marras 27, 2014 | Sukukansat, Uutiset
Unesco on lisännyt tällä viikolla Viron Võrumaan savusaunaperinteen aineettomien maailmanperintökohteiden luetteloonsa. Ihmiskunnan ainutlaatuista ja suojeltavaa aineetonta kulttuuriperintöä dokumentoivaan luetteloon lisättiin samalla kertaa esimerkiksi...
marras 21, 2014 | Kansanuskon pyhät paikat, Sukukansat, Uutiset
Taivaannaulan virolaisen yhteistyöjärjestön Maavalla Kodan järjestämän Hiisien kuvakilpailun voittajat valittiin tällä viikolla. Palkittujen kuvien joukossa on kuvia myös Suomesta. Sukukansat toivat tänä vuonna jo seitsemättä kertaa Virossa järjestettyyn kilpailuun...
marras 11, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
Taivaannaulan kekriä vietettiin lokakuun loppupuolella Tampereen Aitolahden työväentalolla. Ohjelmassa oli perinteisiä kekrin tapoja, lauluja, leikkejä, ruokia ja kansanperinteen työpajoja. Tässä muutamia kuvia tapahtumasta. Kuvat ottivat Turpeisen Mirka (MT) ja...
loka 19, 2014 | Kansanuskon pyhät paikat, Taivaannaula, Uutiset
Taivaannaulan pirkanmaalaiset jäsenet järjestivät paikallistapaamisen ja retkeilyn Sastamalan ja Vesilahden seudulla 20.-21. syyskuuta. Lauantaiaamu alkoi sumuisena, kun kokoonnuimme Kiskokabinetilla Karkussa. Täältä suuntasimme ensimmäiseen kohteeseemme Karkun...
syys 19, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
Taivaannaulan elokuussa julkaistua uutta kalenteria on myyty enemmän kuin yhtäkään yhdistyksen aikaisempaa painotuotetta. Entisajan naisten töitä Samuli Paulaharjun kuvin esittelevää kalenteria myytiin pelkästään ensimmäisen vuorokauden aikana enemmän kuin viime...
elo 26, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
Taivaannaulan uusi kalenteri on tilattavissa yhdistyksen verkkokaupasta! Kalenteri seurailee vanhan kansan juhlapyhiä ja vuodenkiertoa, joka alkaa ja päättyy loka-marraskuun vaihteen kekriin. Juhlaperinteen osalta kalenterissa on painotettu suomalaisen luonnonläheisen...
elo 22, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
A.W. Yrjänän tähdittämän uuden Ukonvaaja-dokumentin minimirahoitus on saatu kokoon. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä kotoperäistä mytologiaa ja kansanperinnettä esittelevä dokumenttielokuva toteutuu varmasti. Kiitämme osaltamme kaikkia oman panoksensa dokumentin...
elo 18, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
Taivaannaulan toiminnassa tuli tänä vuonna täyteen jo seitsemäs vuosi, mutta yhdistyksellä ei ole koskaan ollut varsinaista omaa graafista tunnusta. Nyt onkin korkea aika valita sellainen! Taivaannaula järjestää tunnuksen suunnittelusta kaikille avoimen kilpailun....
elo 11, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
Viime sunnuntaina Laurin päivänä järjestettiin Taivaannaulan retki Janakkalaan. Retken kohteena oli ajankohdan mukaisesti Laurinmäki, jossa opas esitteli meille paikallista torpparimuseota. Opastuksen jälkeen jatkoimme läheiselle Laurin lähteelle ja hiiteen. Retken...
heinä 28, 2014 | Taivaannaula, Uutiset
Kuten aikaisemmin uutisoitiin, Taivaannaula on mukana avustamassa Helomedia Oy:n keväällä käynnistynyttä Ukonvaaja-dokumenttihanketta. Ukonvaaja on Helomedian visuaalisesti kunnianhimoinen kokopitkä dokumenttielokuva luonnonuskonnosta, itämerensuomalaisesta...