Taivaannaulan väkeä osallistui helluntaiviikonloppuna Virumaalla Tammealusen hiiden uudelleen käyttöön ottamisen 25-vuotisjuhlaan ja Viron maauskoisten suvistepyhään. Tammealusen hiisi on yksi monista Viron pyhistä luonnonpaikoista, jotka on palautettu alkuperäiseen käyttöönsä neuvostoajan lopulla tai sen jälkeen. Taivaannaulan hallituksen puheenjohtaja piti tilaisuudessa puheen ja lisäksi osallistuimme sunnuntaina hiidessä järjestettyyn toimitukseen. Tässä Mirkan puhe sekä kuvia viikonlopulta.
Puhe juhlatilaisudessa 7.6.2014
Hyvät ystävät ja hiisien suojelijat,
Kiitos tästä kunniasta olla paikalla juhlistamassa Tammealusen hiiden 25-vuotista uutta taivalta.
Taivaannaula yhdistyksenä onnittelee hyvästä ja arvokkaasta työstä kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat olleet vuosien varrella mukana suojelemassa tätä pyhää paikkaa ja elvyttämässä siihen liittyviä perinteitä.
II
Kansojen alkuperäisuskonnoissa kautta maailman tietyt luonnonpaikat tunnistetaan erityisen pyhiksi ja merkittäviksi.
Muun muassa tämä ajattelutapa yhdistää myös uralilaisia kansoja. Toivommekin, että tulevaisuudessa saamme vielä enemmän yhdistettyä voimiamme ja toimittua yhdessä.
Yhdessä meillä on vahvempi ääni ja samalla voimme oppia toisiltamme ja saada uusia näkökulmia myös omaan perinteeseemme ja pyhiin paikkoihimme.
III
Tuntuu siltä, että virolaiset tuntevat hiitensä hyvin. Suomalaisille sen sijaan tulee joskus yllätyksenä, että meidänkin luonnossamme on pyhiä paikkoja.
Tämä siksi että aikoinaan vanhojen tapojen jatkaminen hiidessä oli laitonta, ja siksi perinteistä vaiettiin. Hiidestä tuli kansan keskuudessa negatiivinen sana – ihmistä voitiin kehottaa “painumaan hiiteen”. Paljon tietoa hiisistä onkin kadonnut ja unohtunut.
Kuitenkin suomalainen historiantutkija ja akateemikko Matti Klinge on kertonut tavanneensa Hämeessä vielä 1970-luvulla vanhoja ihmisiä, jotka olivat nuoruudessaan osallistuneet toimituksiin hiisissä, mutta eivät halunneet puhua niistä.
IV
Suomen hiidet ovat pyhiä lehtoja sekä kylän tai suvun hautakalmistoja, mutta arvellaan myös, että jotkut metsästysreittien varrella olevat hiisi-nimiset paikat ovat saattaneet olla rajamerkkejä.
Suomalaiset hiidet ovat todennäköisesti sijainneet kylien yhteisessä omistuksessa olleella maalla. Tällainen paikka oli esimerkiksi Lempäälän Hyssynvuori – nimi viittaa todennäköisesti hiiteen.
Paikallinen perinteentuntija kertoi Taivaannaulan retkellä huhtikuussa, että perimätieto vuoren pyhyydestä olisi elänyt paikallisten keskuudessa vielä 1880-luvulla. Hyssynvuori oli yhteismaata vaikka kaikki muu maa oli jo pitkään ollut talojen omistuksessa.
Aikojen saatossa pyhät lehdot hävitettiin mutta puut ja kivet ja lähteet säilyivät pitkään. Monet yksittäiset suomalaiset uhripuut ovatkin siis saattaneet olla entisaikaan kokonaisia hiisiä ja lehtoja.
V
1600-1700-luvuilla kirkko hyökkäsi erityisen voimakkaasti vanhoja tapoja vastaan. Samalla tuhottiin paljon pyhiä paikkoja.
Arkistoissa on säilynyt eräs kirje, joka on lähetetty maaherralle Kerimäellä 28. maaliskuuta 1748. Kirjeessä kirkko pyysi kruunua hävittämään epäilyttävät uhripaikat, puut ja puistot.
Vuonna 2013 Taivaannaula teki tästä samasta päivästä Hiisien päivän, jolla käännämme tämän huonon hetken merkityksen päälaelleen.
Luterinen kirkko pyrki tuhoamaan hiidet, mutta ortodoksinen kirkko suvaitsi Suomessa etnisiä tapoja ja pyhiä paikkoja luterilaisia jokseenkin paremmin. Ortodoksiset papit saattoivat mennä mukaan lehtoihin ja tehdä toimituksista ikään kuin virallisesti ortodoksisia.
Tavat kuitenkin elivät pitkään. Tietojen mukaan vielä 1950-luvulla on puille viety uhrilahjoja, mutta ei juurikaan sen jälkeen. Tavat unohtuivat 1950-luvun aikana, kun vanhat ihmiset kuolivat, nuoremmat muuttivat kaupunkeihin ja perinteiset kyläyhteisöt hajosivat. Vasta siis kaupungistuminen pysäytti perinteiden välittymisen.
VI
Pyhien luonnonpaikkojen sekä rahvaan kulttuuriperinnön suojelemisen näkökulmasta Suomen tilanteessa on sekä hyvää että huonoa.
Huonoa on se, että poliittisella tasolla arvostusta ei juuri näytä olevan. Esimerkiksi Museoviraston jo ennestään pieniä määrärahoja leikataan jatkuvasti. Nämäkin rahat tuntuvat menevän ensisijaisesti aineelliseen kulttuuriperintöön, kuten kartanoiden ylläpitoon.
Suomalaisten hiisin suurin uhka on nähdäkseni tällä hetkellä tiedon puute. Paikoista ei tiedetä, joten ne uhkaavat jäädä rakennusten alle tai niissä tehdään hakkuita.
Mutta on myös hyviä uutisia. Vaikka viralliset resurssit heikkenevät, tavallisten ihmisten kiinnostus kasvaa. Suomalaiset tuntuvat olevan valtavan kiinnostuneita hiisistä ja yleisemminkin rahvaan perinteistä.
VII
Kun Taivaannaula aloitti suomalaisia hiisiä kartoittavan Hiisi-hankkeen Hiisien päivänä 2013, verkkosivustomme kaatui kävijämäärän alle. Tiedotteemme asiasta tavoitti verkossa yli 50 000 suomalaista.
Hiidet tuntuvat olevan sekä tavallisia ihmisiä että toimittajia kiinnostava aihe. Kuluneen vuoden aikana olemme antaneet useita haastatteluita, joissa on puhuttu hiisistä tai sivuttu hiisiä.
Toimittajat ja muut ihmiset kyselevät meiltä usein kysymyksiä, kuten mikä on hiisi? Miten siellä käyttäydytään? Miltä tuntuu olla hiidessä?
Kukaan Taivaannaulan jäsen ei ole oppinut näitä asioita lapsuudenkodissaan. Kaikki me opimmekin jatkuvasti uutta.
Tämä onkin meille jälleen kerran vierailumme arvokkainta antia. Opimme sitä luonnollista ja luontevaa tapaa kohdata pyhä luonnossa samaan tapaan kuin lukemattomat sukupolvet ennen meitä.
Kiitos vielä kerran kaikille hiisien ystäville.
Puhetta pitämässä. Maavallan Kaja oli mukana tulkkaamassa.
Tilaisuudessa väkeä viihdyttivät paikalliset pelimannit. Musiikista saatiin nauttia myös viikonlopun aikana järjestetyissä tansseissa.
Setukaisten edustaja toi terveiset Setumaalta laulamalla. Setukaiset tunnetaankin hyvin säilyneestä runonlauluperinteestä.
Sisäänkäynti hiiden ”eteiseen”. Oviaukon laudassa on suojaavia symboleita ja paikkaa tervehditään mennen tullen koputtamalla lautaan kolmasti.
Tammealusen hiiden vanha tammi. Tammen vieressä olevaan puuttomaan rinteeseen istutettiin 25 vuotta sitten kymmeniä tammia. Silloin puut istutettiin vielä suoraan maahan, mutta sittemmin Maavallan Koda on siirtynyt käyttämään toisenlaisia menetelmiä hiisiä luonnontilaan palautettaessa. Nykyisin puun siemenet vain peitellään kevyesti maahan ja luonto saa päättää kasvaako paikalle puu vai ei.
Keinuminen kuuluu Pohjois-Virossa suvistepyhän eli helluntain perinteisiin. Keinuminen tuo mielelle tasapainoa sekä hyvää terveyttä. Kiikkuessa on laulettu erityisiä keinulauluja.
Toinen Pohjois-Viron suvistepyhän perinne on munien värjääminen. Tässä kuvassa keitetään puuroa hiiden toimitusta varten, mutta tapahtumassa keitettiin myös munia värjäävien koivunlehtien kanssa. Myöhemmin järjestettiin leikki, jossa munia kieritetään alamäkeen puista kourua pitkin. Kukin osallistuja saa kierittää yhden munan kerrallaan. Rinteessä on valmiina sikinsokin muutamia munia ja kukin kierittäjä saa itselleen ne munat joihin hänen munansa osuu. Jos osumia ei tule, kisaaja menettää kierittämänsä munan. Leikkiä jatketaan kunnes jäljellä on enää yksi kilpailija.
Lisää kuvia tapahtumasta löytyy Facebookista.
Katso Viron yleisradion uutinen tapahtumasta tästä linkistä.