Anastasia Sidorova: Palve Aktaši salus
Taivaannaulan syyskäräjillä valittiin yhdistykselle uusi hallitus, jonka toimintakausi alkoi marraskuun alussa. Tämä teksti esittelee uuden hallituksen ajatuksia uskonnollisuudesta ja henkisyydestä perinteen näkökulmasta.
Länsimaisissa kulttuureissa on tapana ajatella uskontoa ja uskonnonharjoitusta muusta elämästä erillisenä saarekkeena. Esimerkiksi kirkkoon meneminen sunnuntaisin on uskonnonharjoitusta, joka lakkaa heti kun kirkosta tullaan pois. Lisäksi vaikuttaa siltä, että nykyään hengellisyydessä, kuten muussakin elämässä, tärkeimmälle sijalle on nostettu asioista saatavat tuntemukset tai elämykset. Kokonaisvaltainen ja vähäeleinen perinteen jatkaminen osana jokapäiväistä elämää saattaakin tuntua monesta nykyihmisestä oudolta.
Uskonnon käsittäminen erilliseksi osa-alueekseen ei ole yleismaailmallinen ilmiö. Tästä on osoituksena jo sekin, että monissa kulttuureissa ei ole perinteisesti tunnettu uskonto-sanaa. Silloinkin kun sana on ollut käytössä, sillä on viitattu useimmiten kristinuskon kaltaisiin maailmanuskontoihin, eikä kansanomaiseen hengellisyyteen. Onko siis meikäläisen perinteen näkökulmasta edes mahdollista, saati tarpeen, määritellä, missä kohden uskonto loppuu ja maallinen alkaa?
Etnisen perinteen hengellisyyttä ei voi erottaa erilliseksi kokonaisuudeksi kielestä, maantieteellisestä alueesta, eikä etnisestä taustasta. Niin kieli, perinteinen kulttuuri ja musiikki kuin käsityöt ja luonnon pyhät paikatkin ovat osa samaa elävää perintöä kuin etninen uskonto – niin suomalaisilla kuin muillakin kansoilla.
Hyvä esimerkki tästä on kotoinen saunaperinteemme. Sauna on aina ollut keskeinen osa suomalaisten elämää. Saunassa on puhdistauduttu juhlia varten, siellä on synnytetty lapsia ja pesty vainajaia, se on myös antanut terveyttä. Arkiselta vaikuttava saunominen kantaa mukanaan runsaasti puhdistautumisen ja elämänkaaren käännekohtien symboliikkaa.
Taivaannaula katsoo, että elämän hengellisten ja maallisten puoliskojen erottaminen toisistaan on keinotekoista. Kotoperäiset luonnonuskoiset tavat rakentuvat elämän ja kuoleman ja luonnon kiertokulun kunnioittamiselle. Nämä tavat kertovat siitä, miten meitä edeltävät sukupolvet ovat eläneet täällä sopusointuun pyrkien ja millaista omaleimaista kulttuuria he ovat välittäneet eteenpäin. Tätä mekin haluamme jatkaa toiminnassamme.
Markkinatalouden aikana on totuttu ajattelemaan, että ihminen on ensisijaisesti yksilö, joka rakentaa minuuttaan kuluttamalla. Perinteisen käsityksen mukaan ihminen ei kuitenkaan ole vain yksilö, vaan myös osa sukuaan, kotiseutuaan sekä ihmiskuntaa että luontoa laajemminkin. Haluamme nostaa esiin tätä myönteistä ja tasapainoon perustuvaa ihmiskuvaa, jonka mukaan olemme kohtalonyhteydessä kaikkeen elämään.
Katsomme, että vaikka nykyään hengellisyyttä saatetaan arvottaa sen mukaan, millaisia elämyksiä se ihmisille tuottaa, tämä ei ole suomenuskossa olennaista. Hengellisyys voi ilmetä vähäeleisinä ja hiljaisina tapoina ja uskomuksina, jotka ovat osa luontevaa elämänkulkua. Hengellisyyden tärkeyttä eivät määrittele sen dramaattisuus, mediaseksikkyys tai show-potentiaali. Sen sijaan esimerkiksi erilaiset enteet, unet tai havainnot luonnossa antavat ihmiselle tietoa tulevasta, elämän tasapainosta sekä onnen jatkumisesta.
Hyvää keskitalven aikaa ja lähestyvää laskiaista kaikille!
Taivaannaulan hallitus