marras 9, 2012 | Uutiset
Kekriperinteet heräävät eloon Yli viisikymmentä suomalaista kokoontui lokakuun viimeisenä viikonloppuna Kariniemen leirikeskukseen Valkeakoskelle. Eri-ikäiset, erilaisista taustoista ja eri puolilta Suomea tulevat ihmiset olivat tulleet paikalle viettämään perinteistä...
marras 5, 2012 | Uutiset
Taivaannaula on kampanjoinut kesästä alkaen virolaisen Palukylan hiiden puolesta Suomessa. Olemme keränneet nimiä vetoomukseen, jolla vastustetaan tälle luonnonmukaiselle pyhälle paikalle kaavailtuja loma- ja urheilukeskussuunnitelmia sekä avohakkuita. Vetoomukseen...
loka 9, 2012 | Yleinen
Kekriin on enää parisen viikkoa. Nykysuomalaisten tietoisuus kekristä kasvaa vuosi vuodelta, mutta vielä vahvemmin tuloa uudeksi syysjuhlaksi tekee Halloween. Siinä muistot kelttien kuolleiden juhlasta lainataan Suomeen amerikkalaisen populaarikulttuurin ja...
syys 27, 2012 | Uutiset
Viime viikonloppuna Taivaannaula sai vieraakseen neljä Viron sisarjärjestömme Maavalla Kodan edustajaa. Teimme Maavallan kutsusta muutama vuosi sitten Viroon ja sen pyhille paikoille suuntautuneen retken. Uuden hallituksen kanssa päätimme keskitalvella, että ennen...
elo 27, 2012 | Uutiset
Taivannaulan seinäkalenterista näet suomalaisen luonnonuskoisen perinteen vuotuiset merkkipäivät. Kalenteri seurailee perinteistä vuodenkiertoa kekristä kekriin (marraskuu 2012 – lokakuu 2013). Voit tilata kalenterin Taivaannaulan verkkokaupasta. Kalenterin...