Eskon päivä

Eskon eli Eskelin päivä (12.6.) on ollut perinteinen nauriin- ja hampunkylvöpäivä. Sanottiin, että »Eskelin päivänä kylvetty nauris on kaikkein onnellisin». Päivä päätti myös ohrankylvöajan. Pelloille odotettiin Eskon päiväksi »Eskon tähkiä», juhannukseen mennessä jyviä ja Ollin päiväksi (29. heinäkuuta) uutisviljaa. Lapissa sääskien sanottiin aloittavan hyökkäyksensä Eskon päivästä alkaen, etelämpänä Esko tuo viheliäiset paarmat.

Hamppu on ollut Suomessa vanha viljelykasvi, joka on aikanaan yhdessä pellavan kanssa syrjäyttänyt vielä vanhemman kuitukasvin eli nokkosen. Hamppua kylvettiin Eskon päivänä ensisijaisesti Pohjanmaalla. Siellä hamppu sanoo: »Kylvä minut Eskelin päivänä ja ota ylös Perttuna (24. elokuuta), niin minusta tulee vahvaa». Eskon päivään mennessä rikkaruohot ovat jo itäneet, joten tällöin äestetty pelto pysyy pitkään puhtaana.

Entisaikaan suosittuja ruokakasveja olivat kaali, nauris, lanttu ja herne. Perunasta tuli näiden kilpailija vasta 1800-luvulla. Naurista on tiettävästi kasvatettu ravinnoksi Suomen alueella jo arviolta 4500 vuotta sitten. Vanhin Suomessa viljelty kanta on ollut »kaskinauris» eli »huhtanauris».

Naurista ja mahdollisesti muitakin hyötykasveja suojelevaa ja niiden kasvua edistävää haltijaa kutsuttiin nimellä »Äkräs». Joissakin lähteissä Äkrään mainitaan suojelevan papuja, papuja, herneitä, kaalia, liinaa ja hamppua. Vienan Karjalassa ja Aunuksessa »Pyhä Äkrässie» on taas nimenomaan nauriin suojelija, jolta pyydettiin kylvettäessä mahdollisimman suuria nauriita. Uskottiin että kaksiosaiset nauriit olivat erityisen pyhiä tälle haltijalle.

Nauriita on valmistettu ruoaksi muun muassa kypsyttämällä niitä kuumien kivien kanssa naurishaudassa tai -kiukaassa. Kuumennetut kivet nostettiin nuotiosta kuoppaan naurispihdeillä. Nauriiden ja muiden juureksien paistamiseen käytetty kivinen kiuas on nähtävillä esimerkiksi Laatokan rannalla sijaitsevan Lumivaaran Kesvalahden Ukonmäen rinteessä. Ukonmäki on ollut vanhastaan pyhä paikka ja toiminut vielä ennen sotia nuorison kokoontumispaikkana.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.