Kaikkien aikojen ensimmäinen hiisienpäivä 28. maaliskuuta on omistettu suomalaisen etnisen luonnonuskonnon pyhien paikkojen tutuksi tekemiselle ja suojelulle. Taivaannaula käynnistää päivän kunniaksi monivuotisen Hiisi-projektin.
Kaikissa uskonnoissa on pyhiä paikkoja. Useimmissa uskonnoissa pyhät paikat ovat rakennuksia kuten temppeleitä ja kirkkoja. Suomalaisessa etnisessä uskonnossa maailman pyhyys on kuitenkin koettu luonnontilaisissa paikoissa. Perinteemme tuntee niin pyhiä kiviä, puita, mäkiä kuin vesistöjä. Pyhät paikat ovat sijainneet niin yhteisöjen pihapiirissä kuin syvällä metsässäkin.
Muinaisessa Suomessa ja Virossa pyhiä paikkoja on kutsuttu hiisiksi. Pyhillä paikoilla on rukoiltu, uhrattu ja parannettu. Hiisi oli erotettu ihmisten maailmasta, se oli pyhää aluetta. Pyhiä kiviä, puita ja lähteitä on pidetty väylänä tuonpuoleiseen ja niille on viety antimena ensimmäiset viljat, ensimmäiset lehmien lypsämät maitotipat ja niin edelleen.
Puhdasoppisuus ei hävittänyt kaikkia pyhiä paikkoja
Toisin monesti luullaan, Suomesta ei tuhottu kaikkia alkuperäisen luonnonuskonnon pyhiä paikkoja keskiajalla. Suurimmat tuhot luterilainen kirkko teki vasta 1700-luvulla puhdasoppisuuden aikaan. Siinä missä ortodoksinen kirkko otti etnisen uskonnon palvontapaikat osaksi uskonnonharjoitusta, luterilaisen hakkasi lehdot maahan. Lehdot katosivat, mutta yksittäiset kivet, puut ja lähteet jäivät.
Säilyneet pyhät paikat olivat tärkeitä ihmisille. Niillä vierailtiin edelleen salaa, vaikka esivanhempien tapojen jatkaminen oli pitkään lain silmissä rangaistavaa. Kiville, puille ja lähteille uhraaminen jatkui läpi vuosisatojen ja siitä on tietoja vielä 1930-luvulta, jopa 1940-luvun puolelta.
Vanhojen tapojen jatkaminen oli vielä hyvinkin elinvoimaista esimerkiksi Pohjois-Karjalan Liperissä, kun seudulla tehtiin piispantarkastus loppuvuodesta 1746. Piispa ei ollut tyytyväinen saamiinsa tietoihin kansan tavoista, sillä joulukuussa hän antoi päätöksen tunnettujen uhripaikkojen sekä talojen luona ja pelloilla kasvavien puiden hävittämisestä.
Päätöksen täytöönpanosta ei ole tietoa, mutta reilu vuosi myöhemmin 28. maaliskuuta 1748 maaherralle lähetettiin kirje, jossa kruunua vaadittiin tarttumaan toimeen ja viimeinkin hävittämään epäilyttävät uhripaikat, puut ja puistot. Tänään tulee kuluneeksi tasan 265 vuotta tuon arkistoissa säilyneen kirjeen kirjoittamisesta.
Suomalaiset etsivät juuriaan
Nyky-Suomessa säilyneitä hiisiä ei enää tuhota uskonnon takia. Periaatteessa paikat on suojeltu muinaismuistoina, mutta tästä huolimatta esimerkiksi uhrikivillä on vaarana tulla siirretyksi rakennushankkeiden alta.
Nyky-Suomessa monien ihmisten tiedot perinteisistä pyhistä paikoista ovat usein vähäisiä, vaikka paikka saattaa sijaita aivan omassa lähiympäristössä. Toisaalta monet suomalaiset kaipaavat lisää tietoa juuristaan ja suomalaisesta henkisestä perinteestä.
Tämän takia Taivaannaulan julistaakin maaliskuun 28. päivän vuotuiseksi hiisienpäiväksi. Päivä kannustaa ihmisiä etsimään tietoa luonnontilaisista pyhistä paikoista ja tutustumaan niihin sekä elvyttämään paikkoihin liittyviä perinteitä.
Päivän ajankohta on valittu tuon edellä mainitun kirjeen perusteella. Haluamme näin kääntää sen sanoman päälaelleen. Luonnontilaisten pyhien paikkojen hävittämisestä ja unohtamisesta voimme siirtyä niiden tunnustamiseen ja kunnioittamiseen osana juuriamme.
Hiisille on tärkeää antaa arvoa muinakin kuin ”kuolleina” muinaismuistoina – ne ovat eläviä kohteita, joissa jokainen suomalainen voi kokea pyhyyttä ja yhteyttä aikaisempiin sukupolviin.
Hiisi-projekti kokoaa tietoa pyhistä paikoista
Taivaannaula juhlistaa kaikkien aikojen ensimmäistä hiisienpäivää käynnistämällä Hiisi-projektin, jonka tarkoituksena on suomalaisten luonnontilaisten pyhien paikkojen kartoittaminen, kuvaaminen ja tiedon kokoaminen.
Projektin ja sen osana julkaistavan verkkoaineiston kautta ihmisillä on mahdollisuus tutustua paremmin oman lähialueensa hiisiin. Useamman vuoden kestävässä projektissa kerätään puihin, kiviin, lähteisiin, vuoriin ja muihin kansanperinteen tuntemiin pyhiin paikkoihin liittyvää tietoa, tutustutaan paikkoihin ja taltioidaan niiden nykytilaa valokuvien ja videoiden avulla.
Pyrimme luomaan myös yhteyksiä eri alojen toimijoihin ja paikallisiin perinteentuntijoihin, jotta hiisistä saataisiin koottua tietoa kiinnostuneiden ihmisten saataville.
”Hanke on jo käynnistetty ja etsimme tällä hetkellä lisää vapaaehtoisia mukaan. Ihmiset voivat osallistua esimerkiksi kuvaamalla kotiseutunsa pyhiä paikkoja ja kertomalla niihin liittyviä perinnetietoja. Käytämme hyödyksi myös olemassa olevia perinnearkistoja, joiden läpikahlaamisessa tarvitsemme apukäsiä”, hankkeen vetäjä Patrick O’Rourke toteaa.
Jos olet kiinnostunut olemaan mukana luonnontilaisia pyhiä paikkoja ja niiden nykytilaa kartoittavassa Hiisi-projektissa, laita viestiä osoitteeseen hiisi@taivaannaula.org.
Hyvää suomalaisten hiisienpäivää!
Katso tästä linkistä Annika Michelsonin esitys Suomen, Ruotsin, Viron ja Luoteis-Venäjän luonnontilaisista pyhistä paikoista.
Kiitos että lähdette tekemään projektianne ja toivottavasti etenee mukavasti.
Itse ja moni muu varmasti toivoo saavansa tietoa kulttuurista mikä meillä on ollut. Esimerkiksi Virossahan muinaiset pyhät paikat ovat näytävyys. Itsellä suomen paikoista ei mitään tietoa. Kuitenkin meillä oli kulttuuri ennen kristinuskoa ja uskontoa sekä tapoja joita pidän rikkautena.
Onnea matkaan
Kuinka tähän hiisi-projektiin voisi päästä mukaan? Yritin laittaa sähköpostia annettuun osoitteeseen, mutta se tuli bumerangina takaisin.
Hei,
Mukaan pääsee laittamalla viestiä osoitteeseen hiisi@taivaannaula.org. Osoite on toiminnassa, joten kokeiletko vielä uudestaan? Jos viesti tulee vieläkin takaisin, niin ilmoita ja selvitämme asian.
Anssi
5 Moos 4:28
…Ja unohdin tässä nyt varsinaisen pääasian, eli artikkelin kommentoinnin kokonaan 😀 Luulen, että luonnon pyhyyden ymmärtäminen asuu jokaisen sellaisen ihmisen sisässä luonnostaan, jotka ovat saaneet mahdollisuuden olla luontoon kosketuksissa edes pikkuisen. Kukapa ei lumoutuisi esimerkiksi luonto-ohjelmista? Vietin itse onnekkaasti koko lapsuuteni metsässä seikkaillen, kotomme kun sijaitsi aivan metsänreunassa. Mikään ei rauhoittanut ja saanut tuntemaan oloa niin onnelliseksi, kuin oman lempikuusen alle ”majaan” kömpiminen tai salaperäisellä juurakkokuopalla käynti. Teimme myös päiväkodistamme retkiä metsään, ja näillä ”luonnon oppitunneilla” on ollut suuri merkitys myöhempään luontosuhteeseeni ja kykyyni löytää mielensisäinen rauha stressaavina aikoina. Tutustuttakaa siis vanhemmat lapsenne ihmeessä luontoon, jos vain mahdollista!
Kiitos palautteesta, Valkojouhi.
Samanlaisia kokemuksia on ollut minullakin. Lapsuus kului pitkälti metsissä kuljeskellessa sekä luontokirjojen ja -dokumenttien parissa. Olin hyvin kiinnostunut alkuperäiskansojen uskomuksista ja luonnonläheisestä elämästä. Pidin sitä kuitenkin jonain mitä löytyy lähinnä toisilta mantereilta tai tuhansien vuosien takaa.
Kuitenkin vähän vanhempana olen oman suvun ja kotiseudun historian kautta sisäistänyt, että kokemus luonnon pyhyydestä löytyy myös hyvinkin läheltä omilta juuriltani. Tähän kokemukseen olen pyrkinyt perehtymään niin tämän sivun kuin Facebookin ja muidenkin kirjoitusten muodossa.
Käsitys luonnosta ja sen väkien pyhyydestä on kestänyt hämmästyttävän sitkeästi vuosisatoja kristinuskoa ja lopullisesti katkennut vasta teollistumisen ja kaupungistuminen myötä. Toivottavasti Hiisi-hanke palauttaa edes vähän kadonnutta tietämystä ja arvostusta luonnon pyhiä paikkoja kohtaan.
Mielenkiintoinen blogi! Omat juuremme ovat kiinnostaneet minua jo jonkin aikaa, ja näiltä sivuilta (kuten myös facebookista) saa tietää paljon mielenkiintoista faktaa, jotain mitä isovanhemmat tapaavat puhua mutta ei sitten jälkeenpäin itse enää muista 😉 Mielenkiintoista myös, kuinka luonnonläheinen ja auktoriteetti-pakoton oma muinainen uskomme vaikuttaa olleen. Luonnon kauneutta soisi tässä teollistuvassa maassa enemmän tarkasteltavan!
Minulla oli ammattilaisille tarkotettu kartta täältä Lpr:n länsialueelta josta löysin pari muinaismuistomerkkejä ja piruuttani etsin ja löysin molemmat. Ne olivat huolellisesti rakennettuja kivikasoja ja muistuttivat lähinnä hautoja. Mitat noin metri kertaa kaksi ja korkeus noin puolimetriä. Ikävä kyllä kartta on aikoja sitten hävinnyt. Arvoitukssellinen olo niistä tuli enkä tiedä kuinka ne löytysivä taas. Pitäisi nimittäin saada samanlainen kartta enkä tiedä onko se mahdollista? Häneltä jolta kartan sain ei ole nykyisin pääsyä ammattilaiskarttojen ääreen.
Liittyykö monilla paikkakunnilla esiintyvä nimi Pyhäjärvi tähän? Niitä on tietääkseni aika monta.
Hei Soili,
Kyllä, vanhoja pyhiä paikkoja voidaan nykypäivänäkin päätellä paikannimistön perusteella. Yli sataan suomalaiseen paikannimeen, enimmäkseen järvien nimiin liittyy pyhä-sana (esimerkiksi Pyhäjärvi, Pyhäjoki) toisin sanoen niitä pidettiin tabuina, niissä oli väkeä eli voimaa. Toisaalta kaikki tällaiset paikat eivät välttämättä olleet pyhiä niissä tapahtuneiden uskonnollisten toimitusten taikia, vaan esimerkiksi nautintalueiden ja heimorajojen merkitsijöinä. Toinen mahdollinen merkki paikan muinaisesta väkevyydestä ovat tietenkin hiisi-alkuiset paikannimet.
Olen kuullut myös tarinan, että Pyhä-alkuiset nimet olisi häveliäisyys-syistä muutettuja. Kun paikkojen nimiä lähdettiin kartoittamaan, niin piti kysyä paikallisilta järvien ym. nimiä. Monasti niillä ei ollut vakiintunutta nimeä tai tilan isäntä halusi jekuttaa ja kertoi nimeksi jotain rivoa. Tarinan mukaan näitä rivouksia ei viitsitty laittaa virallisiksi nimiksi ja siksi niille annettiin muita nimiä, kuten juuri Pyhäjärvi. Tällöin paikka siis oli tuskin pyhä koskaan ollutkaan.
Hienoa, että juuriamme paljastellaan Lönnrothin Kalevalan lisäksi!