Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemaa perinnetietoutta. Artikkelit on jaoteltu aihepiirin mukaan.
Keskeisimmistä kirjoituksista vuosilta 2010-2013 on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.
Sivuilta löytyy myös kokonaan omat osionsa kansanuskon pyhille paikoille ja vuodenkierrolle.
Palautetta kirjoituksista voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.
Kuvia Koskenpään kesäleiriltä
Taivaannaulan kesäleiriä vietettiin tänä vuonna Jämsän Koskenpään kylässä. Metsähenkisellä leirillä päästiin muun muassa tutustumaan paikallisiin hiisiin ja yli kymmeniin savusaunoihin. Leiri huipentui Orimattilassa järjestettyyn uralilaisten kansojen yhteispalvelukseen. Tässä muutamia kuvia noilta aurinkoisilta päiviltä.
Osallistu Hiisien kuvakilpailuun!
Kansainvälinen Hiisien kuvakilpailu vuodelle 2016 on avattu. Valokuvakilpailun tavoitteena on lisätä pyhien luonnonpaikkojen tunnettuutta sekä kunnioittaa henkistä perintöä ja luonnonperintöä. Kilpailun pääpalkinto on 1000 euroa.
Vapaaehtoiset kokoavat kesän ajan uutta tietoa hiisistä
Hiisi-hanke aloittaa jälleen juhannuksena perinteisten pyhien luonnonpaikkojen kartoitukset ja kuvaukset. Hiisiä kartoitetaan nyt toista kesää peräkkäin. Tietoja kootaan hankkeen tietokantaan, jota voidaan tulevina vuosina hyödyntää hiisiä koskevan tiedon jakamisessa – esimerkiksi koko maan kattavana verkkopalveluna.
Luonto
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Kansanrunous
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Tavat, taidot, uskomukset
Arpominen
Onnen ja kohtalon suhde on kansanperinteessä kaksijakoinen. Toisaalta ihmisen onni eli »osa» nähtiin kohtalonomaisena ja syntymässä saatuna, ja se ohjaa elämän kulkua. Onnella on voitu myös viitata ihmisen haltijasieluun eli »luontoon». Haltijasielulla selitettiin...
Kuoleman enteet
Vaikka kuolema on yllättävä ja kutsumaton vieras, se tulee vanhan kansan käsityksen mukaan harvoin ilmoittamatta. Kuoleman enteitä tunnetaan Suomesta satoja. Enteitä saattavat olla esimerkiksi lasten ja eläinten epätavallinen käyttäminen sekä tietyt ääni- ja...
Perimätietoa juhannuksen vietosta Turun Muhkurinmäellä
Pyhät luonnonpaikat, erityisesti kokkokalliot ja lähteet, ovat osa perinteistä juhannuksen viettoa. Taivaannaulan aktiivit Anssi Alhonen ja John Björkman vierailivat Turun Muhkurinmäen hiidessä, johon liittyviä nuorison juhannusperinteitä paikallinen kirjoittaja on...
Sukukansat
Uusi elokuva kuvaa virolaisia hiisiperinteitä
https://www.youtube.com/watch?v=PAcXbuFng_k Lauantaina 23. toukokuuta esitettiin Viron televisiossa ohjaaja Rein Maranin uusin elokuva Helluntai Tammealusella (Suvisted Tammealusel). Elokuva kuvaa helluntaihin liittyviä yhteisöllisiä hiisiperinteitä ja avaa niiden...
Kokemuksia hiisien suojelusta Virossa – Haastattelussa Jüri Metssalu
Viime viikolla julkaisimme Ahto Kaasikin haastattelun, jossa valotettiin kansanperinteen tuntemien pyhien luonnonpaikkojen suojelua ja kartoittamista Virossa. Nyt julkaistavassa haastattelussa Jüri Metssalu kertoo vuorostaan osallistumisestaan virolaisen...
Kokemuksia hiisien suojelusta Virossa – Haastattelussa Ahto Kaasik
Suomessa Hiisi-hanke käynnistettiin Taivaannaulan aloitteesta vasta vuonna 2013, kun taas Virossa pyhiä luonnonpaikkoja on tutkittu, kartoitettu ja ennallistettu jo 1980-luvulta alkaen. Julkaisemme nyt kaksi haastattelua, joissa hiisien suojelussa mukana olevat...
Haastattelut
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.








