Retki Retulansaareen

Viime syksynä suuren suosion saanut Taivaannaulan retki Retulansaareen järjestetään nyt uudestaan! Vierailemme Retulansaaressa lauantaina 22. syyskuuta. Retkellä tutustumme saaren erikoiseen ja traagiseenkin historiaan Ylikartanon isännän Jocce Jönssonin opastuksella....

Taivaannaulan kekri 2012

Taivaannaula järjestää kekrijuhlan Kariniemen leirikeskuksessa Valkeakoskella 26.10.-28.10.2012. Tapahtuma alkaa perjantai-iltana ja päättyy sunnuntaina. Kekri on ollut vanhalle kansalle vuoden suurin merkkipäivä: vainajien muistojuhla sekä sadonkorjuun päättymisen...

Puiden juurilla

Inkeriläiset kertovat pienestä kylästä, jonka luona oli pieni kennäs eli kukkula. Kukkulalla kasvoi kataja jolla oli väkevä haltija. Kyläläiset aitasivat puun ja palvelivat sitä. Katajalle vietiin viljasadon ensimmäiset jyvät ja kun nainen synnytti annettiin...

Metsän ja pihapiirin pyhiä puita

Metsän pyhiä puita Metsässä ajateltiin olevan puita, jotka olivat muita puita pyhempiä. Puilla käytiin uhraamassa osana joitakin vuotuisjuhlia. Esimerkiksi Jyrinpäivänä tehtiin karjataikoja ja vietiin maitopyttyjä uhriksi metsiköihin pyhien puiden alle. Jokaisella...

Maauskoisten pyhä paikka vaarassa

Viron alkuperäisuskonnon pyhä paikka on vaarassa tuhoutua. Maavalla Koda on pyytänyt Taivaannaulalta kansainvälistä apua paikan suojelussa. Ensimmäinen toimenpide, jossa kaikki suomenuskoiset voivat auttaa, on asiaa koskevan suomenkielisen tiedotteen levittäminen...