Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemaa perinnetietoutta. Artikkelit on jaoteltu aihepiirin mukaan.
Keskeisimmistä kirjoituksista vuosilta 2010-2013 on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.
Sivuilta löytyy myös kokonaan omat osionsa kansanuskon pyhille paikoille ja vuodenkierrolle.
Palautetta kirjoituksista voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.
Yhteispalveluksessa kunnioitettiin omauskoisia perinteitä
Taivaannaula ja virolainen Maavalla Koda järjestivät Lahden maailmankongressin aikaan uralilaisten kansojen yhteispalveluksen.
Luonnonperintösäätiö ja Taivaannaula yhteistyöhön
Hiisienpäivän kunniaksi meillä on ilo kertoa, että Taivaannaula aloittaa yhteistyön Luonnonperintösäätiön kanssa. Yhteystyön tarkoituksena on suojella suomalaista kulttuuriperintöä ja luonnonperintöä hankkimalla hiisipaikkoja Luonnonperintösäätiön omistukseen.
Taivaannaulalta tunnustusta hiisien jäljittäjille
Taivaannaula antoi hiisienpäivän kunniaksi tunnustusta Hiisi-hankkeessa erityisesti kunnostautuneille vapaaehtoisille. Katsomme että tunnustuksen saaneet ovat tehneet arvokasta työtä suomalaisten henkisten perinteiden ja luonnonperinnön eteen.
Luonto
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Kansanrunous
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Tavat, taidot, uskomukset
Vainajat tuulispäänä
Tuuli mielletään kansanperinteessä vainajahenkien olinpaikaksi. Rauhattomien vainajien ajatellaan kulkevan ihmisten maailmassa tuulispäänä. Tuulenpyörre saattoi olla myös kateellinen naapuri tai vihamies varastamassa viljaonnea. Tällaiset aikeet tehtiin tyhjiksi...
Kaski on tulen ja maan liitto
On arveltu, että kaskiviljely on saanut alkunsa salaman sytyttämien metsäpalojen jäljittelystä. Kaskitaloudessa tulen ja maan liitto antoi ihmisille leivän. Kasken sytyttäminen oli tärkeä toimitus, joka erosi tavallisen tulen tekemisestä. Ennen sytyttämistä kaskialue...
Vapun ja kevään perinteistä Helsingin Sanomissa
Vappuun liittyy monia vanhoja perinteitä, nykyään tutumpien kaupunkilaisten tapojen lisäksi. Etelä-Suomen rannikolla on jopa poltettu maaseudulla vappukokkoja helavalkeiden tai juhannuskokkojen sijaan. Helsingin Sanomien uudessa artikkelissa kevään juhlinnasta kertoo...
Sukukansat
Hiisienpäivän tapahtumat Lempäälässä ja Laitilassa 28.3.2015
Lauantaina maaliskuun 28. päivä vietetään jälleen suomalaisten hiisienpäivää. Lue tiedote tapahtumasta tästä linkistä! Osana päivän ohjelmaa Taivaannaulan paikallisosastot järjestävät kaksi hiisiaiheista retkeä, toisen Lempäälässä ja toisen Laitilan Untamalassa....
Obinitsan kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa
Taivaannaulan sukukansavastaava Patrick O'Rourke osallistui vuoden 2015 suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin Obinitsan avajaisiin tammikuussa. Seuraavassa kuvaus paikanpäältä. Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on MAFUN:n eli suomalais-ugrilaisten...
Saamelaisten Suttesjohkan kuvaajalle palkintoja Hiisien kuvakilpailussa
Utsjoella, kymmenisen kilometriä Karigasniemestä itään sijaitsee Sulaojan lähde, Suttesgáldu. Lampimainen Suttesgáldu on yksi Suomen suurimmista lähteistä. Lammesta virtaa talvisinkin jäättömänä pysyvä 500-600 metrin pituinen Sulaoja eli Suttesjohka, joka laskee...
Haastattelut
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.








