Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemaa perinnetietoutta. Artikkelit on jaoteltu aihepiirin mukaan.
Keskeisimmistä kirjoituksista vuosilta 2010-2013 on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.
Sivuilta löytyy myös kokonaan omat osionsa kansanuskon pyhille paikoille ja vuodenkierrolle.
Palautetta kirjoituksista voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.
Maavallan hiisien kuvakilpailun voittajat valittu
Kuudetta kertaa tänä vuonna järjestetty Maavallan Kodan hiisien kuvakilpailu muodostui varsin suomalais-ugrilaiseksi. Suuri osa seitsemän eri valtion alueella kuvatuista pyhistä paikoista oli taltioitu Venäjällä elävien sukukansojen parista. Kilpailun pääpalkinto meni...
"Karhun hautasaaret on jätetty tutkimatta" – Haastattelussa Juha Pentikäinen
Helsingin yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori, Lapin yliopiston pohjoisen etnografian professori Juha Pentikäinen lukeutuu modernin suomalaisen uskontotieteen perustajiin. Viime vuosina hän tullut tunnetuksi saamelaisia ja karhua koskevista teoksistaan sekä...
Suomi jälleen mukana luonnonmukaisten pyhien paikkojen kuvakilpailussa
Kautta aikojen ihmiset ja heimot ovat tunnistaneet tietyissä luonnonpaikoissa erityistä pyhyyttä. Tällaisia paikkoja ei ole saanut turmella, eikä niistä saanut usein taittaa oksaakaan mukaansa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) pitääkin luonnonuskontojen...
Luonto
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Kansanrunous
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Tavat, taidot, uskomukset
Pitkätukkia ja lemmennostatuksia – hiukset kansanperinteessä
Suomalaiset talonpojat ovat vanhastaan kasvattaneet hiuksensa pitkiksi ja antaneet niiden riippua valtoimenaan. Tapa ei miellyttänyt kirkkoa, jonka mielestä pitkät hiukset olivat miehelle häpeäksi. Niskoittelevia pitkätukkia tuomittiin muun muassa jalkapuuhun....
Hääperinteet Länsi- ja Itä-Suomessa
Avioliiton solmimiseen liittyy perinteisesti monia merkityksiä. Avioitumalla nuorista tuli täysivaltaisia aikuisia, he omaksuivat tulevan isän ja äidin roolin ja heidät otettiin osaksi uutta sukua ja perhettä. Näitä merkityksiä kuvastavat Suomen rikkaat hääperinteet,...
Vihta eli vasta ihmisen elämänvaiheissa
Vastalla vihtominen on vanhastaan merkinnyt ihmisen siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen. Nimen saanut lapsi on voitu pestä ja vihtoa saunassa alkavaa elämäntaivalta varten. Sukulaiset ja naapurit toivat lapselle »hammasrahaa» eli »vihtarahaa». Morsiamen tulevaa...
Sukukansat
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Haastattelut
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.





