Lahjoita lapselle harrastus

Lahjoita lapselle harrastus

Myöhäissyksyyn liittyy perinteisesti ajatus köyhien auttamisesta ja suvun vainajien muistamisesta. Yhteisön vähävaraisista huolehtiminen on perinteessä rinnastettu vainajien kunnioittamiseen. Meillä Taivaannaulassa tämä perinne näkyy vähävaraisten auttamisena...
Tunnelmia kesäleiriltä 2022

Tunnelmia kesäleiriltä 2022

Heinäkuun 26.-28. päivä järjestettiin taas kerran pitkästä aikaa suomalais-virolainenkesäleiri. Tänä vuonna jatkettiin siitä, mihin kolme vuotta sitten jäätiin, joten Maavallankoda isännöi kesäleirin suurleirinsä yhteydessä Etelä-Virossa, Mulgimaan Sammastenkylässä....
Kuvia toukojuhlasta 2022

Kuvia toukojuhlasta 2022

Taivaannaulan toukojuhlaa vietettiin viikonloppuna Kuhmoisten Päijälän (Leppäkosken) kylässä Ojastenlahden tilalla. Paikalle saapui niin uusia kuin vanhojakin yhteisömme jäseniä perheineen. Aurinkoisen viikonlopun aikana tehtiin perinteisiä maatalon töitä, saunottiin...