Heinäkuun 26.-28. päivä järjestettiin taas kerran pitkästä aikaa suomalais-virolainen
kesäleiri. Tänä vuonna jatkettiin siitä, mihin kolme vuotta sitten jäätiin, joten Maavallan
koda isännöi kesäleirin suurleirinsä yhteydessä Etelä-Virossa, Mulgimaan Sammasten
kylässä. Nyt rajoitusten väistyttyä on ilmennyt monelle suomalaiselle, että passi on ehtinyt
mennä tässä välissä vanhaksi, mutta tästäkin huolimatta suomalaisia pääsi jälleen
osallistumaan leirille. Leiriin osallistui paljon virolaisia lapsiperheitä ja aikuisia. Monen
sukupolven yhdessäolo antoi paitsi eloisan sävyn leiriin, myös rohkaisevan toiveikkaan
tunteen perinteisen uskonnon pysyvyydestä.


Suomesta saapuneet olivat lähteneet jo leiriä edeltävänä päivänä matkaan. Leirin
ensimmäinen päivä olikin varattu osallistujien saapumiseen ja leirin pystyttämiseen.
Maatilalla oli paljon tilaa sekä ruokailu- että makuuteltoille. Epävakaa sää ei haitannut
tunnelmaa, kokeneet ulkonayöpyjät olivat osanneet varautua sateeseenkin. Jo
ensimmäisenä iltana oli kuitenkin savusaunakin lämmitetty, mikä virkisti mukavasti.
Maavallan kodan maavägine Kalle Eller alusti illan kertomalla kyseisestä savusaunasta,
mikä rakennettiin vuonna 1985 ensimmäiseksi Maavallan kodan savusaunaksi. Keskustelu
sivusi myös savusaunaan liittyviä tapoja, sekä aikanaan Pohjois-Amerikasta tulleiden
alkuperäisasukasvieraiden kokemuksia ja tuntemuksia käynnistään virolaisessa
savusaunassa, sekä miten se eroaa perinteisestä hikimajasta.


Keskiviikkona heräiltiin hiljakselleen aamiaiselle ja päivän ohjelma alkoi aamupäivän
retkellä Viljandin eteläpuolelle, Paistun kihlakunnassa sijaitsevalle Siniallikalle
(Sinilähteelle). Annoimme anteja lähteelle ja hiljennyimme hetkeksi tervehtimään pyhää
luonnonpaikkaa. Matkalla takaisin kävimme vielä ihastelemassa alueen linnavuorta.


Iltapäivän ohjelmaan kuului suomalais-virolaisten kesäleirien vakionumero, eli talkoot.
Tällä kertaa oli ohjelmassa rappusten rakentaminen isännän saunalta lammen laiturille
mäenrinteeseen. Talkoisiin osallistui monta osaavaa kättä ja yhteinen ratkaisu rappusten
rakentamiseen saavutettiin sujuvasti, lopullisen muodon hioutuessa onnistuneeksi
iltapäiväpuhteeksi. Rappuset nimittäin saatiin saman päivän aikana valmiiksi, juuri ennen
illan luentoa.


Illalla leiri jatkui tapahtumapaikkaan nähden erittäin tarkoituksenmukaisella aiheella,
nimittäin mulgin kielellä ja kulttuurilla. Mulgin kulttuurin instituutista tuli Kristi Ilves
puhumaan tästä eteläviron kielestä ja alueen historiasta ja perinteistä. Ilves on tehnyt
pitkän uran mulgin kielen parissa ja hänen panoksensa mulgin kielen säilymiseen ja
jatkumiseen on ollut korvaamaton, mikä tuli luennon aikana ilmi jo kaikesta siitä painetusta
mulginkielisestä kirjallisuudesta, mitä mulgin kulttuurin instituutti on julkaissut. Päivän
päätti taas saunominen ja uusien rappusten kokeileminen. Hyvin toimivat!


Leirin viimeisenä päivänä osa jatkoi jo muualle, ketkä kotiin, ketkä Viljandi folkille. Osa
leiriläisistä kuitenkin matkasi lähelle Latvian rajaa Lillin luontotalolle, missä emäntä Ly
Laanemets esitteli meille pellavanviljelyä ja siihen liittyviä toimenpiteitä ja tapoja. Aihe oli
jälleen leirin teemaan sopiva, sillä Mulginmaa rikastui 1800-luvun keskellä juuri
pellavanviljelyllä. Saimme myös itse kokeilla loukuttamista tutustuessamme
pellavanvalmistuksen saloihin. Varsinainen ohjelma päättyi miellyttävän vierailun jälkeen
lounaaseen leiripaikalla, missä sitten pakkailimme tavaramme ja lähdimme takaisin arkeen
teillemme, kokemusta rikkaampina ja sen muistelemisesta haikeina.

Kesäleiri oli juuri sopivan pituinen, sekä kokonaisuudessaan että ohjelman puolesta. Aikaa
riitti hyvin kaikkeen, mikä on perinteisesti kuulunut kesäleiriin: kävimme pyhällä
luonnonpaikalla, keskustelimme perinteisiin liittyvistä aiheista ja teimme talkootöitä. Aikaa
riitti kuitenkin myös ihan vain kuulumisten vaihteluun, mitä riitti näin parin vuoden
hiljaiselon jälkeen. Kuten hyvien ystävien kanssa yleisesti, ei tälläkään kertaa kuitenkaan
tuntunut siltä, että olisi mennyt monta vuotta välissä, vaan jatkoimme siitä, mihin jäimme
viime kerralla. Leirin lämmin ja sydämellinen tunnelma oli elähdyttävä ja piristävä,
varsinkin pitkän tauon jälkeen. Ensi vuonna leireilläänkin sitten Suomessa!