Taivaannaulan puheenjohtajan Mikko Soljan puhe Hiidenystävän palkitsemistilaisuudessa Tartossa 3.12.2016. Suomennos vironkielisestä puheesta.
Hyvät ystävät,
On suuri ilo ja kunnia olla täällä tänään veljeskansojen keskellä edustamassa Suomen omauskoisia. Yhteistyössä on voimaa ja toisilta oppimalla voimme oppia tuntemaan paremmin myös omat juuremme.
Haluan kiittää Hiisien kuvakilpailun järjestäjiä, jotka joka vuosi nostavat esiin meille kaikille niin tärkeän ja rakkaan aiheen – kansojemme perinteiset pyhät luonnonpaikat. Itselleni tämä on erityinen matka, sillä osallistun Hiidenystävän palkitsemistilaisuuteen ensimmäistä kertaa ja samalla olen ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella edustamassa järjestöämme Taivaannaulaa sen puheenjohtajan ominaisuudessa.
Kun kirjailija Ritva Kovalainen puhui tänä vuonna Taivaannaulan kekrijuhlassa, hän nosti esiin käsitteen “elinympäristön aavikoituminen”. Tällä hän ei tarkoittanut biologista aavikoitumista tai luonnon monimuotoisuuden hälyttävää katoamista, vaan jotain muuta – kulttuurin ja muistitiedon katoamista. Tämä tarkoittaa kehitystä, jossa elinympäristömme köyhtyy kulttuuriseksi autiomaaksi. Kaikki ympärillämme on uutta, kiiltelevää ja vailla merkkejä edeltävistä sukupolvista. Paikkojen vanhat tarinat ja eletyt elämät on unohdettu. Ei ole mitään nykyhetkeä vanhempaa tai syvempää mihin tarttua.
Moni meistä on ehkä kokenut tämän tunteen huippumodernin kauppakeskuksen mainostaulujen loisteessa. Tunne syntyy siitä, että sukupolvien jatkuvuus ja merkityksellisyys on menetetty. Toisin sanoen: on menetetty kaikki se ihmistä suurempi, jonka varaan omaa identiteettiä voisi kestävästi rakentaa. Valitettavasti useimmilla ihmisillä ei ole kotikylän pyhää lehtoa, jossa on käyty sukupolvesta toiseen, tai edes isovanhempien kunnioittamaa pihapuuta.
Ei ole riittävää, että luonnosta, metsästä ja puista puhutaan vain metsätalouden lukuina tai toisaalta arvioidaan niiden biologista monimuotoisuutta ekosysteemeinä. Tarvitaan myös syvempää kulttuurista ja henkistä näkökulmaa, jonka kautta lähestyä luontoa. Hiidet ovat tämä näkökulma. Perinteineen, tapoineen, tarinoineen, väkineen ja merkityksineen ne ovat kuin keitaita tässä autiomaassa – paikkoja joissa kohtaavat luonto ja kulttuuri, tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen, nykyhetki ja menneisyys.
Nämä asiat innoittavat meitä Taivaannaulassa suojelemaan Suomen hiisiä. Keväällä meillä oli ilo aloittaa yhteistyö Luonnonperintösäätiön kanssa. Luonnonperintösäätiö suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö ostaa omistukseensa luonnonalueita ja rauhoittaa ne pysyvästi. Yhteistyön avulla voimme suojella suomalaisten henkistä perintöä ja luonnonperintöä hankkimalla hiisipaikkoja säätiön omistukseen.
Se on myös iso muutos, että ihmiset ovat alkaneet puhua hiisistä nykyhetken aikamuodossa. Erilaisissa muinaismuistojen infotauluissa on jo pitkään mainittu, jos jokin paikka on ollut pyhä paikka entisajan suomalaisille. Nykyään yhä useampi ajattelee että paikka on edelleen pyhä ja jotain mitä voidaan vaalia myös nykypäivässä.
Alkukesästä saimme puhelun eräältä naiselta Hämeestä, joka oli kuullut Taivaannaulasta ja hiisistä mediasta. Hän sanoi, että arvelee asuvansa hiisimäen kupeessa. Selvisi, että hän oli saanut haltuunsa talon suvun vanhan vihkon, johon on tallennettu muistitietoa.
Perimätiedon mukaan eräs tämän talon asukas piti mäkeä pyhänä ja toimitti siellä uhreja vielä 1800-luvun lopulla. Myös mäen nimi viittasi tällaiseen historiaan ja paikalla kasvaa mahdollisesti arkeofyyttejä. Tätä tietoa ei tiettävästi ole koskaan julkaistu missään kirjassa eikä se ollut edes paikallisten perinteentuntijoiden tiedossa.
Tällaiset hienot edistysaskeleet antavat toivoa hiisien uudelleen löytämisestä ja säilymisestä myös tuleville sukupolville. Virossa hiisien puolesta pitkäjänteisesti tehty työ on ollut meille Suomessa merkittävänä innoittajana – minkä takia tässä tilaisuudessa puhuminen onkin niin suuri kunnia. Meille pienille kansoille rajoja ylittävä yhteistyö on aina erityisen tärkeää ja arvokasta, ja sitä pyrimme edistämään ja jatkamaan myös tulevaisuudessa.
Kiitos paljon!