Nuutinpäivä

Nuutinpäivä (13.1.) päätti lopullisesti joulun juhlakauden. Viikkojen ajan oli nautittu ruuasta ja juomasta sekä muistettu vierailevia vainajia ja haltijoita. Pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka perästä voitiin kantaa rukit takaisin pirttiin ja aloittaa muutkin arkiset työt.

Kansanperinteessä Nuutti on tarkoittanut loppiaisen jälkeistä päivää, tammikuun seitsemättä. Päivä siirrettiin kalenterissa nykyiselle paikalleen tammikuun 13. päiväksi vasta 1700-luvun alussa. Monet joulun loppumiseen liittyvät Nuutin tavat ja sananparret kuuluvat oikeastaan loppiaisen jälkeiseen päivään.

Nuuttipukkiperinne on jatkunut Suomessa elävänä viime sotiin asti. Hiiva- eli nuuttipukkien kulkueen ytimen muodostivat kummallisesti pukeutuneet miehet tai naiset. Pukeilla oli päässään pukin tai lampaan nahka, kasvot oli peitetty nahalla tai tuohisella naamarilla taikka noettu mustaksi. Leuassa roikkui pitkä parta. Takkina pukilla saattoi olla nurinpäin käännetty nahka tai olkipalmikoista valmistettu takki. Joillakin oli kädessään seiväs, jonka päässä oli märkä vihta ihmisten huitomista varten.

Nuuttipukit kulkivat talostaan taloon, lauloivat tervehdyssanat ja kyselivät: »Onko hiivoja jälellä?» Talonväen kuului kestitä pukkeja sahdilla ja ruoalla. Jos sahti oli lopussa, pukit veivät oluttynnyreistä tapit ja lauloivat pilkkalauluja. Pohjois-Suomessa huonoihin taloihin kannettiin myös kantoja sisälle. Jos kestitystä kuitenkin saatiin, pukit kiittivät ja lauloivat. Talonväki vastasi pukeille omalla laulullaan.

Talosta toiseen kulkevaan joukkioon liittyi mukaan ihmisiä matkan varrelta. Kulkue merkitsi kunkin talon oveen tai peräseinään tiedon siitä, että talo oli maksanut “veronsa”. Jos kestitys oli ollut runsasta, piirrettiin seinään niin monta haarikan kuvaa kuin talossa oli tarjottu. Piirros sai olla koko talven paikallaan todistamassa talon vaurautta ja vieraanvaraisuutta.

Pukkien keräämät ruuat ja juomat saatettiin koota yhteen taloon, joka oli valittu järjestämään joulukauden viimeiset leikit ja tanssit. Kylän väki saapui sinne iltasella yhdessä syömään, juomaan ja näin hyvästelemään joulun ajan. Pidoissa soitettiin, tanssittiin ja meluttiin. Juhlan päätteeksi kannettiin jouluiset oljet ulos talosta.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.