Laurinmäen hiisi Janakkalassa.
Kysymyksiä ja vastauksia suomenuskosta.
Lataa kirjoituskokoelma suomalaisesta uskomusperinteestä (pdf).
Hiitola-foorumi
Suomenusko on kotoperäistä luonnonuskoista perinnettä. Suomenuskoa ei ole koskaan perustettu vaan se on kasvanut ja kehittynyt itsestään lukemattomien sukupolvien aikana. Kehitys on tapahtunut yhteisvaikutuksessa paikallisen luonnon ja elämäntavan kanssa.
Suomenuskon alkuperä on itämerensuomalaisessa mytologiassa ja laajemmassa mielessä uralilaisessa luonnonuskossa. Luonnonuskoinen perinne on elänyt Itämeren alueella rahvaanuskon eri muodoissa vuosituhansia; se on säilynyt meidän päiviimme osana suomalaisten, karjalaisten, vepsäläisten, virolaisten ja muiden lähikansojen elämää.
Suomi on ollut pitkään kristillinen maa. Kuitenkin luontoon, vuodenkiertoon ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvästä kansanperinteestä on mahdollista erottaa kotoperäinen luonnonuskonnon maailmankuva. Tämä etnisen uskonnon maailmankuva on kristillisestä teologiasta erillinen. Maailmankuva on säilynyt sirpaleisina tapoina ja uskomuksina osana maaseuturahvaan elämää aina 1900-luvulle saakka.
Perinteisen luonnonuskoisen maailmankuvan piirteitä ovat muun muassa itämerensuomalainen mytologia, haltijausko, luonnontilaisten pyhien paikkojen kunnioittaminen sekä käsitys tuonpuoleisessa elävistä vainajista. Monien vuodenkierron merkkipäivien taustalla vaikuttavat vielä tänäkin päivänä vahvasti esikristilliset uskomukset.
Muinaisen maailmankuvan mukaan ihminen ei ole maailmassa yksin, vaan hänen ympärillään on näkymätön sielullinen väki: vainajat, jumalat, luonnonhenget. Sielu on tähdillä, kuulla, auringolla, ilmalla, vedellä, tulella, kivillä, maalla ja ylipäätänsä kaikella, mikä on.
Myös ihminen on sielullinen olento. Näkymätön väki on vahvimmin läsnä pyhillä paikoilla. Luonto on täynnä tällaisia pyhiä paikkoja kuten kiviä, lähteitä, vuoria ja lehtoja. Tällaisia pyhiä paikkoja on kutsuttu hiisiksi.
Suomenuskon kantava voima on ihmisen tasapainoinen suhde luontoon, aikaisempiin sukupolviin ja yhteisöön. Kaikissa näissä suhteissa tavoitellaan suotuisaa elämää – onnea, terveyttä, kiitollisuutta, rauhaa ja hyvinvointia.
Suomenusko on enemmän kuin uskonto. Voisi sanoa, että suomenusko on Suomessa sitä mitä shintolaisuus Japanissa: etnistä luonnonuskoista perinnettä ja kulttuuria vailla virallista perustajaa tai pyhää kirjaa.
Suomenuskoisilla ei ole uskontunnustusta, mutta jos sellainen pitäisi määritellä, niin yksi vaihtoehto voisi olla seuraava.
Pidän pyhänä esivanhempien alkuperäisperintöä ja luontoa sekä noudatan mahdollisuuksieni mukaan vanhoja rahvaanuskon tapoja.