huhti 30, 2018 | Taivaannaula, Uutiset, Yleinen
Tasavallan presidentin puoliso, runoilija Jenni Haukio pohtii uusimmassa Seura-lehden kolumnissaan omien juurten merkitystä ihmisellä. Tekstissään Haukio ilahduttavasti nostaa esille Taivaannaulan kotoperäisen perinnekulttuurin puolestapuhujana. Ylen makasiiniohjelma...
huhti 27, 2018 | Kansanrunous, Tavat, taidot, uskomukset
Tammen nimi on hyvin samankaltainen monissa suomalais-ugrilaisissa kielissä. Esimerkiksi mordvan kielessä tammi on »tumo». Virolaiset ovat perinteisesti arvostaneet tammea suuresti, eikä ole sattumaa, että Tamm on virolaisten yleisin sukunimi. Suomessa tammea kasvaa...
huhti 23, 2018 | Taivaannaula, Uutiset, Yleinen
Pirtanauhojen valmistusta opeteltiin Piirun ja Taivaannaulan yhteiskurssilla Tampereella viime viikonloppuna. Kiitos osallistujille! Kudotut nauhat ja niiden suojaava symboliikka ovat kuuluneet suomalaiseen kansankulttuuriin esihistorialliselta ajalta aina...
huhti 23, 2018 | Taivaannaula, Uutiset, Yleinen
Kesäkausi on nyt alkanut! Taivaannaulan väkeä kokoontui huhtikuun puolivälissä vanhan perinteen mukaisesti Maarian Soittomäelle ja Tampereen Pyynikinharjulle soittamaan paimentorvia suvikauden alkamisen merkiksi. Perinnesoittimet ovat Minna Hokan valmistamia....
huhti 14, 2018 | Taivaannaula, Uutiset, Yleinen
Loppukeväästä ja alkukesästä on kokoonnuttu vanhastaan viettämään kylvökauden iloisia kyläjuhlia. Taivaannaulan toukojuhlaa vietetään tänä vuonna 25.-27.5. toukokuuta Tuomarlan tilalla Valkeakoskella. Tapahtuma on avoin kaikille Taivaannaulan toiminnasta...