Ilmojen voimat, tuulet ja sateet ovat olleet kautta aikain tärkeitä ihmisille. Säännölliset sateet ovat tehneet pellot hedelmällisiksi ja turvanneet elämän jatkumisen. Merimiehet ja metsästäjät ovat tehneet yhteistyötä tuulen voimien kanssa. Pelätyin luonnonvoima Suomessa ja muuallakin on ollut raivoava ukkonen: vielä 1800-luvulla esimerkiksi saamelaiset eivät koskaan lausuneet ukkosenjumalan nimeä ukonilmalla.

Suomalaisessa kansanperinteessä ukkonen on otollista aikaa henkisiä kykyjä määrittävän luontosielun vahvistamiselle. Tapana oli esimerkiksi kaivaa multaa vasemman jalan alta ja kaataa sitä päähän loitsusanoja lukien tai sytyttää ukkosen iskemistä puista kitkavalkea ihmisluonnon karaisemiseksi.

Ukonilmalla satanutta vettä käytettiin parannustarkoituksiin. Erään tiedon mukaan kivien kuoppiin satanut vesi auttoi poistamaan känsät. Luteita ja muita syöpäläisiä häädettiin taloista pirskottamalla huoneissa kevään ensimmäisen ukonilman vettä.

Kansanuskossa ensimmäisellä ja viimeisellä – aloittavalla ja päättävällä – on erityinen merkitys. Kevään ensimmäisen ukkosen ajateltiin olevan ukonilmoista väkevin. Silloin muun muassa otettiin maasta »Ukon multia», joita käytettiin suojaavissa taioissa. Mullan uskottiin esimerkiksi helpottavan synnytystä.

Ukkosen suojaavaan voimaan uskottiin muissakin elämänvaiheissa. Kolmena vuotena maasta otetut kevään ensimmäisen ukkosen mullat pantiin pussiin, jonka puhemies asetti häissä morsiamen ja sulhasen kaulaan suojelusta varten. Samalla puhemies ilmoitti, että se, joka rikkoo pariskunnan, rikkoo myös ukkosta vastaan.

Kansanuskomuksen mukaan lähteestä noussut paljasrintainen neito houkuttelee salamaa iskemään ja aiheuttaa metsäpaloja. Salamoinnin ajateltiin olevat seurausta ukkosen ja neidon yhdynnästä. Tällaisen palon sammutukseen tuli käyttää rintamaitoa, koska naisen rintoihin kertyvä maito ja salaman iskemä tulipalo ovat molemmat seurausta yhdynnästä, ja niillä on uskottiin olevan myyttinen yhteys.