Kalman väki
Kalma merkitsee kuolemaa, ruumista tai hautaa, joskus vahingollista voimaa, kuoleman aiheuttajaa. Kalman saattoi saada vainajille kuuluneista tai heidän yhteydessään olleista esineistä tai vedestä jolla vainaja oli pesty. Kalma saattoi tarttua kalmistoista,...
Pihapuut
Pihamaan haltijapuulla uskottiin olevan kohtalonyhteys talonväen vaiheisiin ja onneen. Tämä osoittaa puun merkityksen yhteisön jatkuvuuden vertauskuvana. Eero Salmelainen on kuvannut erästä tällaista tapausta kansankertomuksiin perustuvassa artikkelissaan vuodelta...
Martti Kitusen uskonto
Unien ennustuskykyyn kuuluisa karhunkaataja Martti Kitunen (1747-1833) uskoi järkkymättömästi. Jos hänelle unessa tarjottiin kultapikarista viinaa, se oli hyvä merkki tulevalle karhunajolle. Mutta jos tarjottiin tupakkaa, se merkitsi epäonnea. Eräistä kertomuksista...
Karhukankaan uni
Kuuluisa Hätämaan tietäjä eli Juho Luomajoki oli äidin puolelta Haapaveden Karhukankaan Koskelan sukua. Suvussa on sukupolvien ajan kerrottu 1400-luvulla tapahtuneesta unennäöstä jonka tuloksena syntyi Karhukangas. Karhukangas antoi nimen Karhukankaan kylälle. Toinen...
Osallahan mies elävi – Talonpoikaisesta ihmiskäsityksestä
Luonto määräsi entisaikojen ihmisille elämän ankarat reunaehdot ja hengissäpysymisen rajat. Päämääränä oli selviytyminen, elämän jatkuminen, joka edellytti tasapainoa ihmisen luonnon välillä. Vuorovaikutus pohjoisen luonnon kanssa oli lähtökohta, josta nousivat...
Nuuttipukkeja Kuralan kylämäellä
»Muni muni muikkaa, kerjäläiskeikkaa! Hyvä talo antaa, paha talo kantaa!» Nuuttipukit kävivät tänään Kuralan kylämäessä päättämässä sydäntalven juhlakauden ja pistämässä tynnyriin tapin....
Taivaannaula – Pyhyyttä luonnosta, voimaa perinteistä
Jo vuosikymmenen ajan Taivaannaula ry:n tehtävänä on ollut pitkäikäisen perinnekulttuurin ja henkisen perinteen säilyttäminen ja elävänä pitäminen. Valtteri Repo kulki Taivaannaulan ihmisten matkassa syksyllä 2016. Tähän videoon on taltioitu yhteisön tunnelmia ja toimintaa noilta kuukausilta.
Joulun tavoista Helsingin Sanomissa
Taivaannaulan aktiivin John Björkmanin pitkä haaastattelu jouluperinteistä on julkaistu tänään Helsingin Sanomien verkkoversiossa. Nykyihmisen näkökulmasta yliluonnollisilta tuntuviin olentoihin ja jopa tuonpuoleiseen oltiin yhteydessä monin tavoin, mutta erityisesti...