Hei hei hamppuja, pitkiä lauhkeita liinoja! Laskiaisena laskettiin mäkeä, huudettiin taloon pitkiä pellavia ja syötiin itsensä rasvalla terveeksi ja voimakkaaksi. Laskiainen oli erityisesti naisten aikaa. Juhlan tavoissa ja uskomuksissa toistuvat hulmuavat hiukset, kampaaminen, pellava, tuhka ja rasva, jotka ovat myös kaikki aurinkoon yhdistettyjä asioita itämerensuomalaisessa mytologiassa. Laskiainen onkin luultavasti ollut muinaisajalla auringon ja talven päättymisen juhla.

Laskiaista on vietetty seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä, aikaisintaan 8. helmikuuta ja myöhäisintään 7. maaliskuuta. Laskiaisen pyhiä ovat laskiaissunnuntai ja sitä seuraava laskiaistiistai, joka aloittaa pääsiäiseen kestävän paaston ajan. Laskiainen oli katolisella ajalla kevätpaaston alkamisjuhla, mihin teonsana viittaa: laskea, laskeutuminen paastoon. Laskiaisen vastakohta oli pääsiäinen, paastosta pääseminen.

Laskiainen oli ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluva päivä. Useimmat laskiaisen tavat ja uskomukset kohdistuivat joko naisten käsitöiden raaka-aineisiin: pellavaan, hamppuun ja villaan, tai karjanhoitoon ja naisten kasvattamiin pihan piirin hyötykasveihin, nauriiseen, herneeseen ja papuun. Joulunaika oli miesten, peltoviljan ja hevosten juhla, mutta laskiainen oli naisten aikaa. Saman ilmiön voi havaita Virossa, jossa naisten oli kiellettyä tehdä töitä laskiaisen aikoihin.

Laskiaisena ruuassa tuli olla ennen kaikkea rasvaa. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin kotieläimet lypsivät ja lihoivat. Rasvaruualla mässäily lienee olleen osittain seurausta siitä, että laskiaisen jälkeen alkoi voimia vaativa pääsiäispaasto. Ruokaa piti olla yltäkylläisesti, eikä pöytää tyhjennetty koko päivänä. Näin runsauden ajateltiin jatkuvan koko vuoden.

Pellavalla eli liinalla oli merkittävä asema laskiaisen vietossa. Naiset ottivat puhtaan paidan ylleen ja pukeutuivat muutoinkin valkoisiin sekä sukivat tiheään hiuksiaan, jotta pellavan kuidut olisivat tulleet valkeiksi ja pehmeiksi. Lasten päähän tehtiin pitkistä kuiduista laskiaispalmikot. Iltapäivällä nuori väki alkoi hurjan mäenlaskun, jonka aikana huudettiin kotitaloon pitkiä pellavia, hienoja hamppuja.

Paitsi siis pellavalla myös hiuksilla, kampaamisella ja tuhkalla oli asemansa laskiaisen tavoissa uskomuksissa. Laskiaisena neitojen kuului pitää hiuksensa auki ja harjata niitä kiiltäviksi, jotta tulevan vuoden pellavasato onnistuisi. Jos päivän mentyä mailleen oli vielä tyttäriä mäen laskussa, niin on varmaa että heillä hiukset säilyvät sileinä ja pitkinä ja pellavat kasvoivat pitkää liinaa. Laskiaisen jälkeen vietettiin tuhkapäivää. Silloin sikojen silmille tuhkaa, jotta ne eivät näkisi mennä viljapeltoon.

Pellavaan ja tuhkaan liittyvät uskomukset saavat syvemmän merkityksen pellavan syntyrunon valossa. Tarinan mukaan eräänä kesänä raivosi suuri tulipalo. Tuli poltti maita ja soita. Suurimman suon selällä oli tuima tunturi, jonka laella oli kaksi kantosta ja kolmea koivua. Paikalle saapuivat sisarukset Sotkottaret, jotka kaivoivat kantosten lomasta, koivujen juurten alta. Maan kätköstä löytyi pellavan siemen.

Tämän jälkeen syntyrunossa kerrotaan hevosista. Kerran kuoli musta ruuna, vaipui valkea hevonen nurmelle nimettömälle, maalle tuntemattomalle. Hevosen ruumis poltettiin ja nurmi kynnettiin hevosen luilla. Palosta syntyi tuhkaa johon siemen kylvettiin. Eräänä kesäisenä yönä maasta sitten kasvoi pellavan taimi.

Pellavalla oli muinaissuomalaisille pyhä kasvi, jonka kylvämiseen liittyi monenlaisia rituaaleja. Kylvön suorittivat miehet valkoinen pellavapaita päällä. Puhella ei saanut. Naiset tulivat taaempana juhla-asuissaan. Puhekielto koski heitäkin. Uskottiin, että saattueella estettiin pellavan lakoaminen. Pellava kylvettiin niin tiuhaan, että lude pääsi harppaamaan siemeneltä toiselle, eivätkä varpaat multaantuneet.

Miksi pellava sitten yhdistetään kevättalveen, hetkeen, jolloin ihmiset tunsivat valon määrän lisääntymisen koko olemuksessaan ja todistivat kuinka kevät otti vallan talvelta? Pellavan syntyrunossa tapahtuva syntymän ja kuoleman vuorottelu saattaa hyvinkin kuvastaa maailman jatkuvaa kiertoa. Maailma ei koskaan saavuta lopullista järjestystä ja pysyvää tilaa, mutta muutos noudattaa tiettyä tasapainoa ja rytmiä. Rytmit perustuvat vastakohdille: elämä ja kuolema, musta ruuna ja valkoinen hevonen, talvi ja kevään saapuminen.

Valon tuova aurinko eli Päivä tuntuu olevan laskiaisen uskomuksissa yhdistävä tekijä pellavan, tuhkan, hiusten ja kampaamisen välillä. Joissain karjalaisissa runoissa kuvataan, miten Päivä (aurinko) tai Päivän poika pesee hiuksensa tuhkalla. Toisissa runoversioissa Päivä pesee hiuksiaan kourallisella pellavaa. Auringon hiukset symboloivat tietenkin loistavia auringonsäteitä, jotka sitten yhdistyvät laskiaisena neitojen hulmuaviin hiuksiin ja pitkiin pellaviin.

Saarenmaalla tiedetään suoritetun kesäpäivänseisauksena palvontamenoja auringolle, joilla taattiin pellavasadon kasvu. Virolaisten regilaulujen kuvaukset meren harjaamisesta tai kampaamisesta kultaisella kammalla on tulkittu auringonsäteiden liikkeeksi meren yllä. Laskiaisen keskeiset elementit, hiukset, tuhka, pellava ja kampaaminen yhdistetään siis itämerensuomalaisissa runoissa nimenomaan aurinkoon. Vielä eräs mahdollinen viittaus laskiaisen aurinkosymboliikkaan on rasvaisen laskiaisruuan aikaansaama ihailtu kiitely, joka voisi sekin symboloida auringonpaistetta.

Kovin kauas itämerensuomalaisten kansojen parista ei ainakaan tarvitse mennä, jos haluaa löytää auringolle omistetun laskiaisen. Venäläinen laskiainen eli maslenitsa periytyy nimittäin pakanallisesta auringolle ja talven päättymiselle omistetusta juhlasta. Maslenitsan aikaan herkuteltiin rasvaisilla ruuilla. Ajankohtaa onkin kutsuttu voiviikoksi tai bliniviikoksi. Pyöreät blinit symboloivat aurinkoa, ja samanlaista symboliikkaa on yhdistetty muun muassa karjalaisiin vatruskoihin.

Maslenitsan maskotti oli kirkkaisiin vaatteisiin puettu olkinukke, todennäköisesti auringon symboli sekin, joka poltettiin juhlan lopuksi jäljelle jääneiden blinien kanssa. Kun slaavit käännytettiin kristinuskoon, alkuperäisuskon juhlan päälle liimattiin tuttuun tapaan kristillinen merkitys. Talvisesta aurinkojuhlasta tuli pääsiäispaaston alkamisen hetki.