Kansanrunouden loitsuissa ja rukouksissa toivotaan usein »rauhaa ja terveyttä». Rauhalla onkin ollut kansankulttuurissa erityinen ja tärkeä merkitys. Rauha on rikkomaton sovinnon ja ystävyyden tila. Se edellyttää itsehillintää, rauhallista käytöstä ja toisia kunnioittavaa asennetta. Luonteeltaan rauha on saattanut olla ajallista, paikallista tai molempia. Joulun ajaksi julistetaan Turussa edelleen joulurauha. Joidenkin perinnetapojen mukaan metsä kuuluu joulurauhan piiriin, eikä puita saa rauhan vallitessa »rikkoa». On puhuttu myös esimerkiksi kekrirauhasta.

Pyhillä luonnonpaikoilla on vallinnut rauha, eikä pyhän metsän puista saanut taittaa oksaakaan. Kirkkoa suojeli kirkkorauha ja kalmistossa vallitsi hautarauha, joka kertoo kuolleiden kunnioituksesta. Satoja ja maanviljelystä suojasi vuorostaan peltorauha. Käräjille julistettiin käräjärauha, joka koski paitsi käräjäpaikkaa myös sinne johtavaa tietä. Myös kotirauhalla on vanhat juuret. »Oma koti, oma linna», sanottiin. Ristiriitoja selvitettiinkin mieluummin ulkosalla kuin sisällä kodin rauhassa. Kylpyrauha vuorostaa edellytti, että saunassa ja kylpytiellä käyttäydyttiin kunnioittavasti ja vältettiin saunanhaltijaa loukkaavaa käytöstä.

Ihmisen keskeisin rauhanyhteisö oli hänen sukunsa. Suvun jäsenten kesken tuli vallita luottamus, rauha ja sopu. Suku suojeli heikompia jäseniään sekä heidän omaisuuttaan ulkopuolisia uhkia ja vaatimuksia vastaan. Rauhan ja sovun piiri voitiin ulottaa jopa toisiin lajeihin. Keväällä karhua pyydettiin tekemään sovinto ihmisten kanssa kesän ajaksi ja laittamaan kämmenet korviinsa jotta se ei kuulisi kotieläinten kelloja. Karhu saisi kulkea metsälaitumilla, mutta sen tulisi olla kajoamatta karjaan. Jos karhu tästä huolimatta kävi karjan kimppuun, katsottiin sen syyllistyneen rauhanvalan rikkomiseen.

Kuva: »Sanottiin, että metsään ei saanut joulun aikana mennä puita hakkaamaan. Metsällä tuli olla joulurauha.» Perimätieto Ruovedeltä.