Paikallisryhmät
Taivaannaulan Wiki
Taivaannaulan paikallisryhmien tarkoituksena on koota suomenuskoisia paikallisesti yhteen. Yhdessä ja kasvokkain nähtynä ihmiset voivat vaihtaa ajatuksiaan suomenuskoisesta pakanuudesta, saada kanssapakanoilta vertaistukea oman hengellisen polun etsimiseen ja rakentaa uutta ja elävöittää vanhaa suomalaista pakanaperinnettä.
Nämä kaikki ovat Taivaannaulan tavoitteita myös valtakunnallisesti, mutta aikataulut ja rahatilanne eivät useinkaan anna ihmisille mahdollisuutta tavata niin usein kuin he haluaisivat. Toisaalta juuri omaleimaisen paikallisuuden ja paikallisen identiteetin painottamista voisi pitää yhtenä suomenuskoisten arvostamana arvona.
Jokainen Taivaannaulan jäsen voi perustaa omalle paikkakunnalleen paikallisen ryhmän. Ryhmät ovat suhteellisen itsenäisiä ja ne saavat päättää itse koska, missä ja kuinka usein tapaavat. Tapaamisissa voidaan keskustella suomenuskosta ja suomalaisesta muinaisuskosta tai järjestää muuta pakanallista toimintaa. Toisaalta tapaamiseen voi myös tulla esittämään aiheen tiimoilta kysymyksiä Taivaannaulan aktiiveille.
Taivaannaulan Wikistä löytyy myös vinkkejä paikallistoimintaan.
Nykyiset paikallisryhmät
| Paikkakunta | Yhteyshenkilö |
| Turun paikallisryhmä | Anssi Alhonen |
| Helsingin paikallisryhmä | Tommi Yli-Ollila |
| Kuopion paikallisryhmä | Mari Tuunainen |
| Joensuun paikallisryhmä | Jarkko Pesonen |

