Maarianhaminasta itään sijaitsevat Lemböten ikivanhan kappelin rauniot. Siellä louhikossa ja saariston kuusten katveessa muinaiset merenkulkijat viettivät hartaushetkiään. Kappelin pyhimys suojasi heitä Itämeren myrskyiltä. Paikka kätkee itsestään tarinan jostain vielä vanhemmasta pyhästä. Se on utuinen muistikuva pyhästä tulinaisesta, Lemmosta, joka antoi ihmisille leivän, raudan ja lemmen. Se tarina, tulen tarina, alkoi kauan sitten.
Kerran muinaisuudessa ihminen katseli, kun tuli saapui esiin näkyväisen maailman takaa. Se kiisi hohtavana tulikeränä taivaalla, iskeytyi maahan ja repi siihen kuopan. Tuliroihu nousi maasta hurjana tulinaisena, liekkiset hiukset hulmuten. Maahan iskeytynyt tuli poltti maita ja soita. Aluksi ihmiset pakenivat kauhuissaan tulinaisen raivoa, mutta pian he huomasivat, että tuli poltti maan viljavaksi.
Ihmiset kyntivät palaneen nurmen, kylvivät jyviä tuhkaan. Pian maasta saatiin ensivilja. Heimon tietäjät puhuivat tulinaiselle: auttaisiko hän ihmisiä saamaan paremman sadon, pitämään nälän loitolla. Nainen oli ystävällinen ja lupasi auttaa ihmisiä, mutta vannotti heitä muistamaan, että tuli on toisinaan julma ja äkkipikainen. Ihmiset lupasivat muistaa tämän ja kohdella tulinaista kunnioituksella. Pian ihmiset polttivat maata ja voittava tuli antoi heille leivän.
Ihmisistä tuli tulen kansaa. Tulinainen liekutti pronssin ja raudan, antoi ihmisille aseita ja työkaluja. Ihmisen sielussa tulinainen sytytti lemmen liekin. Vainajatkin tulinainen otti helmoihinsa, polttaen heidät tuonpuoliseen. Tulen kansa kulki metsissä polttaen ja raivaten. Tulinainen itse asettui asemaan mäelle vuorenrotkoon, pyhien puiden katveeseen. Tietäjät kävivät siellä tulinaista tapaamassa.
Sitten saapui uusi usko. Tulikeränä maahan saapunut jumala oli uuden taivaanjumalan vihollinen. Uuden uskon miehet vainosivat tietäjiä ja tuhosivat merkkejä jumalista. Vihainen tulinainen poltti pyhät puunsa ja katosi. Tulinaisen vuorenrotkoon kohosi suuri puinen risti.
Vuodet kuluivat, eikä kukaan tiennyt tulinaisen kohtalosta. Sitten kansan korviin kantautui tarinoita Ruotsinmaalta. Kerrottiin tarinaa merkillisestä naisesta. Nainen oli elänyt pyhää elämää ja tehnyt ihmeitä. Häntä kutsuttiin Birgitaksi tai Santa Pirjoksi. Kansa kuiskaili, että Birgitan nimi tarkoitti pyhää tulinaista. Birgitan kerrottiin nähneen vaikuttavia näkyjä tulesta ja lieskoista. Tulinaisen seuraajat kääntyivät Birgitan sielun puoleen. Heille Birgitta oli uuden muodon saanut tulinainen.
Ristin juurelle vuorenrotkoon he kokoontuivat muistamaan uutta pyhitettyään. He rakensivat myös merenkulkijoiden kappelin Lemböten karuun louhikkoon. Kappeli kohosi samaan paikkaan, jossa pyhää tulinaistakin oli muinoin muistettu.
—
Lukemista: Juha Kuisma. Lemmon arvoitus.