Taivaannaula julkaisee kevättalven aikana kansatieteilijä Ildikó Lehtisen artikkeleita suomalais-ugrilaisten kansojen puvuista. Kirjoitussarjan ensimmäinen osa käsittelee inkeroisten ja vatjalaisten asuja.

Suomalais-ugrilaisten kansojen puvuista

Suomen kielisukulaisia asuu laajalla alueella Euroopassa ja lisäksi Uralvuoriston itäpuolella Siperiassa. Erilaiset historialliset vaiheet ja ympäristö ovat muokanneet näiden kansojen kulttuuriperintöä varsin toisistaan poikkeavaksi. Käsityöperinne ja kansanpuvut kertovat usein kansallisesta identiteetistä ja paljastavat lisäksi kantajan ikää, aviosäätyä ja jopa uskonnollista vakaumusta. Artikkeleissa tarkastelen kansanpukuja kansoittain Inkeristä aina Siperiaan asti. Kerron perinteisestä pukeutumisesta eli puvuista, joita käytettiin yleisesti 1800-luvulla, jolloin suomalaiset tutkijat ovat keränneet tietoa ja esineitä suomalais-ugrilaisilla alueilla. Viittaan kuitenkin myös nykyaikaan kertomalla kansanpukuja ja käsityötaitoa hyödyntävistä liikkeistä ja suunnittelijoista.

Inkeroisten ja vatjalaisten puvuista

Inkeri sijaitsee Suomenlahden ja Laatokan välissä. Sen pohjoisrajana pidetään Karjalan kannasta ja etelässä Stolbovan rauhan (1617) rajaa. Inkerin alkuperäisiä asukkaita olivat inkerikot ja vatjalaiset. Alueelle alkoi muuttaa suomalaisia 1600-luvulla, ja Pietarin läheisyys toi sinne yhä lisää venäläisiä. Inkerikot ja vatjalaiset sekä venäläiset ovat kuuluneet ortodoksiseen, suurin osa suomalaisista luterilaiseen kirkkoon. Vuonna 1861 säädetty maareformi mullisti talonpoikien sidonnaisuutta maahan ja kartanoon. Alueelle alkoi virrata entistä enemmän venäläistä väestöä. Ortodoksinen uskonto, venäjänkielinen koululaitos, ansiotyöt ulkopaikkakunnilla ja yleistyvät seka-avioliitot vaikuttivat oman kielen käyttöön ja  myös aineelliseen sekä henkiseen kulttuuriin.

Monikansallisessa Inkerissä kansanpuvut olivat pitkään, aina 1900-luvun alkukymmeniin saakka kansallisena ja paikallisena tunnusmerkkinä. Kansanpuvut kuitenkin muuttuvat ja niihin omaksutaan piirteitä eri aikakausilta, säädyiltä ja kansallisuuksilta. Eri kansallisuudet käyttivät yhä omia kansanpukujaan suomalaisten kerätessä alueelta kansanrunoja 1850-luvulla. Vatjalaisilla oli käytössä kolme erilaista vaatepartta, jotka edustivat eri aikakausia.

1700-luvulla naisen pukuun kuului hihaton pitkä paita ja helmastaan kirjontakoristeinen tunika. Naimimissa olevat naiset kietaisivat lisäksi vyötärölle sinisen avohameen ja tinalyötteisen nahkavyön. Vyöhön pujotettiin kirjontakoristeinen vyöliina ja selkäpuolelle kaatterit, jotka olivat helmin, pronssikierukkakoristein ja kaurikotiloin koristellut liinat. Nuoren tytön päässä oli helmikoristeinen patalakki, vaimolla taas valkoinen huntu.

Vatjalaistytön helmin ja tinanastoin koristeltu lakki. Suomen kansallismuseo.
Vatjalaistytön helmin ja tinanastoin koristeltu lakki. Suomen kansallismuseo.
Vyötärölle sidottiin ja nahkavyöhän pujotettiin erilaisia liinoja, joiden päät koristeltiin punaisella etupistokirjonnalla. Suomen kansallismuseo.
Vyötärölle sidottiin ja nahkavyöhän pujotettiin erilaisia liinoja, joiden päät koristeltiin punaisella etupistokirjonnalla. Suomen kansallismuseo.


1800-luvulla vatjalaiset ja inkeroiset pukeutuivat lähes samoin. Naiset kietaisivat vyötärölle hurstut-nimisen avohameen ja sen halkiota peittämään toiselle olalle ripustivat aanua-kietaisuhameen. Paitaan kudottiin ja päähineeseen ommeltiin ristejä ja hakaristejä. Kirjontakoristeinen sapano-päähine palautui keskiaikaiseen esikuvaan.


Vatjalaisnaisen hurstuthame Joenperältä. Suomen kansallismuseo.
Vatjalaisnaisen hurstuthame Joenperältä. Suomen kansallismuseo.
Vatjalainen vaimonpäähine, sapana. Suomen kansallismuseo.
Vatjalainen vaimonpäähine, sapana. Suomen kansallismuseo.
Vatjalaisnaisen pukuun kuului 1900-luvun alkupuolella helmastaan kirjontakoristeinen tunika. Suomen kansallismuseo
Vatjalaisnaisen pukuun kuului 1900-luvun alkupuolella helmastaan kirjontakoristeinen tunika. Suomen kansallismuseo

1900-luvun alkupuolella vatjalaiset ja inkeroiset uusivat kansanpukujaan hyväksymällä siihen alun perin venäläisiä pukukappaleita. Uuteen asuun kuului kirjontakoristeinen pitkä paita, sarafaanin-mallinen olkainhame valkeana (ummikko) tai siniseksi värjättynä (sinikke) ja hihallinen tunika. Tunikan suosittuja kirjontakuvioita olivat lintu, hevonen, elämänpuu ja ihminen. Naimisissa olevan naisen päähineeksi yleistyivät sorokka- ja povoinik –päähineet.


Kehräävä inkeroisnainen on pukeutunut kirjontakoristeiseen paitaan, siniseen olkainhameeseen ja päähän on sidottu sapana-päähine. Kuva A.O. Väisänen 1914. Museovirasto.
Kehräävä inkeroisnainen on pukeutunut kirjontakoristeiseen paitaan, siniseen olkainhameeseen ja päähän on sidottu sapana-päähine. Kuva A.O. Väisänen 1914. Museovirasto.
Siniseksi värjätystä pellavakankaasta ommeltu hartiushame sukman kuului niin vatjalaisten kuin inkeroisten asuun 1800-luvun loppupuolesta lähtien. Suomen kansallismuseo.
Siniseksi värjätystä pellavakankaasta ommeltu hartiushame sukman kuului niin vatjalaisten kuin inkeroisten asuun 1800-luvun loppupuolesta lähtien. Suomen kansallismuseo.

Inkerin suomalaisista kansanpuvuista tunnetuin on Tuutarissa pidetty puku, jossa paita ja esiliina ovat kirjonnalla koristellut.

Vatjalaisia ja inkeroisia on lukumääräisesti vähän. Heitä asuu Inkerin lisäksi Pietarin läheisyydessä. Pietarilaisen alkuperäiskansojen keskuksessa ja Sampo-keskuksessa on suunniteltu kansallispukuja museokokoelmien pukujen mallien mukaan.

Ildikó Lehtinen


Uusittuja vatjalaispukuja. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Uusittuja vatjalaispukuja. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Uusittuja vatjalaispukuja. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Uusittuja vatjalaispukuja. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Inkeroisnaisia Lahdessa suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa. Kuvakaappaus. 2016.
Inkeroisnaisia Lahdessa suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa. Kuvakaappaus. 2016.
Inkeroisnaisen tunika kansallispuvun osana. Kuva Ildikó Lehtinen 2016.
Inkeroisnaisen tunika kansallispuvun osana. Kuva Ildikó Lehtinen 2016.
Vyönkoristeet kaatterit kuuluvat uusittuun vatjalaispukuun. Kuva Ildikó Lehtinen 2016.
Vyönkoristeet kaatterit kuuluvat uusittuun vatjalaispukuun. Kuva Ildikó Lehtinen 2016.

Aiheesta enemmän

Konkova, Olga Igorevna & Kokko, Vladimir Adolfovitš  2009. Ingermanlandskie finny: otšerki istorii i kultury. Muzej antropologii i etnografii im. Petra Velikogo (Kunstkamera) RAN; Obstšestvo ingermanlandskih finnov ”Inkerin Liitto”; Tsentr korennyh narodov.  

Konkova, Olga 2010. Ornamenty ižor i finnov Zapadnoi Ingermanlandii. Muzej antropologii i etnografii im. Petra Velikogo (Kunstkamera) RAN.

Lehtinen, Ildikó. Vatjalaiset sorokat. Suomen Museo 1991. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys. 97 – 115.

Ränk, Gustav. Vatjalaiset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 267. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 1960.

Vahter, Tyyni. Kaatterit. Suomen Museo 38 – 39. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys 1942. 40 – 49.

Õpik, Elina. Vadjalastest ja isuritest XVIII. saj. lõpul. Etnografilisi ja lingvistilisi materjale Fjodor Tumanski Peterburi kubermangu kirjelduses. Tõimetanud A. Viires. Tallinn.

www.finna.fi