Aikaisempi kirjoitus puiden palvonnasta löytyy täältä.

On kiehtovaa ajatella, että monet vanhat ihmiset uhrasivat uhripuille vielä 1800-luvun lopun Suomessa. Näin kertoo Mari Tuohiniemi-Hurmeen gradu ”Vanhat kun kuol, niin hakkasivat sen puun siitä”. Uhripuut ja kansanuskon muutos Suomen modernisoitumisen kuvaajana 1800-luvulla.

Tuohiniemi-Hurmeen mukaan uhripuulla oli monta nimeä kuten pyhä puu, nimikkopuu, kasvattipuu, pitämyspuu, taikapuu ja aljopuu. Uhripuun puulajilla ei tuntuvat olevan paljoakaan välilä; uhripuina oli pihlajia, koivuja, leppiä, kuusia, mäntyjä, tuomia, haapoja, pajuja ja tammia. Puu saattoi olla talon pihapiirissä tai kauempana asutuksesta peltojen keskellä. Uhripuiden iällä oli kaksi vaihtoehtoa. Osa oli vanhempia kuin kukaan muistaa. Tällaisille ikiaikaisille puille oli kansanperinteen mukaan uhrattu jo useiden sukupolvien ajan. Uhraavan yhteisön ja uhripuun onni kietoutuivat tällöin yhteen. Toinen vaihtoehto oli hyvin nuori puu, joka oli jätetty kasvamaan tontille talon rakennusvaiheessa. Kyseessä oli yleensä vasta taimi, koska ajateltiin, että vanhemman puun henki ei alkaisi palvelemaan nuorempaa isäntää.

Puulle uhraaminen oli arkipäiväinen tapa. Tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että aiemmin jokaisella talolla on ollut palveltava puu. Puun haltijaa muistettiin erityisesti juhlapyhinä. Sen juurelle vietiin juotavaa ja syötävää, toisinaan puun juurella myös istuskeltiin. Uhripuu sai ensimmäisenä osansa talon viljasta, villoista ja maidosta. Myös teuraseläinten verta on uhrattu puulle. Uno Harvan mukaan syksy oli tärkeintä uhriaikaa, johtuen ehkä sadonkorjuusta. Toisinaan puun alla syötettiin yhtä tai useampaa tarhakäärmettä, joita kutsuttiin aljokäärmeiksi.

Yleisesti ajateltiin, että uhripuun palveleminen toi talolle vaurautta ja onnea. Puuta kunnioitettiin suuresti. Jo oksien ottaminen oli useimmiten pahasta. Kaatamiselle oli kaikkein pelottavimmat seuraukset; usein mielisairaus tai kuolema.

Uhripuiden ja muiden ikiaikaisten tapojen suosioon kansan keskuudessa vaikutti se, että kuolemanjälkeistä elämää korostava kristinusko ei tarjonnut ihmisille keinoja tämän maailman ilmiöiden, luonnon, vainajien ja henkien kanssa toimimiseen. Kansanusko ei ollut kristinuskon turmelemaa pakanuutta tai pakanuuden korruptoimaa kristinuskoa vaan siihen oli sovellettu toimivasti käyttökelpoisimmat elementit kummastakin maailmasta: kristillinen ikuisen elämän tavoittelu ja tämän maailman haasteisiin vastaava pakanallinen luonnonvoimien ja elämänonnen hallinta. Ihmiset eivät välttämättä nähneet ristiriitaa kristillisen ja pakanallisen välillä. Kirkossa käyvä kristitty saattoi uhrata pyhälle puulle. Eräs karjalainen vanha isäntä totesi, että hänen kuoltuaan hänen vanha raamattunsa tulee haudata uhripuun juurelle.

Miksi ikiaikainen uhripuuperinne sitten kuoli 1800-luvulla?

Syyt liittyvät yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Isojaon seurauksena vanha ryhmäkyläasutus hävisi, mikä osaltaan edesauttoi vanhojen yhteisöllisten tapojen häviämistä. 1860-luvun suuret katovuodet koettelivat kansaa. Vaikeudet tulkittiin toisinaan jumalalliseksi rangaistukseksi, joka vaati ei-kristillisistä tavoista luopumista. Samaan aikaan kristilliset herätysliikkeet menestyivät kansan keskuudessa, syrjäyttäen vanhan pakanallisia aineksia sisältäneen kansanuskon karismaattisella kristillisyydellä. Maallisella rintamalla koulut ja sanomalehdet modernisoivat maaseutua, tuhoten tieltään vanhan kansan”taikauskoa”. Alkoi muuttoliike maalta kaupunkeihin. Siinä sivussa uusi sukupolvi hylkäsi esivanhempiensa uhripuut – tai jopa hakkasi ne alas. Eräässä pitäjässä pappi lahjoi rippikoululaiset kaatamaan seudun jäljelle jääneet uhripuut.

Maailma on muuttunut noista ajoista avarakatseisempaan suuntaan. Ihmisen perustarpeet eivät ole sen sijaan muuttuneet. Uhripuu yhdisti ihmisen ihmistä itseään suurempiin voimiin ja henkiseen perintöön. Uhripuuta muistamalla haettiin yhteisöllistä eheyttä, elämänhallintaa, onnea ja turvaa elämään. Nyt ihmisillä onkin onneksi mahdollisuus korjata tämä reilun vuosisadan harha-askel ja palata vanhan kansan tapaan uhripuun juurelle..