Viime viikonloppuna Tartossa pidettiin vuotuinen Hiidenystävän palkitsemistilaisuus, jossa jaettiin tunnustuspalkinto Viron hiisien suojelussa ansioituneelle henkilölle. Tilaisuudessa palkittiin myös vuosittaisen Hiisien kuvakilpailun parhaat kuvat. Taivaannaula oli tuttuun tapaan mukana edustamassa suomalaisia hiisien ystäviä. Tässä tilaisuuden tunnelmia.
Viron maauskoisten Hiidenystävän palkitsemistilaisuus järjestettiin Tartossa lauantaina 3.12.2016. Munniharppujen ja kansanlaulujen sointi toivotti parisataapäisen yleisön tervetulleeksi Kansallismuseon auditoriumiin. Miesten kansanlauluyhtye Lüü-Türr on tunnettu rouhevasta tyylistään. He esittivät tapahtumassa virolaisia kansanlauluja, joita myös menneinä aikoina miehet ovat laulaneet yhdessä.
Kansanlauluyhtye Lüü-Türr.
Ensimmäisenä puhujankorokkeelle astui Maavalla Kodan vanhin Madis Iganõmm. Hän avasi 9. Hiiden ystävän palkitsemistilaisuuden kertomalla hiisien suojelun haasteista Virossa ja korosti puheessaan, että ihminen on osa luontoa. Toisena puhujana lavalle kutsuttiin Taivaannaula ry:n puheenjohtaja Mikko Solja, jonka vironkielinen puheenvuoro otettiin lämmöllä vastaan. Puhe käsitteli kulttuurista aavikoitumista identiteetin katoamisen näkökulmasta. Hiidet ovat pysyvä kiinnekohta, jotka muistuttavat sukupolvien olemassaolosta ja jatkuvuudesta.
Taivaannaulan puheenjohtaja Mikko Solja puhui tilaisuudessa kulttuurin aavikoitumisesta. Lue puheen suomennos tästä linkistä.
Tarton yliopistossa maauskoisista väitöskirjaa tekevä marilainen Eric Juzykain puhui yhteisen perinteen tutkimuksesta ja Marinmaan hiisistä. Yli 600:sta Marinmaan hiidestä vain kymmenkunta on jatkuvassa käytössä, mutta kaikkia pidetään pyhinä, koska ”ne ovat osa meidän kulttuurista ja fyysistä tilaamme ja tietoisuuttamme. Tätä yksinkertaista tosiasiaa on toistettava kerta toisensa jälkeen.” Hiisiaiheisen valokuvakilpailun suojelija, Viron Kansallismuseon johtaja Tõnis Lukas, kiitti yhteistyötä Maavalla Kodan kanssa ja kertoi museossa näytillä olevasta uhrikivestä, jolle kävijät olivat spontaanisti alkaneet jättää rahaa. Näin oltiin saatu kahdessa kuukaudessa kokoon merkittävä summa, joka käytetään hiisien suojelutyöhön.
Valokuvakilpailun ehdokkaat esiteltiin näyttävästi kanteleensoiton säestyksellä. Valokuvaaja Arne Ader kommentoi voittajien kuvia. Yleisen sarjan voitti Epp Libe valokuvallaan Neitsite juuksed (Neitojen hiukset), jonka nimi kuvaa Vormsin Suurallikasin pyhän lähteen kauniita viherlevälauttoja. Palkintoja jaettiin useammassa eri kategoriassa. Nuorin palkinnon saaja oli vasta 7-vuotias. Viron Kansallismuseon myöntämän erityispalkinnon voitti Viljandu Tulit otoksellaan uralilaisten kansojen yhteispalveluksesta Orimattilan Artjärvellä viime kesänä. Valokuvaajien lisäksi palkittiin eri tahoja hiisien hyväksi tehdystä työstä. Kuvakilpailun voittajakuvat löytyvät täältä.
Epp Libe, Neitsite juuksed (Neitojen hiukset).
Hiiden ystävän julistuksen esitti alkuperäiskansojen säätiön EVT:n Kalle Eller, joka kertoi yleisölle võron kielellä ”metsäkansasta” ja elämäntavasta, joka kunnioittaa ihmisen ja metsän suhdetta. Ellerin puheen ydin tiivistyy lauseessa: ilman metsää ei ole olemassa metsän kansaakaan. Seuraavaksi puheenvuoron piti Maavalla Kodan Anzori Barkalaja, joka toi esille tietoisuuden lisäämisen merkityksen hiisien suojelutyössä.
Tapahtuman merkittävin kunnianosoitus – hiiden ystävän palkinto – myönnettiin Ahto Kaasikille, jota haastattelimme myöhemmin illalla. Viru Kodan hallituksen Kairi Orav kietoi hänen ympärilleen ”väenvyön” ja lahjoitti hänelle käsin taotun, upeasti koristellun Hiiden ystävän kirveen. Kaasik kiitti puheessaan perinteenkantajia, jotka siirtävät tietojaan eteenpäin seuraaville sukupolville. Hän myös kehotti kaikkia tekemään samoin, jotta pyhät paikat eivät koskaan unohtuisi.
”Kun suojelemme hiisiä, suojelemme myös itseämme”
Vuoden Hiidenystäväksi valittiin Ahto Kaasik, jolla luovutettiin Hiidenystävän kirves.
Ahto Kaasik on lähes 30 vuoden ajan tehnyt aktiivisesti työtä Viron hiisien suojelemiseksi. Nykyisin Maavalla Kodan paikalliset yhdistykset toimivat kaikkialla Viron 15 eri maakunnassa.
Suojelutyö lähti käyntiin Kaasikin kotiseudulta, Tammealusen hiidestä, joka pyhitettiin ja otettiin uudelleen käyttöön vuonna 1989. Esivanhempien elämäntavan kunnioittaminen saa erityisen merkityksen, kun oma suku on elänyt samalla paikalla pitkään. Hiisi ylläpitää yhteyttä sukupolvien välillä kaukaa menneisyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Kaasik toteaa: ”Pyhä lähde on kuin peili esivanhempien elämään. Myös minun lapseni ja heidän lapsensa katsovat tähän peiliin. Työni tavoitteena on, että perinne välittyy myös viimeisille ihmisille maan päällä, ei vain muutaman sukupolven päähän.”
Tammealusen hiiden suojelu oli pitkä ja vaativa prosessi. Sen intensiivisin vaihe kesti kaksi vuotta (2000-2002). Vetoomuksia tehtiin ja allekirjoituksia kerättiin urakalla. Tavoitteena oli maa-alueen saattaminen kunnalliseen omistukseen. Mediajulkisuutta pyrittiin myös käyttämään tiedon lisäämiseksi ja päätöksiin vaikuttamiseksi. Ahto Kaasik toimi aluksi paikallisessa Härjapea Kodassa. Länsi-Virossa hiisien puolustajia haukuttiin noina aikoina toisinaan jopa saatananpalvojiksi. Esivanhempien ja heidän työnsä sekä elämäntapansa merkitys ja sen kunnioittaminen oli kuitenkin tärkeintä, ja työ jatkui mustamaalamisesta huolimatta.
”Pyhä lähde on kuin peili esivanhempien elämään. Myös minun lapseni ja heidän lapsensa katsovat tähän peiliin. Työni tavoitteena on, että perinne välittyy myös viimeisille ihmisille maan päällä, ei vain muutaman sukupolven päähän.” -Ahto Kaasik
Taistelu Tammealusen hiiden säilymisen ja suojelemisen puolesta päättyi onnellisesti. Hiiden ystävät voivat nyt luottaa pysyvyyteen, sillä alueen julistaminen luonnonsuojelualueeksi suojelee myös sen hiiden. Myöhemmin on ollut ja tulee myös olemaan useita muita hiisiensuojeluhankkeita. Esimerkiksi erään kunnan omistaman hiisimäen kohtalo oli vaakalaudalla, kun alueelle haluttiin rakentaa tuulivoimala. Asiasta käytiin oikeutta kaikissa oikeusasteissa, mutta onneksi lopulta hiiden suojelijat voittivat jutun.
Hiisien historiassa on viimeisten 60 vuoden aikana koettu monenlaista. Neuvostoaikana Viron maat olivat valtion omistuksessa. Kun uuden Viron tasavallan aikana maatilat luovutettiin takaisin niiden alkuperäisten omistajien omaisille, moni oli valmis muuttamaan maan tuoton välittömästi rahaksi mm. myymällä puut. Useita vanhoja pyhiä paikkoja ja hiisipuita tuhoutui. Sitoutuminen perinteeseen ja hiisien hoitoon oli kärsinyt perinteisen elämäntavan murtuessa. Monella ei ollut enää tietoa pyhistä paikoista eikä kiinnostusta säilyttää niitä.
Tilaisuus kokosi paikalla yli 200 ihmistä.
Maavalla Koda oli vuonna 1995 pieni toimija, jolle viranomaiset sanoivat: jos haluatte palvoa hiisiä, ostakaa oma metsäpalsta jostakin muualta. Silloin ei ymmärretty perinteisten paikkojen syvintä merkitystä. Hiisi on täysin paikkasidonnainen, perinteinen, ainutlaatuinen pyhä paikka.
Huoli yli 3000 Viron hiiden kohtalosta pitää Ahto Kaasikin edelleen kiireisenä. Saarenmaan Hiidenkiven alueen kohtalo – 8 hehtaaria kaadettua metsää, mukaan lukien hiisialueen puut – on tuhoteko, joka ei saisi toistua muualla. Hiite Maja -säätiö kyllä mieluusti ostaisi ja suojelisi metsää, jos siihen vain olisi varoja.
Virossa on kuitenkin onnistuttu saamaan jopa valtiotason edustus hiisiasioiden hoitoon. Hiisien suojelijat kävivät aikoinaan pitkiä neuvotteluja tavoitteen toteuttamiseksi. Vuoden 2004 lopulla pidettiin merkittävä kokous, jossa maauskoiset ja silloiset ministerit keskustelivat perinteistä ja hiisien suojelusta. Vuonna 2008 valmistui kulttuuriministeriön hiisiohjelma. Ministeriö on siitä lähtien vastannut hiisiasioista.
Ahto Kaasik pitää tärkeänä saada julkisuutta hiisille, jotta tietoisuus niiden suojelun merkityksestä laajenisi koskemaan merkittävää osaa sekä päättäjistä että kansalaisista. Yhteiskunnallinen tuki suojeluun on välttämätöntä. Perinteen säilyttäminen edellyttää arkista työtä, joka on tehtävä nopeasti ennen kuin vanhan sukupolven tieto katoaa.
Viljandu Tulitin palkittu valokuva Taivaannaulan ja Maavalla Kodan järjestämästä uralilaisesta yhteispalveluksesta.
Tutkimusrahoituksella on mahdollista organisoida laajempia haastattelututkimuksia eri puolella Viroa, jotta vanha tieto saadaan talteen. Haastattelijoita koulutetaan käyttämään järjestelmällistä tutkimusmetodia. Tällä hetkellä on meneillään neljä tutkimusta on tällä hetkellä meneillään neljässä eri kihlakunnassa, joissa 250 haastattelijaa kiertää tallentamassa perimätietoa vanhoilta ihmisiltä. Noin tuhat pyhää paikkaa on jo kartoitettu. Ahto Kaasikin mukaan jopa 3000 hiisipaikkaa on vaarassa unohtua ja sitä myötä tuhoutua. Siksi aikaa ei ole hukattavaksi. Tutkimus ja tiedonkeruu on tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä.
Kaasik esiintyi Visit Estonia –matkailunkehittämiskeskuksen videolla hiisien suojelun puolesta. Taevaskodan hiidessä ja muissa kuuluisimmissa pyhissä paikoissa vierailee vuosittain yli 40 000 turistia. On tärkeää, että turistit saavat tietoa hiisien merkityksestä. Virolle halutaan kansainvälisesti maine maana, joka arvostaa perinnettä ja suojelee hiisiä sellaisilta yhteiskunnallisilta päätöksiltä, jotka pahimmassa tapauksessa mahdollistavat niiden tuhoamisen. Turistit saavat tietoa myös siitä, miten hiidessä käyttäydytään perinteitä kunnioittavalla tavalla.
Ahto Kaasik toivoo, että myös viimeiset ihmiset, jotka asuttavat Viroa, tietäisivät ja tuntisivat juurensa. Tuhansien vuosien jatkuvuus ei saa katketa meidän aikaamme. Hiidet tuovat elämäämme nykyaikanakin voimaa, terveyttä ja pyhyyden kokemuksen, joka sitoo meidät osaksi suurta jatkumoa.
Kairi Kalvi kuvaama pyhä kivi hiidessä Virumaalla.
Hiiden ystävän palkitsemistilaisuus on kasvanut tapahtumana joka vuosi. Kaasik hymyilee ja toteaa, että Viron televisio ei kuitenkaan vielä ole tullut paikalle. Tapahtuma saa silti alati lisää julkisuutta ja yleisömäärä kasvaa vuosittain. Kansallismuseon auditorio ei ollut tupaten täysi, mutta kaksisataapäinen yleisö kuunteli puheita ja katsoi hiisivalokuvia hiljaisuuden vallitessa. Tunnelma oli juhlava ja intensiivinen. Juhla jatkui tarjoilujen merkeissä museon lämpiössä, jonka täyttivät puheenporina ja lämpimät tervehdykset.
Illanviettoon läheiseen museon juhlatilaan kokoontui Maavalla Kodan ja Taivaannaula ry:n edustajia. Lauluesitysten, saunomisen ja ruokatarjoilujen rytmittämä kokoontuminen vahvisti entisestään järjestöjen välistä yhteistyötä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Virve Kallio ja Mikko Solja, Taivaannaula ry