Kekriperinteet heräävät eloon

Yli viisikymmentä suomalaista kokoontui lokakuun viimeisenä viikonloppuna Kariniemen leirikeskukseen Valkeakoskelle. Eri-ikäiset, erilaisista taustoista ja eri puolilta Suomea tulevat ihmiset olivat tulleet paikalle viettämään perinteistä vanhan kansan kekrijuhlaa.

Kekri on ollut vanhastaan satovuoden päätös, suvun vainajien muistojuhla ja uuden vuoden ensimmäinen päivä. Vanhalle kansalle kekri oli vuoden suurin merkkipäivä, jolloin oli syytä juhlimiseen. Kekrinä iloittiin perhepiirissä satokauden antimista. Sadonkorjuun juhliminen liittyy symbolisesti myös kuolemaan vuodenkierrossa ja ihmisen elämässä. Juhlan aikaan kunnioitettiinkin vierailulle saapuvia edesmenneitä sukupolvia.

Sittemmin monet kekrin tavat ovat siirtäneet osaksi jouluperinteitä. Joulun merkitys on paisunut ja kekriperinteet ovat monin paikoin jääneet unholaan. Nyt kekri on tekemässä uutta paluuta. Perinteinen juhla joutuu kuitenkin kilpailemaan syksyn sadonkorjuu- ja vainajajuhlan paikasta populaarikulttuurin vyöryttämän amerikkalaisen Halloweenin kanssa.

Taivaannaula jatkaa vanhaa kotoperäistä luonnonuskoa

Kekrijuhlan järjestänyt Taivaannaula ry edistää suomalaisen luonnonuskoisen perinteen eli suomenuskon ja siihen perustuvan yhteisöllisen elämäntavan tuomista osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Kekri on toinen Taivaannaulan vuotuisjuhlista keväisen helajuhlan ohella.

Yhdistys järjestää myös retkiä kulttuurihistoriallisesti merkittäviin kohteisiin sekä Suomen luonnontilaisille pyhille paikoille. Tämän lisäksi Taivaannaula julkaisee suomalaiseen kansanperinteeseen perustuvaa kalenteria, laulukirjoja sekä kotoperäistä uskomusperinnettä käsitteleviä kirjoituksia.

Kekrijuhlan ensimmäisenä iltana isäntä, emäntä ja juhlanvanhin toivottavat kaikki tervetulleiksi. Tervehdysten ja iltaruokailun jälkeen keskusteltiin yhdessä kekristä ja laajemminkin syysjuhlien perinteistä. Keskustelu rönsyili välillä iloisesti niin suomalais-ugrilaiseen kielitieteeseen kuin joulupukkeihinkin.

Keskustelun jälkeen juhlaväki kulki kynttilöiden valaisemaa lumista polkua saunalle. Vuorossa oli saunan juhlasaunan pyhittäminen perinteisin menoin »rauhoa rakentamahan, terveyttä tekemähän». Saunassa puhdistaudutaan henkisesti ja ruumiillisesti juhlan aikaan. Virolaisen sananlaskun mukaan saunassa ollaan kuin hiidessä eli sauna on itämerensuomalaisille kansoille pyhä paikka.

Ukkosen iskemillä puilla lämmitetty sauna pyhitettiin katajansavulla ja lukemalla veden, tulen sanat. Taivaannaulan juhlissa jatketaan monia muitakin tämänkaltaisia vanhan kansan hengellisiä tapoja. Toimitukset on elävöitetty suomalais-karjalaisen perinnetiedon perusteella. Tarvittaessa kotimaisista tavoista ja uskomuksista koottuja tietoja on täydennetty tiedoilla suomensukuisten kansojen perinteistä.

Runonlaulua ja luonnonlääkintää

Seuraavana aamuna ohjelmassa oli aamiaisen jälkeen työpajoja. Työpajoissa perehdyttiin tällä kertaa erilaisiin kalevalamittaisiin kansanlauluihin sekä niiden melodioihin. Sekä tietenkin laulettiin paljon! Tutuiksi tulivat niin kissan syntyruno kuin eräs traagisen kaunis rakkauslaulukin. Samalla saatiin varmistus siitä, että tulevassa helassa on luvassa työpaja itse kalevalamitasta ja sen käytöstä.

Laulujen jälkeen syvennettiin kotimaisiin yrtteihin ja luonnonlääkintään. Yrttejä oli tuotu paikalle suuri määrä ihmisten hypisteltäviksi, haisteltaviksi ja maisteltavaksi. Suomalaiset ajattelevat usein itseään luonnonläheisenä kansana, mutta kuten useasti on todettu, harva meistä todellisuudessa tietää millaisia parantavia ja hyvinvointia edistäviä kasveja metsissämme kasvaa. Työpajassa kuultiin ihmisten tietoja yrttien käytöstä, ja keskustelu varmasti herätti muissakin ihmisissä halua perehtyä luonnonlääkintään myös jatkossa. Tätä tavoitetta helpottavat myös osallistujille jaetut laajat taustamateriaalit.

Antimia edesmenneille

Päivän mittaan koottiin salin parhaalle paikalle valkoisin pellavaliinoin koristeltu pöytä, johon ihmiset saivat tuoda tuonpuoleiseen siirtyneiden omaistensa valokuvia tai muita muistoesineitä. Tämä kaunis muistopöytä antoi kirjaimellisesti kasvot kekrinä muistettaville suvun omakuntaisille vainajille. Muistopöydän luona lausuttiin karjalainen vainajien rukous, jonka päätteeksi juhlaväki kulki yhtenä kulkueena lähistöllä sijaitsevalle vanhalle uhrikivelle antimia viemään.

Pyhiä kiviä on pidetty kulkuväylinä tuonpuoleisiin ja niille on viety antimena ensimmäiset viljat, ensimmäiset lehmien lypsämät maitotipat ja muut annit. On ajateltu, että vainajat tuovat onnen ihmisten elinpiiriin joten osakunnia kaikesta saavutetusta kuuluu heille. Kiville on viety antimia erityisesti kekrinä. Tässä kekrissä vainajille annettiin monenlaisia tarkasti valittuja antimia kuten leipää, maitoa, olutta, talkkunaa, viljantähkiä ja käsitöitä.

Kuokkavieraat ruokarauhaa häiritsemässä

Takaisin saliin palattuamme oli aika asettua notkuvan kekripöydän ääreen. Tapahtuman kokit olivat loihtineet maittavaa apetta muun muassa peuranlihasta, juureksista, sienistä ja härkäpavuista. Hyvässä hengessä sujunut juhlaruokailu koki kuitenkin yllättävän käänteen. Tupaan rymysi sekalainen seurue erikoisiin vaatteisiin pukeutuneita ja tuohinaamareilla kasvonsa peittäneitä kulkijoita. Köyripukit olivat saapuneet kerjuulle.

Isäntä ja emäntä yrittivät häätää kuokkavieraita, mutta eivät siinä onnistuneet. Pukit riehuivat ja käyttäytyivät siinä määrin uhkaavasti, että katsottiin parhaaksi myöntyä heidän vaatimukseensa saada laulaa. Pukit lauloivatkin muutaman laulun, hörppäsivät vähän väkijuomia kiitokseksi ja häipyivät paikalta häiritsemään muiden ihmisten kekri-iltaa. Mukaansa he kaappasivat muutaman naispuolisen juhlijan.

Ruokailun ja ruokalevon jälkeen päästiin jälleen saunomaan. Saunomista jatkuikin siihen asti kunnes kokoonnuttiin iltaisen tähtitaivaan alle köyritulen sytytykseen. Valkea sytytettiin perinteisin menetelmin tuluksilla ja tulen syntyä laulaen. Syntyrunossa tulikipuna isketään alkuajan pimeydessä meren yllä, josta se kirpoaa maahan ja lopulta ihmiskunnan käsiin. Tulta oli tällä kertaa sytyttämässä 52 ihmistä, mutta toimituksen jälkeisissä puheissa toivottiin, että juhlaan olisivat voineet osallistua kaikki juuristaan kiinnostuneet suomalaiset.

Haikein mutta onnellisin mielin kohti kotia

Seuraavana aamuna tunnelma oli jo haikea. Aamupalan ja siivousten jälkeen moni sanoi samaa: olisi täällä ollut pidempäänkin. Matkaan oli kuitenkin lähdettävä. Sitä ennen kuljettiin vielä uhrikivelle, jossa juhlanvanhin luki suojelevat sanat ihmisten turvaksi kotimatkalle. Suojelusta tarvittiinkin, sillä monilla oli edessä kotiinpaluu kesärenkailla jäisiä teitä pitkin. Halausten ja hyvästelyjen jälkeen ihmiset suuntasivat kukin taholleen. Onneksi kaikki selvisivät onnellisesti kotiin.

Juhlan jälkikiitokset lausuttiin tuttuun tapaan sähköpostilistalla. Juhlan järjestäjät toivoivat, että Taivaannaulan vuotuisjuhlien hieno kehitys jatkuisi ja että juhliin saadaan tulevaisuudessakin mukaan paljon erilaisia ihmisiä ympäri Suomen. Erään osallistujan sanoin: kun olemme yhdessä, meissä on voimaa.