Tämä on käännös Viron Maavalla Kodan Ahto Kaasikin haastattelusta, joka julkaistiin laskiaisen aikoihin virolaisessa Rae Sõnumid -lehdessä. Haastattelijana toimi Signe Heiberg. Käännöksen on laatinut Patrick O’Rourke. Alkuperäinen haastattelu löytyy tästä linkistä.

Ahton edustama Maavalla Koda ajaa maauskon asiaa Virossa. Maausko-sana tulee Viron omakantaisesta virolaisia tarkoittavasti sanasta, maakansasta eli maarahvaasta. Vasta 1800-luvulla otettiin käyttöön sana eestiläinen kuvaamaan virolaisia. Virolainen rahvaanusko on siis maauskoa ja se viittaa samaan asiaan kuin suomenusko Suomessa.


Maauskoisten johtohahmo Ahto Kaasik, virallisesti Maavallan kodan johdon vanhin, muistelee päivää, jolloin hänen silmänsä aukenivat. Hän istui kotitalonsa keittiössä, katseli ikkunasta ulos perunapellolle ja jutteli äitinsä kanssa, joka ei missään nimessä tahtonut sanoa sanaa “perunakuoriainen”. Yhtäkkiä Ahtolle valkeni, miksi hänen äitinsä puhui asiasta vain kiertoteitse ja vältteli sanan ääneen sanomista. Esivanhempamme eivät uskaltaneet sanoa ääneen epätoivottuja sanoja, koska ääneen sanotun pelättiin muuttuvan todeksi: siinä paha, missä mainitaan. Uskomus, että olentojen välillä on näkymätön side, on peräisin muinaiselta ajalta ja se elää vielä nykyisinkin. Nykyään puhutaan vaan telepatiasta ja ollaan varovaisia “poispuhumisen” suhteen. Mutta mitä on maausko ja missä määrin me olemme maauskoisia? Puhumme tästä ja paljon muustakin Ahto Kaasikin kanssa.

Mikä vuosi, kuukausi ja monesko päivä tänään on maauskoisten mukaan?

AK: Tänään on sydänkuun 22. päivä ja vuosi 10226 (haastattelu tehtiin 22. tammikuuta). Monet maauskoiset tietävät tämän ja käyttävät tätä ajanlaskua, vaikka se ei liity uskontoon ja vakaumuksiin, vaan se tulee geologisesta ajanlaskusta. Tiettävästi 10226 vuotta sitten silloinen Baltian jääjärvi repäisi uomansa Ruotsin alueelta mereen. Aiemmin jääjärven vedenpinta peitti suurimman osan nykyisestä Virosta. Geologit ovat maanäytteiden perusteella tulleet lopputulokseen, että tämä tapahtui näin monta vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan on täällä elänyt ihmisiä. Ehkä aiemmin, ehkä myöhemmin, mutta se ei ole olennaista, vaan tässä puhutaan suuntaa-antavista arvoista.

Minkälainen ihminen on nykyajan maauskoinen? Miten hän elää?

AK: Siinä ei ole paljoakaan eroa virolaiseen yhteiskuntaan yleisesti. Maauskoisten joukossa on paljon erilaisia ihmisiä: kylännaisia, folkoristiikan tohtoreita, sotilaita, rakentajia, opettajia, kirjailijoita, maanviljelijöitä, lääkäreitä, myyjiä, paikallisen elämän edistäjiä, yrittäjiä, työttömiä, kotiäitejä, oppilaita, opiskelijoita… Ei voi sanoa, että maausko on tärkeää vain tietynlaisille ihmisille, vaan se on tärkeää täysin tavallisille virolaisille, jotka ovat määritelleet itsensä maauskoisiksi. Heitä yhdistää se, että he pitävät esivanhempien perintöä tärkeänä, jatkavat sitä mahdollisuuksiensa mukaan ja haluavat välittää sitä eteenpäin.

Mihin he siis uskovat?

AK: Vuonna 2010 Tarton yliopiston uskonnon laitos järjesti kyselytutkimuksen eri uskonnoista. Jotta tuloksista saataisiin parhaiten ihmisten oikeita arvoja vastaavia, heille asetettiin erilaisten uskontojen uskontunnustuksia nimeämättä itse uskontoja. Yli 51 % vastanneista valitsi maauskoisten uskontunnustuksen itselleen sopivimmaksi: “pidän pyhänä esivanhempien alkuperäisperintöä ja luontoa sekä noudatan mahdollisuuksieni mukaan vanhoja rahvaanuskon tapoja.” Tutkimustulokset ovat samoilla linjoilla kuin vuonna 1994 Viron Maatalousyliopiston tutkimuksessa saadut tulokset, joiden mukaan 65 % virolaisista uskoo, että puulla on sielu.

Enemmistö ihmisistä jatkaa maauskoista perintöä, riippumatta siitä, pitääkö hän itseään ateistina, kristittynä, maauskoisena tai jonakin muuna. Uskomme maauskoisten esivanhempiemme tapaan sielun olemassaoloon, tervehdyttäviin lähteisiin, pihlajanoksissa olevaan väkeen, rakastamme saunaa ja keinumista, vietämme henkien aikaa (=jakoaikaa), joulua, munapyhää (=pääsiäistä), laskemme laskiaisena mäkeä, poltamme juhannuskokkoja ja noudatamme monia muitakin maauskoisia uskomuksia ja tapoja. Joillekin tällä perinteellä on lisäksi erityinen arvo ja he kutsuvat itseään maauskoisiksi. Jokainen virolainen välittää kuitenkin enemmän tai vähemmän maauskoisten perintöä eteenpäin, vaikka hän ei antaisi sille mitään erillistä merkitystä. Jotkut ihmiset kuitenkin tiedostavat perinnön arvon, pyrkivät antamaan sille sisällön ja kutsuvat itseään maauskoisiksi.

Maauskoinen voi virallisesti kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhdyskuntaan ja kunnioittaa myös vieraita jumalia, vaikka meille onkin ominaista ajatella, että meidän sielumme ei kuulu yhdellekään jumalalle. Meidän esivanhempamme pakotettiin vuosisatoja käymään kirkossa, mutta tätä tehtiin maauskoisina. Pakollisen vierasperäisen valtionuskonnon rinnalla jatkettiin omien jumalien, haltijoiden ja esivanhempien kunnioitusta.

Mitä mieltä olette, onko maausko nykyään kunnia-asia?

AK: Jos katsomme maauskon sisältöä, mitä se oikeastaan on? Se on perintöä ja sen jatkamista, ja nämä asiat ovat paljon arvostetumpia kuin lähihistoriassamme. Ihmiset etsivät juuriaan, he tarvitsevat niitä. Siinä mielessä on maausko nousemassa, mutta itse sana ja itsensä määritteleminen sen sanan kautta ei varmastikaan ole muodikasta. Oli kyseessä mikä tahansa uskonto, virolaiset eivät halua sitoa itseään siihen, koska usko virolaisille tarkoittaa yleisesti jotain vierasta, ihmeellistä, ehkä väkivaltaista. Usko on käsitteenä jotain, mihin ei haluta samaistua.

Minä vartuin perheessä, joka oli omilta uskomuksiltaan ja tavoiltaan maauskoinen. Olen vuonna 1987 kirjoittanut muistiin perheeni maauskoisia uskomuksia ja tapoja. Niitä kertyi kymmeniä sivuja. Aluksi kysyin asioista sukulaisiltani, myöhemmin kirjasin sen mitä huomasin ja kuulin. Tässä joitain esimerkkejä siitä, minkälaiset tavat voivat kuulua maauskoisten elämään. Huoneessa ei vihelletä, illalla ei leikata leipää, leivän leikattua puolta ei panna ikkunaa tai ovea päin tai leipää selälleen. Vierasta ihmistä ei päästetä latoon eläinten luo, etenkään jos siellä on nuori eläin. Haravaa ei panna piit ylöspäin, muuten alkaa sataa. Tein jopa niin, että panin haravan piit ylöspäin tarkoituksella vain siksi, että sataisi ja pääsisin siitä hirveästä heinänteosta. Ja se toimi (nauraa).

Meidän historiaamme mahtuu jakso, jolloin maauskoa todella hävettiin. Se oli silloin kun maakansasta tehtiin eestiläisiä 1800-luvulla.

AK: Eestiläiseksi tuleminen ei tapahtunut sattuman kautta, siihen vaikuttivat monet tekijät. Taloudellinen ja poliittinen tilanne vaikuttivat asiaan. Suuri osa maakansasta eli äärimmäisessä köyhyydessä, ilman maata ja tulevaisuuden näkymiä. Samaan aikaan jo pari sataa vuotta oli kyläkouluissa iskostettu päähän, että paikalliset tavat ja uskomukset ovat saatanasta, eli paholaismaisia, tyhmiä, taikauskoisia ja yksikään oikea kristitty ei noudata niitä. Vastakohtana oli taloudellisesti verrattain paremmassa asemassa oleva saksankielinen yhteiskunta, jonka osaksi monet alistetut esivanhemmat tahtoivat päästäkseen köyhyydestä. Tämä vaihtoehto tuntui tietenkin erityisen houkuttelevalta moisioihin (=kartanoihin tai suurtiloihin) ystävällisesti suhtautuneiden esimiesten näkökulmasta. Yhtäkkiä takinkääntäjiä oli kuitenkin liian paljon ja balttisaksalainen yhteiskunta ei ottanut heitä enää vastaan. Sellaiselle kansalle oli uloskäyntinä eestinkielistä saksalaista kulttuuria viljelevä yhteiskunta.

Uuteen kansaan oli sisään kirjoitettu omien juurien häpeäminen sekä kaiken vierasperäisen kunnioittaminen. Jossain määrin tämä prosessi jatkuu tälläkin hetkellä, se on päässyt tiettyjen asenteiden ja tapojen muodossa osaksi meidän valtakunnallisia ja tieteellisiä instituutioitamme ja se jatkaa alkuperäiskulttuurin hävittämistä. Kuinka muuten voisi selittää se, että valtakunnalliset instituutiot organisoivat tai suosivat vieläkin joka vuosi jonkin (luonnonmukaisen) pyhän paikan hävittämistä. Samaan aikaan on yhteiskunnassa myös niitä suuntauksia, jotka arvostavat alkuperäiskulttuuria. Toisaalta yksi ja sama henkilö voi myös välittää ja arvostaa kansanpukuja ja kansanlauluja, mutta vähätellä perintömme toisia ilmenemismuotoja ja sotia niitä vastaan.

Ehkä sanan “maausko” uudistaminen voi muuttaa suhtautumista maauskoon?

AK: Me olemme sitä miettineet ja varmasti on myös niitä ihmisiä, jotka ovat itsensä tietoisesti määritelleet maauskoisiksi, vaikka se sana raastaa korvia. Tiedän kansanmuusikoiden nuoremman polven päättäneen, että luovumme sanasta “kansanmusiikki” ja otamme käyttöön sanan “perinnemusiikki”. Kansanmusiikki-sana liittyi edellisten sukupolvien musiikilliseen tulkintaan, mikä nuorempia ei enää puhutellut. Otettiin käyttöön uusi sana “perinnemusiikki” ja nyt siitä on tullut hyvinkin suosittua ja tärkeää yhteiskunnassa.

Kun lähdemme laskiaisena laskemaan mäkeä, kunnioitammeko silloin maauskoa vai välitämmekö eteenpäin kansanuskoa?

AK: Mitä on kansanusko? Kansanusko koostuu nykyään kristinuskosta, maauskosta, horoskooppiuskosta ja kaikesta mahdollisesta esoteriikasta, ufousko mukaan luettuna. Se on kokoelma kaikesta, mihin yksi kansa tällä hetkellä uskoo ja mitä se noudattaa. Kansanusko on jatkuvaa muuttumista niin kuin kansankulttuurikin. Keskivertovirolaisen maailmankuvassa on omaperäisen maauskon rinnalla myös rajan takaa tulleita kristittyjä, itämaisia ja esoteerisia uskomuksia. Keskivertovirolainen saattaa lukea laskiaisaamuna lehdestä päivän horoskoopin, laskea päivällä työkavereiden kanssa mäkeä ja lähteä illalla joogaan tai kauppakeskukseen. Liuku- eli laskiaispäivä on kuitenkin siinä mielessä erittäin olennainen, että se on yksi harvoja maauskoisia tapoja, mitä nykyäänkin noudatetaan osana virolaista yhteiskuntaa.

Mäkeä lasketaan muuallakin maailmassa. Alkuperäiskansojen tapaan ovat kristitytkin myöhemmin alkaneet laskea mäkeä, keinumaan, värjäämään munia, siunaamaan vedellä ja tekemään paljon muutakin.

Mikä merkitys laskiaisen laskemisella on ollut toisille pohjoisille kansoille? Virolaisilla on se tiettävästi liittynyt pellavan pituuteen.

AK: Laskiaisena ei ole edistetty ainoastaan pellavan kasvua, vaan koko kotitaloutta. Kansankulttuuri on ollut erittäin monimuotoinen ja runsas ja mitä enemmän on kulunut aikaa, sitä rajatummaksi on tullut se (tapojen) valikoima, mitä välitetään eteenpäin. Pellavan pituus on vain pieni osa siitä, minkä takia laskiaismäkeä laskettu. Olen jonkin verran tutkinut suomalaisugrilaista kalenteria ja siellä, niin kuin meilläkin, tärkeää on kotitalouden edistäminen ja se liittyy naiselliseen väkeen. Ennen kaikkea mäenlaskeminen oli naisten tehtävä, vaikkakaan se ei ollut velvollisuus. Nainen eli emäntä liittyy talouden edistämiseen. Mäkeä laskettiin jotta lapset syntyisivät, kasvaisivat ja olisivat terveitä, jotta vilja ja karja kasvaisivat hyvin ja koko kotitalous toimisi hyvin. Kun nainen lähtee laskemaan mäkeä ja hänestä tuntuu hyvältä, vaikuttaa se kotiin edistävästi, puhdistavasti ja kasvattavasti. Edistämisen rinnalla on ollut mäenlaskemisessa olennaista myös puhdistautuminen.

Niin, että ihmiset ovat tulleet eri teitä pitkin yksien ja samojen asioiden ääreen?

AK: Ympäristö vaikuttaa meihin kaikkiin kiistattomasti ja riippumatta siitä huomaammeko vai tiedostammeko sitä. Tietyt ymmärtämiset ja tavat ovat kuitenkin niin muinaisia, että ne kuuluvat suomalais-ugrilaisten kansojen tai jopa ihmiskunnan yhteiseen perintöön.

Oletteko ajatelleet suuremman kansan luonnontieteellisyyden puolesta aloittavanne jotain liikettä? Ensimmäisen Eestin aikana tehtiin jotain vastaavaa.

AK: Taarauskon liike luotiin 1920-luvun lopussa ja 30-luvun alussa. Sen tarkoituksena oli luoda Eestin kansalle oma nykyaikainen uskonto. Sen tekivät virolaiset itse viron kansalle, lähtien omista olemassa olevista tiedoista ja arvomaailmasta. Niin loivat he monoteistisen jumalan – Taaran. Useille paikkakunnille perustettiin uskonyhdistyksiä, joita nimitettiin hiisiksi ja erittäin lyhyessä ajassa kasvoi liike mittavaksi. Parhaimmillaan siihen kuului 17 000 ihmistä. Oman toiminnan kautta he vaikuttivat yhteiskunnan asenneilmapiiriin ja merkkipäivien muistamisiin. Esimerkiksi Yrjön yön kapinan muistaminen tulee taaranuskoisilta. Heillä oli oma vaikutuksensa nimien virolaistamisessa ja kotien sisustamisessa.

Tämän taarauskon liikkeen tavoite oli todella hyvä, mutta sen perustajilla ja johtajilla oli puutteellinen ymmärrys omasta perinnöstään. He uskoivat, että meidän uskontomme on hävinnyt ja että siitä on jäljellä vain rippeet ja sieltä ei ole mitään otettavaa. Myös suuren osan niistä arvioiduista rippeistä uskottiin olevan rappioituneita. Jopa he siis pitivät perintöä alhaisena ja kulttuurittomana.

Taarauskoisten liike ei kestänyt kauaa, miksi?

AK: Tämä liike kiellettiin muiden uskonnollisten järjestöjen kanssa, kun Viro miehitettiin vuonna 1940. Monet taarauskoiset johtajat pidätettiin tai tapettiin. Saksan miehityksen aikana vainoaminen jatkui, koska myös saksalaiset pitivät liikettä uhkana itselleen. Kun neuvostomiehitys jatkui vuonna 1944, taarauskoisten järjestö oli ainoa, minkä ei annettu enää elpyä. Neuvostotahot pitivät taarauskoisia erityisen vaarallisina.

Entä jos taarausko olisi jatkunut?

AK: Jos liike oli kehittynyt ja olisi alkanut arvostamaan myös esivanhempien perintöä, esimerkiksi runolaulua ja tapoja, olisi se ollut kiistämättä erittäin hyvä. Viron valtiolle se olisi ollut suuri voitto. Jokainen kansa, joka kunnioittaa omia esivanhempiaan, kunnioittaa omaa kulttuuriaan ja välittää sitä eteenpäin, säilyy tässä maailmassa. Kansat, jotka unohtavat tai hylkäävät omien esivanhempiensa arvomaailman ja kulttuurin, muuttuvat välttämättömästi osaksi muita kansoja ja katoavat.

Mitä enemmän ihminen tai kansa tuntee juurensa ja kunnioittaa niitä, omien esivanhempiensa henkistä perintöä, sitä enemmän hän arvostaa itseään. Se vuorostaan on pohjana toisten ihmisten ja kulttuurien arvostamiselle. Esivanhempien perintöä kunnioittavat ihmiset ovat myös vahva ja kestävä perusta maalle.

Monet yleiset asenteet tulevat meille maailmalta. Ehkä sieltä tulee meille myös ymmärrys siitä, että omien juurien tunteminen on arvokasta.

Testaa itsesi, oletko maauskoinen?

Olet vakuuttunut, että usko ja vakaumukset ovat jokaisen henkilökohtainen asia.
Kuulut uskonnolliseen yhteisöön, mutta et noudata kirjaimellisesti sen opetuksia.
Uskot, että jokaisella teolla on seuraus, ja jokainen on vastuussa kaikista teoistaan itse. Ei ole olemassa voimaa, joka voisi poistaa tekojen syys-seuraus-suhteen.
Uskot korkeampaan voimaan, mutta et yksijumalisuuteen.
Uskot kaikella olevan oma väki. Väki on esimerkiksi ruoalla, juomalla, laululla, tanssilla, sanalla jne.
Uskot, että kaikki tässä maailmassa liittyy jollain tavalla toisiinsa.
Uskot, että luonto on sielullinen.
Pidät pyhänä esivanhempien perintöä ja luontoa sekä noudatat mahdollisuuksien mukaan vanhoja rahvaanuskon tapoja.

Mitä enemmän on vastauksia “kyllä”, sitä enemmän voit pitää itseäsi maauskoisena. Maauskossa pääpaino on virolaisten kotoperäisillä uskomuksilla ja maailmankuvalla, joita tulkitaan laajasti, loputtomasta virtaavana ja kehittyvänä perintönä.