Kesäleiristä ja siihen osallistumisesta oli puhuttu jo useasti, ensimmäisiä kertoja jo muutamia vuosia sitten. Kunnolla tuulta purjeisiin toi Maavallan vanhimpien viimesyksyinen osallistuminen Taivaannaulan Retulansaaren retkelle. Silloin yhteyshenkilömme Liina sai meidät innostumaan ideasta järjestää yhteisiä leirejä joka toinen vuosi Virossa ja vastaavasti joka toinen vuosi Suomessa. Nyt sitten heinäkuun 19. päivä lähdettiin kymmenen ihmisen voimin Maavallan vieraiksi Viroon.

Reissun järjestäminen oli ollut jo luku sinänsä. Virolaiset kun ovat tunnettuja, sanotaanko, melko improvisoiduista ja epämuodollisista järjestelyistä. Kyselimme usein kevään mittaan järjestelyiden etenemisestä Viron puolella, mutta kunnollista informaatiota saimme oikeastaan vasta kesäkuun puolella, jolloin myös leirin päivämäärät selvisivät. Pikkuhiljaa kuitenkin järjestelyt lähtivät selviämään, kun Kaisukin sai Liinan oikean puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen.

Kevään helassa oli väläytelty mahdollisuutta edulliseen bussikyytiin, mutta myöhäiset järjestelyt karsivat osallistujia niin paljon, että päädyimme kahteen henkilöautoon bussin sijaan. Lopulta leirille lähti kahdeksan Taivaannaulan aktiivista jäsentä ja lisäksi kaksi lasta.

Helsingistä Rõõsaan

Änkeydyimme autoihin kaikkine tavaroinemme hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä Helsingin Länsisatamasta. Satamassa järjestettiin lähtöhetkellämme klo 21 värisavuilotulitus Tall Ships Race -tapahtuman kunniaksi. Aika komea lähtö. Pääsimme ulos laivasta Tallinnassa joskus hieman ennen puolta yötä ja meitä olivat vastassa Liina ja aiemmilta retkiltä tuttu Kalle Eller.

Ajoimme Liinan ja Kallen perässä läpi Tallinnan, ja hetken hapuilun ja harhaan ajamisen jälkeen Liina löysi oikean tien. Ajomatka ei ollut lopulta kovin pitkä. Käännyimme valtatieltä sivuun ja parin sadan metrin päästä olimmekin jossain pihassa, perillä. Pussipimeässä tuikki kynttilöitä ja taskulamppujen valoja. Meille opastettiin mistä löytyy huussi, söimme aitan rappusilla raparperisoppaa ja leipää. Sitten jakaannuimme nukkumaan aittaan, kahteen eri huoneeseen.

Aamulla ihmetys oli suuri, sillä rakennukset olivat kauniita hirsisiä, erikoisella ”lastu”/paanukatolla varustettuja. Pihapiirissä oli aitan lisäksi muitakin ulkorakennuksia, päätalo, kukkapenkkejä, kasvimaa, mehiläispesiä ja savusauna lammen rannalla. Paikan nimi oli Rõõsa, sen emäntänä hyöri Kairi ja pääkokkina koko leirin oli Heidi, joka loihti mitä maukkaimpia ruokia. Astiat jokainen oli tuonut mukanaan ja ne pestiin käsin, puilla lämmitetyllä lampivedellä sinappijauheella.

Luentoja ja savusaunaa

Lauantaina ohjelmassa oli leirin pysytystä, tutustumista, puiden hakua metsästä, lippusalon haku ja pystytys. Aamupäivällä saapui myös Ahto Kaasik, Maavalla kodan vanhin vaimoineen ja lapsineen. Myös muita virolaisia saapui paikalle samoihin aikoihin. Kaikkiaan meitä taisi olla esittelyringissä leirilipun noston yhteydessä pitkälti kolmattakymmenettä henkeä. Lauantaina oli vielä ohjelmassa Ahto Kaasikin luento Viron luonnontilaisista pyhistä paikoista ja niiden suojelusta. Sen jälkeen saunottiin savusaunassa lammen rannalla.

Sunnuntaina oli vuorossa lisää luentoja. Tallinnan yliopiston professori Andres Heinäpuu kertoi suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnollisista oloista ja Kalle Eller maarahvas-käsitteestä ja sen eroista ja yhtäläisyyksistä nykyiseen Eestin valtion kanssa. Sunnuntaina tehtiin myös käsitöitä. Kairi opetti meille oikein ohuilla puikoilla ja tiukalla langalla tehtävää perinteistä neulomista. Kaisu oli tuonut mukanaan hupli-nimisen työkalun, jolla tehtiin kolmesta matonkuteesta kestävää köyttä. Valmiilla köydellä hypättiin myös hyppynarua ja sitä käytettiin köydenvedossa.

Aelan työmaalle

Maanantaina siirsimme leirimme parinkymmenen kilometrin päähän Aelaan, jossa aivan syrjäkorven hevonkuusen takana sijaitsi Olevin savusaunatyömaa. Kunnostimme viime syksynä palanutta saunaa raahaamalla metsästä puita, jotka sitten kuorimme perinteisillä työkaluilla. Haimme myös sammalta eristeeksi läheisen suon laidalta.

Saunassa oli pystyssä erittäin vankkatekoiset seinähirret, jotka olivat kyllä pahasti hiiltyneet. Ne oli tarkoitus puhdistaa kaapimalla ja hiomalla. Koko maanantai-iltapäivän satoi tihuttamalla vettä, mutta työntekoa se ei haitannut. Päinvastoin laulu ja nauru raikuivat sitäkin iloisemmin, eikä ollut paarmoja kiusana. Siinä osassa Viroa ei ollut kuulemma satanut kolmeenkymmeneenyhteen päivään ja kaivotkin olivat tyhjillään.

Virolaiset olivat iloisia vesisateesta, vaikka ihmettelivätkin meininkiämme. He eivät kuulemma ainakaan laula niin paljoa tehdessään töitä. Etenkään vesisateessa.

Vierailu Aelan hiidessä

Illalla Liina kysyi, haluammeko lähteä sateesta huolimatta käymään hiidessä. Osa porukasta lähti, osa jäi sisälle pitkän päivän päätteeksi.

Hiisi oli noin kilometrin päästä Olevin paikasta, ja yllätykseksi se oli nuorta mäntymetsää, kooltaan noin parin hehtaarin alue. Alue oli palautettu luonnontilaansa vasta noin kolmisenkymmentä vuotta sitten, pitkän peltoviljelyajan jälkeen. Paikalla oli pieni kukkula, jonka päällä makasi ”hammaskivi”. Olev oli saanut selville, että tämän kiven ympärillä on kuljettu ympäri myötäpäivään ja laskettu kivelle antimia. Osalla oli mukana punaisia nauhoja, joita sidottiin läheisiin puihin.

Koska ulkona oli niin märkää, siirryimme telttamajoituksesta nukkumaan ”mukavasti” ruokailutilan lattialle, betonille. Muutama henkilö mahtui Olevin päätalon sisälle sänkyyn nukkumaan.

Suoretki ja tanssia yömyöhään

Tiistain hommat jatkuivat, osa naisista teki käsitöitä, lautanauhaa ja kutomista. Enää ei satanut, päivä oli kuuma, paarmat kiusasivat. Iltapäivällä lähdimme kävelylle metsän läpi suolle, jossa oppaana meillä oli eräs virolainen maantiedon opettaja. Kävelimme pitkin suota paljain varpain hilloja suuhun poimien. Suon laidalla oli järvi, jossa kävimme uimassa. Tässä vaiheessa leiriä Patrickin piti lähteä Suomeen, sillä työt odottivat. Hän sai onneksi kyydin Matikselta, joka oli menossa hoitamaan jotain asioita Tallinnaan.

Meille oli tehty maakuopassa juureksia, sisäelimiä ja lihaa. Illansuussa paikalla tuli kaksi musikanttia, mies ja nainen. He soittivat haitaripeliä, säkkipilliä ja muita soittimia. Ja siitähän sitten innostuimme tanssimaan, laulamaan ja leikkimään. Musiikin loputtua muutaman tunnin jälkeen, istuimme nuotiolla noin kolmeen asti yöllä. Taisi siinä muutama olut itse kullekin maistua.

Matkaan kohti Matisin saunatyömaata

Keskiviikkona aamu oli hidas. Purimme leirin ja pakkasimme itsemme autoon. Kaisun laina-autoon mahtui kuusi ihmistä ja Petrin autoon loput. Kaisun vieressä autossa istui Olev, joka neuvoi reittiä Matiksen tilalle Kullamaahan, lähelle Koluvereä.

Kävimme auttamassa Matiksen savusaunan rakentamisessa sen verran että raahasimme metsästä hirsiä käsipelillä työmaan liepeille. Matiksen äidin talo oli joskus muinoin poltettu ja Matis haluaisi rakentaa tilan uudestaan ja oli päättänyt aloittaa työn savusaunasta. Sielläkin seinähirret olivat jo paikallaan. Ihan vieressä oli todella kaunis tammimetsä, jonne Matis oli rakentanut itselleen yöpymistä varten majan. Villisikojen takia maja oli korkealla ”puussa”.

Pikkutien varressa näkyi hyvin erikoista kalliomuodostumaa, Yoldiameren aikaista rantakalliota. Menimme syömään eväät eräälle kuuluisalle jahtimajalle, jossa myös Suomen päämiehet Kekkosta myöten ovat metsästäneet villisikoja, kauriita yms. Poikkesimme myös Koluveren eräässä linnassa, joka viimeisimpinä aikoina oli toiminut ”hullujen huoneena”, siis eräänlaisena mielisairaalana. Matiksella oli niistä ajoista paljon hauskoja juttuja kerrottavana. Nyt linnaa restauroitiin hotelliksi.

Sipan hiisipuu

Ajoimme takaisin Rõõsaan ja matkalla poikkesimme Sipan pyhän lehmuksen luona. Puun luona oli myös turistibussi, suomalaisia taiteilijoita ja luonnonsuojelijoita, jotka luulivat meitä virolaisiksi maauskoisiksi – ei mennyt paljoakaan vinoon se veikkaus. Ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia, kun puun luota lähtiessämme puhuimmekin suomea. Ryhmän oppaana oli maauskoisten tuttu Hendrik Relve, jonka puuaiheisia kirjoituksia on käsitelty Taivaannaulan sivuillakin.

Rõõsassa meitä odotti Ahto, joka piti luennon onnellisuudesta. Olimme aikaisemmin porukalla miettineet kiperiä kysymyksiä Ahtolle liittyen Maavalla Kodan toimintaan ja kaikkeen siihen liittyvään. Ahto vastaili kärsivällisesti tiedonjanoisille suomalaisille ja saimme paljon uutta tietoa Maavallan organisaatiosta ja virolaisten omasta perinteestä. Illalla saunoimme ja istuimme iltaa pienemmällä porukalla, sillä nyt vuorostaan Petrin piti lähteä Suomeen.

Jännittävä kotiinpaluu

Torstaina pakkasimme tavaramme, hyvästelimme paikat ja paikalla olleen leiriväen ja lähdimme Liinan ja Kallen kanssa kohti Tallinnaa. Kävimme parissa kirjakaupassa, syömässä ja pikaisesti kiertämässä kauppoja, kunnes oli pakko lähteä etsimään maakaasu-asemaa, koska molemmat käytössä olevat automme kannatti tankata Viron puolella halpuutensa vuoksi.

Kannatti lähteä – ehdottomasti, vaikka viime metreillä olikin jännitystä ilmassa, sillä tankkaus virolaisella maakaasu-asemalla ei ollutkaan aivan helppo juttu. Olimme aavistuksen myöhässä aikataulussa, ja meitä kiusasi Tallinnan keskustan ruuhkakin, mutta ehdimme lopulta laivaan viimeisten joukossa.

Ensi vuoden kesällä Taivaannaula järjestää leirin Suomessa. Matkalla epävirallisesti puhuttiin, että ehkä neljän päivän leiri olisi ajaltaan sopiva, sellainen pitkä viikonloppu. Torstaina saapuminen ja maanantaina lähtö, eli kolme kokonaista päivää. Pohdittiin ajatusta, että kokoonnuttaisiin Kaisun luokse Ritvalaan, sillä siellä riittäisi tilaa, tekemistä ja näkemistä.

Leiristä jäi paljon hyviä muistoja, paljon sattui ja tapahtui. Opimme uusia lauluja, tutustuimme ihmisiin paremmin. Tästä on myös paljon helpompi jatkaa yhteistyötä kun ihmiset ja paikatkin on tuttuja. Kaikki mukaan ensi kesänä!

Kuvia leiriltä