Taivaannaulan pirkanmaalaiset jäsenet järjestivät paikallistapaamisen ja retkeilyn Sastamalan ja Vesilahden seudulla 20.-21. syyskuuta. Lauantaiaamu alkoi sumuisena, kun kokoonnuimme Kiskokabinetilla Karkussa. Täältä suuntasimme ensimmäiseen kohteeseemme Karkun Pirunvuorelle. Pysäköimme automme hotelli Ellivuoren pysäköintialueelle ja lähdimme kulkemaan kohti Pirunvuoren huippua.
Maisema Karkun Pirunvuorelta
Pirunvuorella sijaitsee myös taiteilija Emil Danielssonin kivilinna-ateljee, joka oli ikävä kyllä suljettuna, joten sisään emme päässeet.
Emil Danielssonin kivilinna
Kivilinnalta kivinen polku johti vuoren laelle, josta oli upeat näkymät Rautavedelle. Vuorella on luola, josta kerrotaan olevan yhteys Vesilahden Tuhnunvuoreen ja sitä kautta Laukon kartanon kellariin. Kerrotaan myös Pirun käyttäneen sitä asuntonaan.
Piru ei ollut kotosalla, joten palasimme autoille ja lähdimme kiertämään Rautaveden vastarannalle Vihtiälänsaareen. Paikalla sijaitsee Sastamalan vanha kirkko, mutta perimätiedon mukaan paikka on vanha hiisi. Lukuisat kalmistoröykkiöt ja kallioon hakatut kupit vahvistavatkin tätä käsitystä.
Sastamalan vanhalla kirkolla
Evästimme Rautaveden rannassa ja etsimme kuppikiviä Veikko Matinollin Suomen kuppikivet -kirjassaan antamien ohjeiden mukaisesti. Osan kupeista löysimme, osaa emme. Yhden kuppikiven päättelimme joutuneen kaivinkoneen uhriksi.
Vihtiälänsaaresta ajelimme Vesilahdelle. Sauna ja majoitus oli järjestetty Vesilahden Rämsöön kylään Suonojärven rannalle yhden retkeläisemme tynnyrisaunalle ja kesämökille. Mökin isäntä tarjosi meille maittavan lohikeiton ja makoisat löylyt. Kiitos isännälle!
Tynnyrisauna Vesilahden Ramsöön kylässä
Sunnuntaina suuntasimme Vesilahden Tuhnunvuoren jylhiin maisemiin. Sää suosi taivaalla rauhallisesti lipuvien pilvien ja mukavien lämpötilojen muodossa eli liian vilpoista ei ainakaan tullut paitsi erittäin jyrkkiä rinteitä kavutessa. Tuhnunvuori on ikivanha paikka, josta liikkuu monenlaisia tarinoita aina Elinan surmarunosta pitkään, maanalaiseen luolastoon, jonka kerrotaan vievän Laukon kartanolle ja aina Karkun Pirunvuorelle saakka.
Toisissa paikallistarinoissa lappalaisten on sanottu asuneen Tuhnuvuoren luolassa. Tarinoita on kerrottu myös kirkonrakentajia paenneesta pakanajumalasta, joka hiippaili luolan kautta Laukon kartanon vanhaan viinakellariin näpistyshommiin. Jottei mitään jäisi puuttumaan, toki myös itse vihtahousun on sanottu luolissa liikkuneen. Karhean kallioiset maisemat nähtyämme ei ollut vaikeaa arvata, miksi moisia tarinoita on kerrottu. Harmaa peruskallio kohoaa maasta lähes uhkaavan näköisenä viettäen äkkijyrkästi, paikoitellen jopa pystysuoraan järveen. Tältä kalliolta ei kannata hypätä uimaan.
Tuhnunvuoren jyrkänne
Muhkuraista kalliomaisemaa peitti paksu sammal ja lukuisat värikkäät sienet sekä marjat. Polkua pitkin kuljettuamme näköalapaikalla saattoi istahtaa penkille ja ihailla maisemia hetkisen. Olimme kuitenkin sen verran kunnianhimoisia, että tarunhohtoista luolaa piti päästä etsimään. Retken alussa opasteet varoittivat vaikeakulkuisesta maastosta ihan aiheellisesti, sillä jyrkänteitä riitti eikä alas kiipeäminen reunalta kovin paljon houkutellut.
Toinen osa porukasta kiipeili ensin harhaan, kunnes kahden suuren lohkareen välistä löytyi otollinen laskeutumispaikka. Vain yksi uskaltautui ihan alas asti ja sieltähän se luolansuu löytyi. Sään murjoma köysi repsotti jossakin lähistöllä, siitä on ehkä joskus joku kiipeilijä pitänyt kiinni. Ajan hammas oli toki nakertanut myös luolaa, sillä perimätiedon komea, sekä miehen että hevosen mentävä luola on vuosisatojen saatossa luhistunut ja nyt siitä menisi sisään vain kumarassa tai konttaamalla – ken uskaltaa.
Me emme lähteneet tarkistamaan, viekö luola tosiaan Karkkuun asti, vaan luotamme vanhan kansan tarinoihin ja annamme mielikuvituksen laukata jatkossakin.
Teksti ja kuvat: Mimi Hagal ja Mikko Tappura