Jakoaika

Kekrin jälkeisiä vuodenalkajaisia vietettiin Martin päivään asti. Vanhan vuoden päättymistä seuraava »jak’aika» on ollut pyhää aikaa uuden ja vanhan vuoden välissä. Jakoajalla tehtiin vanhan vuoden asiat viimeistä ja uuden vuoden asiat ensimmäistä kertaa. Oikeilla teoilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen.

Jakoaika kesti kekristä Marttiin, Simosta Marttiin tai joillakin alueilla myös Mikosta kekriin. On myös puhuttu joulurauhan tapaan »kekrirauhasta». Palkollisille kekrin jälkeinen aika oli römppä-, runtu- eli kissaviikko tai omaviikko. Nimensä mukaisesti se oli palkollisten lomaa ennen uuden palveluksen alkamista ja mahdollista siirtymistä uuteen talouteen.

Jakoaikaa tarvittiin tasaamaan aurinkovuoden ja kuuvuoden väliin jäävä noin 12 vuorokauden aukko. Tässä merkityksessä jakoaika oli kuin vuosi pienoiskoossa, mikä näkyy erityisesti sääenteissä. Yksi auringonpilkahdus jakoajalla vastasi yhdeksän vuorokauden poutaa sydänkesällä. Jos jakoaikana oli pilvistä, tuli märkä kesä.

Pyhiä päiviä vietettiin hiljaa ja joutilaana. Etenkin meluisat ja sotkuiset työt olivat kiellettyjä. Pyykkiä ei pesty eikä eläimiä teurastettu. Ei saanut myöskään kehrätä tai keriä lampaita, muuten susi repisi eläimiä. Sopivia hiljaisia töitä olivat esimerkiksi verkkojen ja rysien kunnostaminen. Pojat ja tytöt ennustivat tulevan puolisonsa ulkonäköä ja päättelivät enteistä tulevan perhe-elämänsä onnea.

Henkien sanottiin olevan liikkeellä ja taudit tarttuivat helposti. Tiineet lehmät, lampaat ja tammat vahingoittuivat helposti, ellei niitä käsitellyt varovasti. Kaikessa talon menestyksen kannalta tarpeellisessa uskottiin olevan oma »väkensä», jota oli vaarallista luovuttaa tänä aikana muualle, muuten talolle tulisi katoa ja hävitystä. Tämän takia talosta ei annettu jakoaikana mitään pois. Sanottiin, että »jos annetaan, ei tule uutta tilalle».

Ennen Marttia leivottiin suuri kylvöleipä – satovuoden viimeinen leipä. Leipää pidettiin jouluna pöydässä, muut ajat aitassa ja se syötiin ensimmäisenä toukopäivänä. Pala leipää laitettiin kylvövakkaan ja annettiin kylvöjuhdalle. Näin sato-onni siirrettiin uudelle vuodelle.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.