Marraskuu

Marraskuun nimi tulee kuollutta merkitsevästä marras-sanasta. Marraskuussa routainen maa makaa »martaana». Kasvit valmistautuvat talveen ja yöpakkaset kiristyvät. Muita nimiä marraskuulle ovat muun muassa »keurikuu» ja »routakuu».

Sanottiin, että marraskuussa alkava talvi ei kauan kestä, toisin kuin lokakuun tai joulukuun talvi. Marraskuun pakkaset ennustavat leutoa säätä ainakin helmikuun kynttilänpäivään asti.

Kuu oli kalastajille kiireistä aikaa, sillä vahvimmat ja onnekkaimmat verkot, rysät ja talvinuotat valmistettiin marraskuussa. Ne piti saada valmiiksi viimeistään Antin päivään mennessä.

Marraskuista puuta pidettiin lujana lahoamista vastaan, joten rakennushirret pyrittiin kaatamaan tähän aikaan vuodesta. Kotitilalla lehmien terveyttä lujitettiin talvea varten pesemällä ne suopursuvedellä marraskuun aikana.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.