruumiillisesti ja henkisesti.

Tapoja noudataan myös ihmisen elämän murroskohdissa kuten syntymässä, nimiäisissä, avioitumisessa ja hautajaisissa. Näitä tilaisuuksia sekä vuotuisjuhlia varten on elävöitetty tarkasti ja huolella luonnonuskoisia tapoja. Tapojen tarkoituksena on pyytää luonnovoimilta ja vainajilta onnea, terveyttä ja suojelusta. Kunnioitamme ja varjelemme myös Suomesta löytyviä luonnontilaisia pyhiä paikkoja.

Suomenuskon arvomaailma näkyy perinteiden arvostamisena ja niiden jatkamisena omassa elämässä mahdollisuuksien mukaan. Arvomaailmalle on ominaista yhteisöllisyys sekä oman suvun arvostaminen. Muita vaalimiamme perinteisiä suomalaisia arvoja ovat muun muassa kohtuullisuus, suoraselkäisyys, luonnonvoimien arvostaminen ja maltillisuus.

Onko suomenuskossa pyhä kirjoituksia?

Suomenuskon näkökulmasta pyhää on kalevalamittainen suullinen perinne, joka koostuu myyteistä, tarinoista ja loitsuista. Se on alkulähde, jonka puoleen kääntyä ja mistä ottaa voimaa, mutta ei fundamentalistisesti tulkittava pyhä kirjoitus. Lönnrotin kokoama Kalevala ei ole suomalaisen luonnonuskonnon pyhä kirja, vaan yksi kaunokirjalliseen muotoon puettu kokoelma suomalaisista myyttisistä kertomuksista. Lönnrotin koostama ja muokkaama Kalevala, vaikka onkin hieno teos, saattaa antaa jopa virheellisen kuvan suomalaisen kansanperinteen koko kirjosta.

Onko suomalaisessa luonnonuskonnossa pyhiä paikkoja?

Muinaisia luonnontilaisia pyhiä paikkoja on Suomessa runsaasti vaikka monet ovatkin jääneet kehityksen ja kristinuskon jalkoihin. Kuitenkin edelleen löytyy eri puolilta maata uhrikiviä, pyhiä puita, mäkiä ja lähteitä. Pyrimme lisäämään tietoisuutta näistä paikoista ja niiden arvosta ja sitä kautta suojelemaan niitä myös tuleville sukupolville. Monilla suomenuskoista maailmankuvaa seuraavilla on myös pyhiä puita tai kiviä omassa pihapiirissään sekä mahdollisesti pyhitetty nurkkaus kotonaan.

Eikö luonnonuskon maailmankuva ole kuitenkin aika takapajuinen?

Voidaan kysyä, kumpi on kehittyneempi maailmankuva: sellainen, joka tekee elämisen maapallolla pitkällä aikavälillä mahdottomaksi, vai sellainen, joka pyrkii varmistamaan elämisen edellytykset?

Nykyajan valtavirran käsitys jonka mukaan vain ihminen (jos hänkään) on sielullinen olento, on omiaan johtamaan käsitykseen jonka mukaan ihmisellä on oikeus riistää ja orjuuttaa luontoa. Luonto on järjetön, tunteeton, sieluton ja arvokas vain siihen asti kuin siitä on suoraa hyötyä ihmiselle. Tämä käsitys on johtanut yhä pahenevaan ympäristökriisiin jossa ihminen tuhoaa luonnon lisäksi myös oman selviytymisensä edellytyksiä maapallolla.

Luonnon käsittäminen sielulliseksi voidaan nähdä tapana sanoa, että luonto ja esimerkiksi kasvi on myös itseisarvollinen olento, eli olentoa jolla on arvo riippumatta siitä näkeekö ihminen sitä vaiko ei. Luonnon sielullisuus tarkoittaa, että luonnon kunnioittaminen ei ole vain vaihtoehto joka on ehkä kiitettävä mutta kuitenkin sellainen jonka voimme halutessamme jättää valitsematta, vaan että luonnon itseisarvon sivuuttaminen on lopulta tuhoisaa myös ihmiselle itselleen.

Luonnon saastumisen ja köyhtymisen pitäisi olla enemmän kuin riittävä syy kyseenalaistaa se uskomus että nykypäivän valtavirran käsitys luonnosta ja niiden arvoista olisi oikea tai järkevä. Oikean ja järkevän tunnistaa tuloksista: oikea käsitys on se joka johtaa tasapainoiseen, hyvään elämään jonka lasku ei eräänny tulevien sukupolvien maksettavaksi. Luonnonuskonnon käsitys sielullisesta luonnosta on tällä mittapuulla paljon “edistyneempi” kuin myytti ihmisestä luonnosta erillisenä herraolentona.

Eikö omien juurien tuijottelu ole aika kapeakatseista?

Vasta kun tiedän mistä tulen, tiedän kuka olen. Elämme maailmassa jonka jokaisen maanosa on vallannut “yleismaailmallinen” angloamerikkalainen kulttuuri. Yleismaailmallisen kulttuurin näkökulmasta kaikki paikallinen ja etninen perinteeseen pohjaava kulttuuri on epäedullista. Mutta suomenuskon näkökulmasta on luontevampaa tarkastella maailmaa ja kansoja perinnelähtöisesti.

Omien juurien kunnioittaminen ja arvostaminen on luonteva väylä kunnioittaa ja arvostaa myös muita kansoja ja etnisiä ryhmiä samoinkuin heidän ainutlaatuisia perinteitään. Kapeakatseisempaa on itseasiassa ylikansallinen massakulttuuri; se ei arvosta paikallisia perinteitä vaan jyrää ne häpeilemättä alleen. Juuri ylikansallinen massakulttuuri on se, joka uhkaa kadottaa maailmasta etnisen, kulttuurillisen ja kielellisen kirjon; ei suomenusko, eivätkä muutkaan paikalliset etniset perinteet.

Omien juuriensa arvostaminen on hyvä lähtökohta myös muiden ihmisten ja kansojen arvostamiselle. Omiin juuriin syventymällä huomaa usein löytävänsä hyvinkin yleismaailmallisia uskomuksia, myyttejä, tapoja ja ihmiskohtaloita. Esimerkiksi suomalaisten historia on ollut täynnä sortoa ja väkivaltaa. Kun tiedostamme itsessämme esivanhempiemme eletyt elämät ja kokemukset, meillä on paremmat valmiudet samaistua ihmisiä ja kansoihin, jotka nykyisin kokevat vastaavanlaista sortoa ja vainoa.

Mikä on suomenuskon suhde kansallismielisyyteen?

Suomenusko on poliittisesti sitoutumatonta, se on rakkautta paikkaan, perinteisiin ja omaan elämään kytkeytyviin ihmiskohtaloihin ja sukupolviin. Suomenusko edustaa siten kansallisvaltiota vanhempaa ja laajempaa perinnettä. Suomenusko on ollut olemassa ennen ideaa Suomen valtiosta, eivätkä perinteen rajat ole samat kuin valtion rajat. Suomenusko ei siis ole, nimestään huolimatta, sidoksissa Suomen valtioon.

Kansallismielisyys korostaa keinotekoisten rajojen sisällä asuvan valtaväestön merkitystä ja valtaa suhteessa pienempiin yhteisöihin ja muihin kansoihin. Suomenusko taas nimenomaan korostaa henkilökohtaista, yhteisöllistä ja alueellista erilaisuutta. Taivaannaula on muun muassa kritisoinut Suomen aikoinaan harjoittamaa saamelaisten suomalaistamispolitiikkaa.

Mikä on Taivaannaula?

Taivaannaula ry on poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka jakaa tietoa suomalaisten sekä muiden itämerensuomalaisten kansojen luonnonuskoisesta perinteestä ja sitä kautta suomalaisesta kulttuuriperinnöstä.

Suomenuskoon perustuvan toimintamme tavoitteena on perinteisten rahvaanuskon tapojen ja juhlien elvyttäminen eläväksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa sekä luonnonmukaisten pyhien paikkojen suojeleminen.

Taivaannaula on kiinnostuneita yhteen kokoava yhteisö ja perinteistä tietoa jakava taho. Järjestämme tapahtumia sekä julkaisemme kirjoituksia ja ylläpidämme Facebook-sivustoa. Lisäksi julkaisemme vanhan kansan kalenteria ja muita painotuotteita. Helmikuussa 2013 Taivaannaulassa oli noin 80 jäsentä.

Millaista toimintaa Taivaannaulalla on?

Taivaannaula järjestää kaksi juhlaa: helan keväällä ja kekrin syksyllä. Järjestö myös tukee paikallisia tapahtumia ja juhlia tuetaan, joita järjestetäänkin jonkin verran. Lisäksi Taivaannaula järjestää retkiä vanhoilla luonnontilaisille pyhille paikoille sekä erilaisiin kiinnostaviin tapahtumiin. Teemme läheistä yhteistyötä ja opintomatkoja muiden maiden alkuperäisuskoja edistävien järjestöjen luo (muun muassa Viron Maavalla Koda) sekä kutsumme vastavuoroisesti vierailijoita suomalaisiin juhliin.

Maaliskuussa 2013 käynnistimme Hiisi-projektin. Projektin tarkoituksena on suomalaisten luonnontilaisten pyhien paikkojen kartoittaminen, kuvaaminen ja tiedon kokoaminen. Useamman vuoden kestävässä projektissa kerätään puihin, kiviin, lähteisiin, vuoriin ja muihin kansanperinteen tuntemiin pyhiin paikkoihin liittyvää tietoa, tutustutaan paikkoihin ja taltioidaan niiden nykytilaa valokuvien ja videoiden avulla.

Kuka voi liittyä Taivaannaulan jäseneksi?

Kuka tahansa Suomen kansalainen, joka samaistuu Taivaannaulan edistämään arvomaailmaan ja haluaa jatkaa perinteisiä tapoja.

Jäseneksi liitytään verkkolomakkeella.

Mistä voin saada lisätietoja ja tavata samanmielisiä ihmisiä?

Taivaannaulan sivuilta löytyy erittäin kattava kirjoituskokoelma suomenuskoa sivuavista aiheista. Kirjoituskokoelman artikkeleiden pohjalta on koottu teos Esivanhempien puu, joka on vapaasti ladattavissa Taivaannaulan sivuilta.

Hiitola-keskustelupalstalla keskustellaan suomenuskosta ja suomalaisesta perinteestä sen koko laajuudessaan. Facebookista löytyy suosittu Suomenusko-sivu.

Jäikö vielä kysyttävää?

Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen kysy@taivaannaula.org.