Unto Salo Ukosta – Osa II

Toinen osa Unto Salo -referaatista. Tässä osassa arvuutellaan Ilmarisen olemusta. Ensimmäisen on luettavissa täällä.

Ilmari, tuulten jumala

Ajatus Ilmarista ukkosenjumalasta ei ole uusi. Jo Ganander esitti ajatuksen 1700-luvulla. Myöhemmät tutkijat ovat kuitenkin suhtautuneet Ukon ja Ilmarisen yhteyteen epäilevämmin. Uno Harva hylkäsi ajatuksen sillä perusteella, että Ilmarinen ei yhdisty kansanrunoudessa maan hedelmällisyyteen eikä Ilmariselta rukoilla sadetta. Lisäksi mikään ei viittaa siihen, että Ilmarista olisi pidetty ukkosen aikaansaajana.

Agricola toteaa Ilmarista:

“Ilmarinen Rauhan ja ilman tei /
ja matkamiehet edesvei”

Mitä Agricola tarkoitti “rauhalla” ja “ilmalla”? Setälä on osoittanut, että ilma tarkoittaa luultavasti tuulta ja myrskyä. Vielä nykyisinkin ukkosesta puhutaan ”jumalanilmana”, Salo huomauttaa. Uno Harvan mukaan rauha taas tarkoittaa myrskyn vastakohtaa, rauhallista, tyyntä säätä. Agricolan Ilmari oli tuulten jumala, jonka apua purjehtijat ja kalastajat tarvitsivat. Vienan Karjalassa tuulta taas tyynnytettiin seuraaville sanoilla:

“Tyynny, tuuli, tuulemasta,
ilman ranta riehkimästä,
tyynny tyynnyteltäessä.
Kyllä ma sukusi tietän,
tuolta oot taivosen navalta,
pitkän pilven rannan päältä”

Tuulten jumalan tyyssijaksi tiedetään siis taivaan keskikohta, taivosen napa, jossa Ukkokin oleskelee. Eräs mielenkiintoinen osoitus Ilmarisesta tuulten hallitsijana tulee Pohjois-Lapista. Vuonna 1682 erästä yli satavuotiasta utsjokelaista mies syytettiin Norjan puolella käräjillä noituudesta. Mies oli piirtänyt noitarumpuunsa kuvan jumalasta nimeltä Ilmaris, joka miehen mukaan hallitsi “myrskyä ja huonoa säätä”. Ilmaris on tietysti Ilmarille norjalaisittain lausuttuna.

Salo kiinnittää huomiota siihen, että rumpuun piirrettyä jumalaa kutsuttiin suomalaisella eikä saamelaisilla nimellä. Saamelaisillakin oli nimittäin tuulten jumala. Jumalan nimi oli “biegga galles” tai “biegga olmai” eli ”tuuli-ihminen”. Harva ja Haavio ovat molemmat rinnastaneet tämän jumalan Ilmariin. Bieggaa palvottiin, jotta hän pelastaisi ihmisen merellä myrskyn kourista. Tuuli-ihmisen “aseiksi” kuvataan noitarummuissa lapiomainen leveä terä, jolla tuulta nostatettiin ja laskettiin. Salo tietää kertoa, että samantapaisia esineitä on kuvattu Äänisen kalliomaalauksissa hirvenpääveneiden yhteydessä. Toisaalta Salon mukaan saamelaiset omaksuivat Biegga Gallesin skandinaaveilta, joiden tuulten jumala, Njord, on myös vuodenkierron, viljasadon, tulen ja rauhan jumala.

Haavio ja muut tutkijat ovat esittäneet, että Ilmarinen jakaa joitain ominaisuuksia Njordin kanssa, joka taas jakaa ominaisuuksia roomalaisten Vulcanuksen kanssa. Sekä Njord että Ilmarinen hallitsevat molemmat tuulia, auttavat matkamiehiä ja hallitsevat tulta. Salo kysyykin, olisiko Ilmarinen muuttunut Njordin vaikutuksesta merenkävijöiden ja kalastajien jumalaksi? Jos Ilmari omaksui Njordin ominaisuuksia, niin silloin kyseisten jumalien täytyi alun alkujaankin muistuttaa toisiaan ihmisten mielissä. Salo tunnustaa, että kyseessä on vain hypoteesi, mutta se selittäisi miksi ukkosenjumalasta tuli Länsi-Suomen rannikolla tuulten jumala kalastuksen ja merenkäynnin merkityksen kasvaessa. Salon mukaan tämä kehityskulku on voinut tapahtua varhaisella pronssikaudella meritaitoisten muinaisgermaanien asuttaessa rannikkoa. Vaihtoehtoinen ajankohta on vanhempi roomalainen rautakausi (50-200 jaa.), jolloin Ruotsista ja Gotlannista saapuneet muinaisskandinaavit asettuivat Varsinais-Suomen. Salo pitää varhaisempaa ajoitusta todennäköisempänä.

Varsinais-Suomessa Paimionjoen suulla sijaitsee Ilmarinsaari, josta löytyneet varhaisemman roomalaisen rautakauden aikaiset korut Salo tulkitsee Ilmarisen uhrilahjoiksi. Suomen rannikolta löytyy kiinnostavasti muitakin korulöytöjä, joita ei voi selittää kalmistoiksi. Salo ehdottaa, että Ilmarinsaaren kaltaiset löydöt voisivat olla naisten uhrilahjoja, joita annettiin ilmojen hallitsijalle miesten ollessa merillä.

Ilmari, seppäjumala ja sankariseppä

Ilmarinen esiintyy kansanrunoudessa takovana sankarina. Hän takoo taivaankannen, Sammon ja kultaneidon. Ilmarinen osallistuu myös Sammon ryöstöön. Salo käsittelee artikkelissaan vain taivaankannen takomista.

“Oil seppo omilla mailla,
jok” on taivosen takonut,
Ilman kannen kalkutellut,
Ei tunnu vasaran jäljet,
Eik’ om pihtien jaljet.
Sen mie sepäksi tiijäm.
Takojakse tarkimmakse,
Se on seppo Ilmarinen.”

Eräissä runoissa mainitaan lisäksi, että takominen tapahtuu “pajassa ovettomassa, ilman ikkunattomassa”. Ilmarinen myös asettaa tähdet paikoilleen. Haavion mukaan Ilmarinen on luojajumala ja takominen tapahtuu aikojen alussa. Uno Harva on huomauttanut, että taivaan takominen tunnetaan myös skandinaavisessa Edda-kirjallisuudessa. Harvan mukaan käsitys taivaankannen takomisesta olisi kristillistä vaikutusta maailman luovasta jumalasta. Salo on erimieltä. Hänen mukaansa taivaiden luoja on kyllä Ilmari, mutta tarina on voinut myöhemmin saada osakseen kristillisiä vaikutteita.

Salo huomauttaa, että “takoa” tunnetaan sanana kaikissa itämerensuomalaisissa ja balttilaisissa kielissä. Takominen yhdistyy kulttuuris-historiallisesta raudan muotoon saattamiseen, joten sanan alkuperä voisi olla pronssi- ja rautakausien vaihteessa, mutta Salo epäilee, että ”takomisesta” on puhuttu jo kivityökalujen yhteydessä. Sana voi siis olla yhtä vanha kuin Ilmarinen.

Rautatekniikkaan siirtyminen oli aikoinaan suuri tekninen mullistus, joka mahdollisti balttien ja itämerensukuisten kansojen omavaraisuuden työkalujen raaka-aineiden suhteen. Rautatyökalut vuorostaan antoivat tehokkaampia tapoja muokata ympäristöä, mikä näkyi esimerkiksi maataloudessa. Tieto raudan valmistusprosessista oli viimeisintä teknologista tietoutta, mutta samalla rautaan ja raudan takomiseen liittyi mystisiä ja uskonnollisia elementtejä. Tästä näkökulmasta takomismyytti voisi Salon mielestä olla rautakautinen, sillä pronssia ei taottu vaan valettiin – vaikkakin myös pronssia karkaistiin vasaroimalla. Kuitenkin vasta raudan myötä takomisesta tuli keskeisin tapa muokata metalliesineitä. Näin myytti taivaankannen takomisesta voisi palautua rautakaudelle. Mutta oliko taivaankansi metallista? Jos näin on ajateltu, niin myytti on helppo ajoittaa. Jos taas taivaankansi on ajateltu kiviseksi, mistä on viitteitä Etelä-Aasian uskomuksissa ja muinaisgermaanin sanoissa, niin myytti Ilmarisesta taivasta takomassa voi olla paljon rautakautta varhaisempi.

Salon mukaan Ilmarinen oli vasaraa käyttävä taivaanjumala ja ukkosenjumala, josta kehittyi tuulten jumala, taivaankannen takoja ja seppäsankari. Ilmarisen muutos vasaraa käyttävästä taivaan ja tuulten jumalasta seppäsankariksi on ymmärrettävä, sillä Ilmarisen elementit – tuli ja ilma – näyttelevät pääosaa rautamalmin rautakautisessa valmistusprosessissa.

Lisää aiheesta:

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *


*

CAPTCHA
Reload the CAPTCHA codeSpeak the CAPTCHA code
 

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>