Lokakuun lopulla Valkeakoskella järjestettiin Taivaannaulan kekrijuhla, joka oli järjestyksessään jo yhdistyksen seitsemäs. Kekri kokosi jälleen yhteen yli viisikymmentä juuristaan, kansanperinteestä ja suomenuskosta kiinnostunutta ihmistä viettämään tunnelmallista viikonlopun kestävää juhlaa. Monet osallistujista olivat pitkään yhdistyksessä mukana olleita ja toiset olivat taas löytäneet Taivaannaulan vasta hiljattain.

Ensimmäisenä iltana juhlan isäntä ja emäntä toivottivat kaikki tervetulleiksi, jonka jälkeen juhlijat pääsivät tutustumaan toisiinsa. Osalle vierailijoista kekri oli heidän ensimmäisensä. Ensimmäinen iltana tapahtumassa esiteltiinkin kotoperäistä kekriperinnettä ja keskusteltiin sen merkityksestä.

Saunassa hiljennyttiin ja kuunneltiin kiukaan ääniä

Kun ilta oli hämärtynyt, sytytettiin Vanajaveden rannalle köyryvalkea, jossa poltettiin hyvää onnea tuovaa katajaa ja tervaa. Sytyttäessä laulettiin ikivanha itämerensuomalainen tulen syntyruno ja tuli iskettiin perinteisin menetelmin. Illan aikana puhdistauduttiin juhlasaunassa, joka pyhitettiin perinteisillä tavoilla ja löylynsanoilla. Saunassa hiljennyttiin nauttimaan hämäryydestä ja kuuntelemaan kiukaan ääniä.

Lauantaiaamuna vietettiin iloisissa tunnelmissa Taivaannaulan syyskäräjiä. Kuluneelta vuodelta riitti kerrottavaa, sillä vuosi oli ollut Taivaannaulan toiminnan osalta tähänastisista vilkkain. Suunnitelmia tulevaisuudelle ja käynnissä olevia hankkeita riittää edelleen. Käräjillä keskusteltiin muun muassa Hiisi-hankkeesta, Taivaannaulan viiteryhmistä, suomenuskon julkikuvasta sekä yhteistyön lisäämisestä suomensukuisten kansojen välillä. Hallituksen valinnan yhteydessä monet vanhat konkarit antoivat tilaa uusille hallituslaisille.

Päivää jatkettiin perinteisten käsitöiden kuten kehräyksen, tuohisormusten sekä lankahimmeleiden tekemisen merkeissä. Kiinnostuneet pääsivät myös kokeilemaan kekrimakkaroiden valmistusta kokkimme johdolla. Hieman myöhemmin perinteisestä hirsirakentamisesta kiinnostuneet pääsivät kuulemaan alan perusteita ja kansanrunoudesta kiinnostuneet tutustumaan kalevalamittaan ja runonlaulun tapoihin ja tilanteisiin. Kekrissä koottiin myös slaavilaisten ja vepsäläisten tuntemia perinnenukkeja. Järjestettiinpä päivällä vielä suunnistuskilpailukin, jonka osallistujia ei kolea ja tihkusateinen sää pysäyttänyt.

Värttinällä kehräämisen alkeet tutuksi.

Värttinällä kehräämisen alkeet tutuksi.

Tuohisormusvärkkejä ja ohjeita valmistukseen.

Tuohisormusvärkkejä ja ohjeita valmistukseen.

Ohjelman täyttämän aamun ja iltapäivän jälkeen hiljennyttiin muistelemaan suvun vainajia. Päivän mittaan tuvan parhaalle paikalle oli koottu valkoisin pellavaliinoin koristeltu pöytä, johon ihmiset saivat tuoda tuonpuoleiseen siirtyneiden omaistensa valokuvia tai muita muistoesineitä. Tämä kaunis muistopöytä antoi kirjaimellisesti kasvot kekrinä muistettaville edesmenneille sukupolville.

Muistopöydän kokoaminen.

Muistopöydän kokoaminen.

Muistopöydän luona lausuttiin karjalainen vainajien rukous, jonka päätteeksi juhlaväki kulki yhtenä kulkueena lähistöllä sijaitsevalle vanhalle uhrikivelle viemään vainajia antimia. Näitä pyhiä kiviä on pidetty kulkuväylinä tuonpuoleisiin ja niille on viety antimena ensimmäiset viljat, ensimmäiset lehmien lypsämät maitotipat ja muut annit. Tässä kekrissä vainajille annettiin monenlaisia antimia kuten leipää, maitoa, olutta, talkkunaa, viljantähkiä ja käsitöitä.

Herkuttelua ja kuokkavieraita

Kun vainajia oli muistettu, voitiin astua tupaan notkuvan kekripöydän ääreen. Tapahtuman kokki oli loihtinut maittavaa satokauden apetta muun muassa lampaasta, juureksista, sienistä ja härkäpavuista. Muuten tunnelmallisia kekrisyöminkejä häiritsivät vain paikalle kuokkimaan saapuneet lähikylän kekripukit. Kuokkavieraat vaativat kestitystä – turhaan, josta mielensä pahoittaneina he vangitsivat kekrin emännän kaappiin.

Pienen neuvottelun ja lahjomisen jälkeen pukit kuitenkin rauhoittuivat, emäntä karkasi kaapista ja juhlaväki lähti pukkien kera yhdessä tuumin saunomaan. Ensin isäntä kävi kuitenkin perinteiseen tapaan kutsumassa vainajasielut löylyistä ruokapatojen ääreen aterioimaan. Yömyöhällä ihmiset kokoontuivat tupaan laulamaan ja soittamaan yhdessä. Musisoinnin välissä kerrottiin suomalais-karjalaisia eläintarinoita ja muisteltiin edesmenneiden sukulaisten värikkäitä vaiheita.

Kantelo

Haikea kotiinpaluu

Seuraavana aamuna tunnelma oli jo haikea, mutta kuitenkin seesteinen. Aamupalan ja siivousten jälkeen moni sanoi samaa: täällä olisi ollut pidempäänkin. Matkaan oli kuitenkin lähdettävä. Sitä ennen syötiin kuitenkin vielä aamupalaa ja siivottiin rakennukset. Vielä ennen matkalle lähtöä ihmiset pääsivät opettelemaan vanhan savolais-karjalaisen matkaloitsun, jolla nostatetaan syvän maan väet suojaksi matkalle.

Lue tästä linkistä Tampereen yliopiston toimittajaopiskelijoiden Utain-lehden juttu kekristä (sivu 16).

Samankaltaisia artikkeleita