Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemaa perinnetietoutta. Artikkelit on jaoteltu aihepiirin mukaan.
Keskeisimmistä kirjoituksista vuosilta 2010-2013 on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.
Sivuilta löytyy myös kokonaan omat osionsa kansanuskon pyhille paikoille ja vuodenkierrolle.
Palautetta kirjoituksista voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.
Tammealusen hiiden 25-vuotinen uusi taival
Taivaannaulan väkeä osallistui helluntaiviikonloppuna Virumaalla Tammealusen hiiden uudelleen käyttöön ottamisen 25-vuotisjuhlaan ja Viron maauskoisten suvistepyhään. Tammealusen hiisi on yksi monista Viron pyhistä luonnonpaikoista, jotka on palautettu alkuperäiseen...
Maavallan Kodan Hiisien kuvakilpailu avattu
Viron omauskoisten järjestö Maavallan Koda on avannut vuosittaisen Hiisien kuvakilpailun. Seitsemättä kertaa järjestettävään valokuvakilpailuun voi osallistua lähettämällä kuvia pyhistä luonnonpaikoista mistä tahansa maailmasta - myös Suomesta. Kilpailun tavoitteena...
Hiisienpäivää vietetään jo toista kertaa
Taivaannaula ry:n ensimmäistä kertaa viime keväänä juhlistamaa hiisienpäivää vietetään jälleen perjantaina 28.3.2014. Hiisienpäivä kunnioittaa suomalaisten etnisen luonnonuskon pyhiä paikkoja, joita yhdistyksen käynnistämä Hiisi-hanke pyrkii suojelemaan ja tekemään...
Luonto
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Kansanrunous
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Tavat, taidot, uskomukset
Hätämaan tietäjä
Hätämaan tietäjä eli Juho Luomajoki (1843-1914) oli tunnettu kansanparantaja ja oman aikansa kuuluisuus. Hätämaa, parantajan asuintalo, sijaitsi Piippolan Leskelän kylässä.
Fintiaanit ja amerikansuomalaiset
Sadattuhannet suomalaiset ovat lähteneet Pohjois-Amerikkaan paremman elämän toivossa. Suomalaisten ja intiaanien jälkeläisesti syntyi väestöryhmä, joka tunnetaan nimellä Findians eli fintiaanit.
Mikä karhunpäivä?
Viime vuosina Suomessa on useissa eri yhteyksissä puhuttu muinaissuomalaisten viettämästä karhunpäivästä, joka ajoittuu heinäkuun 13. päivän tienoille. Päivän saama huomio näkyy siinäkin, että Taivaannaulalta kysellään toisinaan päivään liittyvistä tavoista ja...
Sukukansat
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
Haastattelut
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.





