Karhukankaan uni
Kuuluisa Hätämaan tietäjä eli Juho Luomajoki oli äidin puolelta Haapaveden Karhukankaan Koskelan sukua. Suvussa on sukupolvien ajan kerrottu 1400-luvulla tapahtuneesta unennäöstä jonka tuloksena syntyi Karhukangas. Karhukangas antoi nimen Karhukankaan kylälle. Toinen...
Vanhan kansan muovi – Tuohi kansanperinteessä
Tuohi – entisajan muovi – on joustava, kestävä, kevyt, monikäyttöinen ja kauniin valkea tai kellertävä materiaali, josta voi valmistaa vaikka minkälaisia tarve- ja koriste-esineitä.
Mikä karhunpäivä?
Viime vuosina Suomessa on useissa eri yhteyksissä puhuttu muinaissuomalaisten viettämästä karhunpäivästä, joka ajoittuu heinäkuun 13. päivän tienoille. Päivän saama huomio näkyy siinäkin, että Taivaannaulalta kysellään toisinaan päivään liittyvistä tavoista ja...
Revontulet, Pohjolan portit
»Portit Pohjolan näkyvät, Paistavat pahat veräjät, Kannet kirjo kiimottavat» Kansanrunoissa myyttiseen Pohjolaan saapuva tunnistaa määränpäänsä läheisyyden paisteesta ja kuumotuksesta. Puhutaan »Pohjolan porteista», joilla tarkoitetaan pohjoisella taivaalla loistavaa...