Kettu repolainen

Kettu repolainen

Kettua eli repoa on pidetty arkana, tarkkavainuisena ja viekkaana eläimenä. Kansansaduissa kettu, tuttavallisemmin Mikko Repolainen, on usein tapahtumien liikkeelle paneva voima. Satujen itsekeskeisen repolaisen valtteina ovat nokkeluus ja sukkeluus – niiden...
Rajat ja risteykset

Rajat ja risteykset

Maailman hahmottamisessa erot ja rajat asioiden välillä näyttelevät tärkeää roolia. Ilman eroja ei voi tunnistaa uutta ja vanhaa, tuttua ja vierasta, pyhää ja arkista. Ihmiset ja yhteisöt erottavat esimerkiksi pyhät ajat arkisesta ajasta, pyhät paikat tavanomaisista...
Hauki kansanperinteessä

Hauki kansanperinteessä

Hauen kansanomaiset nimet, kuten »vesisusi» ja »jänkäkoira» korostavat kalan petomaista luonnetta. Hauki tiedettiin myyttiseksi ja mahtavaksi kalaksi, jota kohtaan tunnettiin kunnioitusta ja jopa pelkoa. Pikkukaloja suuhunsa ahmiva »veenkoira» kuvasti myös...
Muurahaispesä on metsänlinna

Muurahaispesä on metsänlinna

Metsän väen tyyssijana pidettiin muurahaispesää, »metsänlinnaa», joka toimi väylänä ihmisen ja tuonpuoleisen välillä. Kansanuskomusten mukaan metsänhaltijan sai puheilleen esimerkiksi uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa, viinaa tai verta sormesta. Karjalassa...
Puukausi

Puukausi

Puista on varhaisista ajoista asti saatu materiaalia asumuksiin, kulkuvälineisiin, tarve-esineisiin, työkaluihin ja lasten leikkeihin. Pihapiirin ja metsän puita kunnioitettiin myös sielullisina olentoina, joilla oli kohtalonyhteys ihmisten elämään. Mäntyä on...