Viime vuosikymmeninä loitsuperinteen tutkimus on Suomessa jälleen elpynyt. Populaaria yleisesitystä suomalais-karjalaisesta loitsuperinteestä on kuitenkin saatu odottaa pitkään.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa on arveltu, että aiheesta laaditulle kansantajuiselle teoksella voisi olla nyt kiinnostusta. Loitsun mahti -teoksen kirjoittajaksi valikoitui eläkkeellä oleva folkloristi Henni Ilomäki, joka on käsitellyt suomalaista loitsuperinnettä uransa aikana useissa tieteellisissä artikkeleissa.

Ajankohta teoksen kirjoittamiselle on ollut myös Ilomäen näkökulmasta sopiva.

”Näin eläkkeellä on ollut hyvin aikaa paneutua tietokirjan kirjoittamiseen”, hän naurahtaa.

Ilomäki kertoo alkujaan kiinnostuneensa loitsuihin liittyvästä sanan voimaa korostavasta ajattelusta, ja siitä miten luonnon ja ihmisen välinen suhde heijastuu loitsujen kieleen. Tämän suhteen tutkiminen ja sitä kautta ihmisten maailmankuvan ymmärtämisen Ilomäki mainitsee loitsututkimustensa kantavaksi teemaksi.

Loitsu on verbaali työkalu

Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen käsitys siitä, mikä on loitsu, mutta sanan yksiselitteinen määrittely on ongelmallista. Esimerkiksi jako loitsun ja rukouksen välillä ei oikeastaan päde.

”Aikanaan otin annettuna perinteisen määritelmän, että rukous anoo ja loitsu vaatii, mutta ei se ole niin yksinkertaista”, Ilomäki arvioi.

”Suomalaisissa loitsuissa Neitsyt Maria on ehkä yleisimmin puhuteltu hahmo, mikä kertoo rajanvedon hankaluudesta kristillisen rukouksen ja kansanuskon loitsun välillä.”

”Jos pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, niin sanoisin, että loitsu on verbaali työkalu”, hän arvioi. ”Se on sanankäyttöä, joka tähtää aina johonkin muutokseen, esimerkiksi sairaan parantumiseen.”

Vaikuttamisen lisäksi loitsun keskeinen piirre on kommunikatiivisuus, se on puhetta tuonpuoleiseen. Loitsulla on voitu vedota moniin erilaisiin hahmoihin – Mariasta Kiputyttöön tai vaikkapa mehiläiseen. Tämä viestii siitä, että loitsun lukijalle oli tärkeintä tuonpuoleisesta saatava apu, ei puhuteltavan määrittely.

”Toisaalta hahmojen moninaisuuteen vaikuttaa sekin, että muistiin merkityt loitsut ovat myöhäistä perinnettä, ja vanhakantainen myyttinen maailmankuva on jo haurastunut. Tämäkin on osaltaan vaikuttanut käsitteiden limittymiseen loitsujen kielessä”, Ilomäki arvioi.

Arkiloitsuja ja tietäjän parannussanoja

Loitsut ovat vuosituhansia vanhaa perinnettä, joka on muuttunut matkan varrella. Yhtenä esimerkkinä Ilomäki mainitsee katolisen kirkon rituaalien, erityisesti pahan manausten, vaikutuksen. Myös legendaperinteestä loitsuihin on omaksuttu motiiveja.

”Keskiajalla kasterituaaliin kuului pahan karkotus kastettavasta. Papin äänenkäyttö ja puheen lataus rinnastuvat lyhyen, käskevällä äänellä luetun käärmeenmanauksen sävyyn”, Ilomäki sanoo.

Loitsut ovat kuuluneet moninaisiin tilanteisiin. Eniten niitä on käytetty sairaan parantamiseen. Vakavien tautien parantaminen edellytti loitsutaitoisen tietäjän apua.

”Tietäjän oma väki lisäsi loitsun parantavaa voimaa”, Ilomäki huomauttaa.

Loitsut voidaan jakaa arkisiin ”jokamiehen” loitsuihin ja parannusriittien yhteydessä käytettyihin tietäjän loitsuihin. Arkisia loitsuja osasivat käytännössä kaikki. Lyhyt vetoomus vedenhaltijalle ennen kalastuksen aloittamista pyrki takaamaan kalaonnen.

”Loitsuja luettiin karjaa laitumelle laskettaessa, kylvöä aloittaessa tai niittämään lähtiessä, metsästysretken aluksi – siis erityisesti tilanteissa, joissa aloitettiin tai lopetettiin jotain. Esimerkiksi kylvön aloitusloitsun lukeminen oli isännän oikeus.”

Tärkeisiin elämän muutoskohtiin kuten syntymään, synnytykseen ja avioitumiseen, liittyi loitsuja – mutta ei kuitenkaan kuolemaan.

”Avioliiton solmimisen yhteydessä morsian muutti omasta perheestään osaksi sulhasen sukua. Hääkulkueen konkreettinen matka kotitalosta sulhasen sukutaloon koettiin vaaralliseksi, sillä muutos oli vasta meneillään ja morsian siksi altis pahentaville hankkeille. Silloin loitsutaitoinen patvaska saattoi suojata morsianta kateilta ja kiroilta”, Ilomäki kertoo.

Vaativat loitsut kulkivat tietäjäsuvuissa perimätietona, Lisäksi loitsuja saatettiin oppia myös muilta osaajilta.

”Esimerkiksi kauppamatkoilla kulkeneiden karjalaisten mukaan tarttui loitsuja. Usein ne olivat variaatioita heidän jo tuntemistaan loitsusanoista.”

Tilanne ja tarkoitus vaikuttivat loitsun lukemiseen

Loitsujen lukemiseen ei ole ollut Ilomäen mukaan vain yhtä tapaa.

”On voitu käskeä, sopottaa hiljaisella äänellä vaikkapa kylvettämisen yhteydessä tai laulaa karhunpeijaisissa. Tilanne ja tarkoitus ovat vaikuttaneet loitsimisen sävyyn.”

Myös ”haltioituneena” on loitsittu. Ilomäen mukaan useissa vanhoissa lähteissä kuvaillaan läsnä olleiden todistamia ekstaattisia loitsimistilanteita.

Elias Lönnrot kuvaa väitöskirjassaan ”Om finnarnes magiska medicin” elävästi loitsijan käytöstä. Loitsija raivoaa, hänen äänensä kohoaa ja tukka nousee pystyyn. Haltijoituneena olevan loitsijan silmät pyörivät päässä, hän sylkee, vääntelehtii ja hyppii”, Ilomäki kertoo.

Useimmiten 1800-luvun runonkerääjät eivät kuitenkaan valitettavasti kyselleet millä tavoin loitsuja luetaan. Nykytutkijoiden pitää vain arvailla mitä erilaisia loitsimistapoja on voinut olla.

Loitsut ovat muun uskomusperinteen tapaan eläneet hämmästyttävän pitkään Suomessa. Ilomäki on itsekin tallentanut mehiläisloitsun 1960-luvun puolivälissä. Vielä 1970-luvulla Olavi Räsänen keräsi tietoja verenseisauttajista, jotka väittivät osaavansa lakkauttaa verenvuodon loitsusanoilla.

Verenseisautusloitsut ovat Ilomäen mukaan hyvä esimerkki itäisen ja läntisen loitsuperinteen eroista. Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta Karjalan suuntaan ulottuvalla alueella on säilynyt rikas kalevalamittaisten loitsujen perinne. Länsi-Suomessa, missä virkavallan ja kirkon ote on ollut vahvempi, on loitsuperinne lyhyempää ja käskyttävää.

”Läntiset verenseisautusloitsut ovat lyhyitä käskyjä, joihin usein liittyy jokin vuodon lakkaamista varmistava vertaus. Itäiset sen sijaan ovat pidempiä ja ne kuvailevat monisanaisesti vamman alkuperää esimerkiksi raudan syntyrunon tapahtumia kertaamalla”, Ilomäki kertoo.

Loitsukieli ei ole mekaanista

Olennainen kysymys on, mihin loitsun voima käyttäjien mielestä perustui. Ovatko loitsut olleet improvisaatioita vai – niin kuin joskus on esitetty – muuttumattomia kaavoja, joista ei ole tohdittu muuttaa sanaakaan?

Ilomäen mukaan ihmiset ovat tuskin ajatelleet, että loitsu aina pitää toistaa sanasta sanaan. Hän korostaa tilanteen ja muistin vaikutusta loitsun käyttöön. Loitsijat ovat olleet älykkäitä ihmisiä, joilla on ollut muistissaan suuri määrä kalevalamittaista runoutta.

”Siitä tietovarannosta he ovat kussakin tilanteessa luovasti ammentaneet, mutta loitsussa on aina tietty muuttumaton myyttisten mielikuvien varaan rakentuva ydin, jota on varioitu erilaisin säkein.”

Loitsu ei siis ole ollut puhdasta improvisaatiota mutta ei myöskään mekaanista toistoa. Esimerkiksi rautaisen työkalun aiheuttamaa vammaa parannettaessa on hyödynnetty raudan synnystä kertovaa loitsua, mutta silloinkin valittavissa on ollut useita variaatioita samasta kertomuksesta.

Ilomäen mukaan suhtautuminen sanan voimaan ei ylipäätään ole ollut mekaanista, vaan tilannesidonnaista. Esimerkiksi karhun nimen lausumista on vältetty pyyntiretkellä tai karjaa metsälaitumelle laskettaessa. Tämä ei tarkoita, että karhun olisi pelätty ilmestyvän aina nimensä kuultuaan paikalle.

”Sanoihin liittyvistä mielikuvista on tietenkin pitänyt olla tietoinen samoin kuin tilanteista, joissa niiden väki ikään kuin otetaan haltuun”, hän arvioi.

Ilomäki myös korostaa, että loitsut eivät ole mystiikkaa, vaan niillä on omanlaisensa logiikka ja käyttötapa.

”Loitsut perustuvat myyttisiin mielikuviin ja entisajan ihmisille loogiseen tietoon maailmasta. Loitsujen käyttö on silti ollut käytännönläheistä.”

Loitsuilla pyydettiin lupaa luonnolta

Perinteinen suhtautuminen luontoon on ollut käytännöllistä. Metsästäjän oli järkevää kunnioittaa luontoa. Ihmisen ja luonnon vastakkainasettelu on vasta myöhempää kirjakulttuurista ajattelua.

”Jaottelu ei ole ollut relevantti loitsuntaitajien mielessä – luonnolle ei ollut oikeastaan edes omaa erillistä sanaa. Kun tietäjä esimerkiksi varaussanoissaan nostattaa luontoaan, ilmauksella viitataan loitsijan rituaalisesti toimintakykyisen minän eli luonnon heräämiseen. Ilmaisulla ei ole mitään tekemistä nyt ymmärretyn luonnon kanssa”, Ilomäki toteaa.

Kun pyyntikulttuurista siirryttiin maanviljelyyn ja karjatalouteen, suhde luontoon muuttui. Karja laidunsi kesällä metsässä, jossa karhu ja sudet liikkuivat. Metsään yhdistyi nyt negatiivisia ominaisuuksia, jolloin myös taudit ja kirot yhdistettiin siihen. Niinpä sairastumista saatettiin epäillä metsännenän aiheuttamaksi.

Nykyihmisen suhde luontoon saattaa olla tietyllä tapaa hiukan mystifioiva. Luontomystiikka voi tarjota eräänlaista luksusta, johon luonnosta vieraantuneella nykyihmisellä on varaa. Ennen luontosuhde perustui täysin luonnon varassa elämiseen.

”Loitsusanoin pyydettiin lupaa astua metsän reviiriin ja toimittiin sen ehdoilla. Luonto oli metsästäjän työpaikka, ilman sitä ei ollut elinkeinoa eikä saalista.”

Kunnioitusta aikaisempia sukupolvia kohtaan

Loitsuihin syvällisesti perehtynyt tutkija ei näe niillä olevan käytännön annettavaa nyky-yhteiskunnalle. Ilomäen mukaan loitsut kuuluvat menneeseen maailmankäsitykseen, jossa tiiviin yhteisön ihmiset jakoivat yhteisen perinnetiedon.

”Loitsuihin ja tietäjiin on kaikkina aikoina suhtauduttu eri tavoin vahvasta uskosta niiden vaikutuksesta niiden väheksyntään. 1600-luvun käräjäpöytäkirjoista käy ilmi, että esivalta tulkitsi loitsujen käytön noituudeksi ja pyrki rankaisemaan siitä. Vaikuttavuuteen siis uskoi myös lukeneisto, ja joidenkin tietojen mukaan loitsijan apuun saattoi turvautua niin pappi kuin virkaherrakin”, Ilomäki kertoo.

Ilomäki sanoo loitsujen opettaneen hänelle suurta kunnioitusta älykkäitä ja hyvämuistisia aikaisempien sukupolvien edustajia kohtaan.

”Ihailen entisaikojen ihmisten luovuutta ja kykyä keskittyä täydellisesti vaikkapa sairaan parantamiseen. Loitsut käyttäneet ihmiset ovat olleet verbaalisesti taitavia ja loitsut ovat ainutlaatuista käyttörunoutta.”

Anssi Alhonen
anssi.alhonen@gmail.com

Samankaltaisia artikkeleita