Tietäjä-Matin kuusi

Olen kuullut jo pitkään tarinoita Matti-nimisen tietäjän vanhasta kuusesta, joka kasvaa jossain Pirkanmaan peräkylillä. Hiitolalaisten viime keväisen Seitsemisen kansallispuistoon suuntautuneen pakanapatikan aikana lähdimme katsomaan puuta, mutta lumi ja epätietoisuus...

Liivinmaan kristillistäminen

Liivinmaa on historiallinen alue, joka käsitti nykyisen Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian. Liivinmaalla eläneet itämerensuomalaiset ja balttilaiset kansat pakotettiin kristinuskoon 1100-1200-luvuilla tehdyillä ristiretkillä. Liivinmaan itämerensuomalaisia kansoja olivat...

Sukukansojen kotijumalista

Saamelaisia 1900-luvun alussa. Julius Krohn kertoo kirjassaan suomensukuisten kansojen kotijumalista. Tässä kotijumala siis tarkoittaa kotona yksityisesti palveltua jumalankuvaa. Kotijumalien lisäksi oli myös uhrilehdoissa ja muualla kotipiirin ulkopuolella palvottua...

Maaria, osa I

Maaria esiintyyy kiehtovalla tavalla suomalaisen kansanuskon loitsuissa. Maaria-loitsut ovat suomalaisen pakanuuden ja keskiajan katolilaisuuden ainutlaatuinen synteesi. Tarkastelen tässä kirjoituksessa näiden runojen ja loitsujen Maaria-hahmoa. Mukana on muutamia...

Puiden palvonta

Sitten hiukan puihin liittyvistä kansanuskon tavoista ja uskomuksista. Lähteenäni on Kaarle Krohnin Suomen suvun uskonnot I: Suomalaisten runojen uskonto, jonka Salakirjat-kustantamo muiden kirjojen lisäksi ystävällisesti lahjoitti Taivaannaulalle. *** Krohnin mukaan...