Kirjoituksia suomenuskosta

laulujoutsen2

Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemia kirjoituksia suomenuskosta ja itämerensuomalaisista perinteistä.

Kirjoitukset on jaoteltu avainsanojen mukaan. Avainsanoja voi selata sivun vasemmasta reunasta. Sivun aivan oikeassa yläreunassa on hakutoiminto.

Keskeisimmistä kirjoituksista on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio, jota päivitetään sitä mukaa kun uusia kirjoituksia ilmestyy. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.

Palautetta kirjoituksia voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.

Viimeisimmät artikkelit

Taivaannaula mukana kevään kulttuurihankkeissa

Silkkiminiatyyri. Riikka Palonen.

Silkkiminiatyyri. Riikka Palonen.

Taivaannaula vaikuttaa vahvasti ruohonjuuritasolla erilaisissa kulttuurihankkeissa. Varsinkin viime aikoina kotoperäisen luonnonuskonnon teemoista kiinnostuneet taiteilijat ovat lähestyneet yhdistystä ahkeraan Taivaannaulan tarjoamien tietojen, näkemysten ja tekstien takia. Tässä tämän kevään tärkeimmät hankkeet.

Suomenusko-aiheinen lastenkirja Seinäjoella toukokuussa

Seinäjoen kaupunginkirjastossa järjestetään kokeellisten lastenkirjojen näyttely 3.5.-31.5.2013.

Tiedotustilaisuus aiheesta järjestetään perjantaina 3.5. klo 17.00. Sen jälkeen lastenkirjat ovat tarkasteltavina koko toukokuun pääkirjaston näyttelytilassa ja lastenkirjaosastolla.

Taustalla on Seinäjoen Ammattikorkeakoulun hanke, jossa luodaan kokeilevia lastenkirjoja kirjastojen käyttöön, esimerkiksi satutuokioiden tarpeisiin. Tätä varten Seinäjoen ammattikorkeakoulun graafisen muotoilun ja kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijat toteuttaneet uudenlaisia kuvituksellisia ja rakenteellisia ratkaisuja lasten kuvakirjoihin.

Yksi uudenlaisista lastenkirjoista käsittelee suomenuskoa perustuu Taivaannaula.orgissa ja Facebookin Suomenusko-sivulla julkaistuihin teksteihin. Kirjassa on tietojen mukaan muun muassa eläinsatuja, itämerensuomalaisia myyttejä ja vainajiin liittyvää uskomusperinnettä.

Lyhytelokuvaa Tampereella

Tampereen AMK:n kuvataiteen opiskelijoiden lopputyönäyttelyssä taidekeskus Mältinrannassa on huhtikuussa nähtävillä mielenkiintoinen lyhytelokuva. Taivaannaula on avustanut Uhri-elokuvan tekemisessä. Näyttely on avoinna 19.4.-7.5.2013.

Uhri on runoelma ihmisen ja ympäristön suhteesta eri aikakausina. Taivaannaulan Anssi Alhonen ja Petri Villa ovat avustaneet elokuvanteossa keskustelemalla tekijöiden kanssa kotoperäisestä luonnonuskoisesta maailmankuvasta ja perinnekulttuurista sekä niiden kuvaamisesta elokuvan keinoin.

Taidenäyttely Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa

Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa on kesän ajan tarjolla pienimuotoinen taidenäyttely, jonka teemana on metsä, ja se, miten vanhat suomalaiset tarinat, samoin kuin metsän väki, ovat edelleen ihmisten nähtävissä, kunhan vain malttavat katsoa.

Näyttelyn teokset ovat Riikka Palosen käsialaa. Kuvatekstit ovat myös Palosen, mutta perustuvat Taivaannaulan sivuilla oleviin teksteihin ja teokseen Esivanhempien puu.

Näyttely on auki 18.5. alkaen aina syyskuun loppuun asti. Avajaisissa esiintyy jouhikkomies Pekko Käppi. Avajaisten päivämäärä menee kuitenkin vähän valitettavasti päällekkäin Taivaannaulan helajuhlan kanssa.

  1. Jäsenkyselyn satoa Kirjoita vastaus
  2. Hiisien päivä kunnioittaa suomalaisten etnisen uskonnon pyhiä paikkoja 10 vastausta
  3. Vanhan kansan pääsiäinen Kirjoita vastaus
  4. Marjanpäivä ja elämän äiti Kirjoita vastaus
  5. Ilmoittaudu helajuhlaan 2013! 1 vastaus
  6. “Joka ei kanna omaa perintöä, kantaa toisten perintöä” – Käännös Ahto Kaasikin haastattelusta 1 vastaus
  7. Elämää rakentavien ja tuhoavien voimien maailmankuvasta – Haastattelussa dosentti Risto Pulkkinen Kirjoita vastaus
  8. Myyttien maailmankuva eli loitsujen kielessä – Haastattelussa Anna-Leena Siikala 2 vastausta
  9. Sieluista ja niiden menetyksestä 1 vastaus