Jumalanmies

Ison karhun alla

Kun muinaiset esi-isämme saapuivat Suomenniemelle, he toivat mukanaan animistisen uskomusmaailman. Kaikella oli henki, eläimet edustivat jumaluutta. Pienet pyyntiyhteisöt elivät veden ja metsän viljasta, ihmiset hakivat luonnosta enteitä ja selityksiä sekä pyrkivät maagisin keinoin vähentämään elinkeinonsa sattumanvaraisuutta. Tieto karhun myyttisestä alkuperästä kulki ihmisten mukana, sen voima ja väki oli heille selviö. Karhu oli pohjoisten metsien mahtavin peto ja kiistaton valtias. Sitä palvottiin, varmasti pelättiinkin, ja sen taivaallisen mahdin alla elettiin. Se loisti öisin pohjoisella taivaalla Ison karhun tähtikuviona, johon kuuluvassa Otavassa monet ugrilaiset kansat ovat nähneet kultaisen korin, jolla ensimmäinen karhu oli maan päälle laskettu.

Totemistiseen uskomusmaailmaan kuului ihmisen ja eläinten yhteinen alkuperä. Karhunpalvojat käsittivät itsensä karhun jälkeläisiksi. Roomalainen historioitsija Tacitus asutti Suomen vielä ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla kahdella heimolla, joista helluusit palvoivat hirveä ja oksit karhua klaaninsa kantaisänä. Kolttasaamelaisten myyttinen alkuperä juontuu karhun ja kantaäidin parisuhteeseen ja suomalainen kansanrunous pitkine, monipolvisina peijaisrunoineen osoittaa samaan suuntaan.

[...]

Karhua katsellessa sen jumalallinen alkuperä on helppo ymmärtää. Suuri eläin on monella tavalla ihmisen oloinen. Kanta-astuja nousee mielellään takajaloilleen, ottaa muutaman askeleen ja katselee sielukas ilme pienissä, eteenpäin suuntautuneissa silmissään. Äijä viheltää, lepäilee pää ristissä olevien kämmenien päällä. Se on herkkusuu vailla vertaa, ja sen ruokavalio on hyvin samankaltainen kuin esi-isillämme oli.

Tapetun karhun nylkeminen aiheuttaa vielä suuremman yllätyksen. Nahan alta paljastuu hämmästyttävällä tavalla ihmismäinen ruho. Joihinkin pohjoisiin uskomuksiin liittyykin ajatus karhusta eläimeksi noiduttuna ihmisenä. Sukulaisuuteen viitataan myös monissa karhun peitenimissä, kuten Tätinipoika, Kouvo (isoisä tai kantaisä), Äijä tai Mettän vaari, ja toteemieläimen asemaan viittaa myös metsäsuomalaisten itsestään käyttämä nimitys Kouvoin pojat.

Kiertoilmaisuina käytettyjen nimien kirjo on valtava, niitä on tiedossa parisen sataa. Karhua on hellitelty Mesikämmen- ja Källeröinen-nimityksillä, kunnioitettu Otavana, Haltiana tai Jumalanmiehenä. Karhussa on ollut myös vahva eroottinen lataus, joka on antanut sille kumpaankin sukupuoleen viittaavia nimiä. Kaunoiseni, Lintuseni ja Neitiseni ovat vahvasti feminiinisiä, kun taas Luukyrpä, Musta mulkku ja Karvahousu viittaavat Otson kantamiin miehuuden merkkeihin. Lukuisat nimet yhdistävät karhun myös metsän pyhyyteen ja antavat sille aseman metsän jumalana ja hallitsijana. Sitä on kutsuttu Tapioksi, Metsän kuninkaaksi, Metsänpitäjäksi, Hongattaren pojaksi tai yksinkertaisesti Metsäksi. Metsä liikkuu, sanottiin, kun karhu oli havaittu lähitienoilla.

Peitenimien käyttö liittyi paitsi uskoon karhun pyhyydestä ja jumalallisuudesta myös pelkoon ja haluun vältellä suurta petoa. Se haluttiin pitää loitolla karjan metsälaitumilta ja kaskihalmeilta, joille nimen mainitseminen olisi sen heti houkutellut. Myös sen talvinen elämä tunnettiin, ja sen tiedettiin nukkuvan syvää unta aina helmikuun loppupuolelle. Siihen asti karhun isiltään saaman nimen lausuminen oli vaaratonta, mutta Matin päivänä, 24. helmikuuta otso käänsi kylkeään, sen uni muuttui kevyemmäksi ja siitä puhuttaessa oli alettava käyttää kiertoilmaisuja.

Tapa kadota talviunille oli omiaan vahvistamaan karhun jumalallista alkuperää. Se näytti kuolevan syksyllä ja heräävän henkiin taas kevään koittaessa uudestisyntymisen ja ikuisen kierron merkkinä. Ylösnousemukseen liittyi naaraskarhujen kohdalla vielä uuden elämän syntyminen – ne “nousivat kuolleista” pienten pentujensa kanssa. Asetelma oli valmis, ja se elää edelleen nykyisten uskontojen parissa – uudestisyntyminen ja ylösnousemus ovat niidenkin perusteesejä.

Heikki Willamo, Ison karhun alla

Lisää aiheesta:

Jumalanmies” on saanut kommentteja.

  1. Kiitoksia todella mielenkiintoisesta blogista! Sain juuri luettua kaikki aikaisemmat postit ja nyt voin vihdoin alkaa seuraamaan päivityksiä ajantasalla :)

    Oikein mukavaa Helmikuuta!

    -Lilli-

  2. “sekä pyrkivät maagisin keinoin vähentämään elinkeinonsa sattumanvaraisuutta.”

    Pakko kommentoida tuota Willamon populismia.. Ei tarkoitus ollut “vähentää sattumanvaraisuutta”, vaan vaikuttaa käsillä oleviin asioihin. Toiminta oli johdonmukaista suhteessa konkreettiseksi koettuun maailmankuvaan, ei sellaiseen abstraktioon kuin “sattumanvaraisuus”.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *


*

CAPTCHA
Reload the CAPTCHA codeSpeak the CAPTCHA code
 

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>