Unien ennustuskykyyn kuuluisa karhunkaataja Martti Kitunen (1747-1833) uskoi järkkymättömästi. Jos hänelle unessa tarjottiin kultapikarista viinaa, se oli hyvä merkki tulevalle karhunajolle. Mutta jos tarjottiin tupakkaa, se merkitsi epäonnea. Eräistä kertomuksista ilmenee, että hänellä uskottiin olevan – ja hän itsekin käsitti asian niin – eräänlainen ajatuksenyhteys karhun kanssa, mikä näkyi mm. Siinä, että hän yliluonnollisella tavalla sai tietoonsa, milloin karhu oli läheisyydessä tai oli saapunut esim. kaskimaahan pahantekoon.

Aikalaistensa tavoin hän käytti eräitä metsästystaikoja. Antti-poikaansa hän kasvatti karhunkaatajaksi siten, että pani tämän jo poikasena kantamaan kontissa kaadetun karhun päätä. Karhusta hän käytti metsällä peitenimiä, kuten »iso mettä» ja »kouko», sillä oikean nimen lausuminen käsitettiin vaaralliseksi. Kaadettua karhua hänen oli tapana kätellä ja sanoa samalla: »Terveeks, hyvä mettä!»

Perimätieto kertoo Kitusen »uhrikuusesta», jonka juurelta on löydetty mm. karhun hampaita. Sellaisiin kuusiin vietiin muinoin näillä main karhunpeijaisten ja niihin kuuluneiden kunnialaukausten jälkeen karhun pääkallo. Seremoniallisista karhunpeijaisista, joita vielä Kitusen aikana pidettiin Ylä-Satakunnassa, ei tosin ole mainintoja Kitusesta kertovissa muistiinpanossa. Jonkin ryypyn, mutta kohtuudella nautittuna, hänen sanotaan ottaneen kumppaniensa kanssa onnistuneen ajon jälkeen.

Lyhenneltynä teoksesta Suomen talonpoika (1952).