Suviyöt ja suvipäivä

Suviyöt ja suvipäivä

Vanha kansa on sanonut huhtikuun 14. päivää »suvipäiväksi» eli vuoden ensimmäiseksi kesäpäiväksi ja kolmea sitä edeltävää yötä »suviöiksi». Nimitykset kertovat vanhasta pohjoismaisesta vuoden kahtiajaosta kesän ja talven välillä. Riimukalentereissa on huhtikuun 14. päivän kohdalla puu ylenevin oksin kesän merkiksi, ja vastaavasti lokakuun 14. päivä alenevin oksin talven alkamisen merkiksi. Nämä puoliskot jaettiin vielä 13 viikon pituisiin neljänneksiin.

Jos suviyöt ovat kylmiä, niin kylmä öitä on tiedossa vielä yhdeksän viikkoa tai neljänkymmenen päivän ajan. Erityisen suotuisana merkkinä pidettiin koko yön kestävää lauhaa säätä. Samaan tapaan ajateltiin, että jos suvipäivänä on kylmää, niin tulee myöhäinen kevät.

Suviöiksi saatettiin kutsua myös kolmea Markun päivää (25.4.) edeltävää yötä. Näistä öistä sanottiin, että jos ensimmäinen yö on kylmä, tulee huono marjavuosi. Jos toinen on kylmä, tulee huono heinävuosi. Jos kolmas on kylmä, tulee huono viljavuosi. Öiden nimet ovatkin marjayö, heinäyö ja viljayö.

Suvipäivänä kalojen uskottiin vilkastuvan ja kurkien saapuvan viimeistään soille. Suvipäivänä varis munii ensimmäisen munansa ja metson soidin alkaa. Ihmisillä oli tapana tehdä suvipäivänä taikoja lisäravintoa antavien linnunmunien löytämiseksi. Pojilla oli myös tapana kysellä tytöiltä kesän aloittavaa suviryyppyä.

Suvipäivänä valmistauduttiin karjan uloslaskuun. Satakunnan ja Varsinais-Suomen kylissä paimenet nousivat varhain ja kiipesivät mäille ja kallioille, joiden laella he soittivat leppätorvia ja pukinsarvia neljään ilmansuuntaan. Näin paimenet »soittivat suden suun kiinni», jotta karjalle ei tulisi kesällä vahinkoa. Muun väen piti herätä ennen soittoa ja ehtiä syömään edes vähän »linnunpalaa», muuten heille olisi tiedossa kuivuutta tai muuta pahaa kesälle.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.