Sotaanlähdön tapoja ja uskomuksia

Sotaanlähdön tapoja ja uskomuksia

Sotiminen on ollut osa ihmisten todellisuutta sukupolvesta toiseen. Arvioiden mukaan 1600-luvulla täysi-ikäisiksi eläneistä suomalaisista miehistä joka kolmas kuoli sotaretkellä. Suomalainen jalkaväen mies kuoli kuitenkin useammin ruttoon, lavantautiin, punatautiin...
Sahtikurssi 2015 – Kuvia

Sahtikurssi 2015 – Kuvia

Toukokuun loppupuolella Taivaannaula järjesti Valkeakosken Ritvalan kylässä sahtikurssin. Kurssin osallistujat pääsivät tutustumaan peräti kahden erilaisen oluttyypin valmistamiseen – perinteisen sahdin lisäksi perehdyttiin kuriositeettina keskiaikaisen...
Hyvä sahti janottaa

Hyvä sahti janottaa

»Ei se juovuksissa ollu, se oli sahissaa!» Häme ja Pohjois-Satakunta ovat perinteikästä sahtialuetta. Takavuosina oli tavallista, että korkean iän saavuttaneet hämäläisvanhukset mainitsivat elinvoimansa salaisuudeksi sahdin eli perinteisen suomalaisen suodattamattoman...
Suomen maatiaiset

Suomen maatiaiset

Vielä muutama sukupolvi sitten suomalaisten toimeentulon runkona olivat kotieläimet. Eläimet kasvatettiin itse ja niistä saatiin lihaa, maitoa, kananmunia, villaa ja turkiksia. Ihmisten ja eläinten yhteiselolla on ikivanhat juuret. Lampaita ja lehmiä on Suomessa...
Hiisienpäivän kuvia

Hiisienpäivän kuvia

Valtakunnallista Hiisien päivää vietettiin viime viikonloppuna kolmatta kertaa. Taivaannaula järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa tapahtumia kahdella paikkakunnalla, Lempäälässä ja Laitilan Untamalan kylässä. Edes kolea sää ei haitannut antoisaa tutustumista...